Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ruokakomeron järjestäminen!

keittiö järjestykseen

Meidän ruokakomero on ollut yksi parhaita juttuja, joita olemme nykyiseen kotiimme nikkaroineet. Olimme komeron rakennusvaiheessa vaan hiukan liian malttamattomia ja meillä oli kiire saada se valmiiksi, emme yksinkertaisesti malttaneet maalata komeroa sisäpuolelta. Ajattelimme silloin, että se välttää ihan hyvin sellaisenaan, mutta näin jälkiviisana voin kyllä todeta, että komero oli aivan liian levoton. Komeron sisäpuolen yksi seinä oli keittiön vanhaa tapettia ja toinen seinä oli valkoiseksi maalattua paneelia, tämän vuoksi koko ruokakomeron fiilis oli sisäpuolelta jokseenkin sekava, tämän sekavuuden vuoksi komeron siistinä pitäminen osoittautui mahdottomaksi. 

Niinpä tällä viikolla otimme itseämme niskasta kiinni ja komero sai raikkaan ilmeen parilla valkoisella maalikerroksella. Suurin työ tässä remontissa oli ehkä koko komeron tyhjentäminen, mutta samalla saimme siivottua sen kunnolla ja järjesteltyä kaikki ruoka-aineet käytännöllisempään ja kauniimpaan järjestykseen. Nyt komeron avaaminen on suorastaan ilo silmälle, ruokakomero on niin siisti, että tekisi mieli melkein tahallaan jatkuvasti "unohtaa" ovi auki. 

keittiön järjestely

ruokakomero vanhaan taloon

Komeron ylähyllyllä on säilössä kattiloita ja patoja. Lattialla puukorissa on muun muassa pizzakivi ja tarjottimia. Lisäksi sieltä löytyy kori, joka on kesäisin ahkerassa käytössä, kun kannamme tarvikkeita meidän kesäkeittiöön. 

keittiön järjestys

Lähes kaikki kuiva-aineet on nyt säilötty lasipurkkeihin, purkit on nimikoitu liitutaulutarroilla. Tarrat on käteviä, koska ne irtoavat tarvittaessa helposti irti ja teksti on helppo vaihtaa jos purkin sisältö muuttuu. Harvemmin käytettävien kuiva-aine purkkien pohjaan voi laittaa myös päiväyksen jos epäilyttää, että tuotetta ei tule käytettyä riittävän nopeasti. 

keittiön järjestely

riihimäen lasin purkit

keittiön järjestys

keittiön järjesteleminen

keittiön järjestys

kaunis ja toimiva järjestys keittiöön

Ruokapakkaukset joita emme halunneet tyhjentää lasipurkkeihin on lajiteltu vanhoihin pärekoreihin, sieltä niitä on helppo ottaa käyttöön. Pärekorit säilövät myös roska- ja pakestepussit, muffinivuoat ja kissanruuat. 

kuiva-aineet kauniisti esille

keittiön järjestäminen

ruokakomeron järjestäminen

Purkkeina meillä on enimmäkseen vanhoja Riihimäen lasin purkkeja, joita oli iloksemme meidän oman talon hillokellari pullollaan. Harmillisen usein näistä on mennyt kannet ruosteeseen, mutta onneksi olemme löytäneet kirppikseltä ehyitä kansia tilalle. Pärekorit ja vanhat karkkipurkit olemme löytäneet kirppikseltä. Bambukantiset purkit on clas ohlsonilta, niitä käytämme myös jääkaapissa ruuantähteille. 

Täältä(klik!) näette miltä ruokakomero näytti ennen maalausta ja kunnollista järjestelyä. Onhan tämä nurkkaus muutenkin muuttunut aika paljon. Keittiön uusi tapetti ja keltaiseksi maalattu seinä saavat auringon paistamaan täällä pilvisenäkin päivänä. En voisi olla tyytyväisempi koko tämän nurkkauksen uuteen ilmeeseen. Loppujen lopuksi pienellä työllä ja kunnollisella järjestelyllä ruokakomeron ilme muuttui täysin. 

Mitäs tykkäätte? 
Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!

<3 Pauliina



Kommentit

  1. Karkkipurkit näyttävät huolestuttavan tyhjiltä ��

    VastaaPoista
  2. Ihanan siisti ja niin suloinen komero! Ja upeita oivalluksia täynnä, niinkuin koko kotinne <3

    VastaaPoista
  3. Ruokakomerokin sisustettu tyylillä, wau!

    VastaaPoista
  4. Ihana....tuommonen olis kyllä tarpeen, vahinko kun ei ole taitoa itse rakentaa

    VastaaPoista
  5. Olisipa noin iso ja täynnä oleva ruokakomero!

    https://suninidea.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Hei, Mitkä teillä ovat tuon komeron mitat?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top