lauantai 30. maaliskuuta 2019

Tuuria kirpputorilla!

Joskus kirpputorilla käydessä käy ihan mieletön tuuri, sellainen tuuri ettei sitä meinaa oikein todeksi uskoa. Kiertelimme nimittäin viime viikonloppuna ahkerasti lähikaupunkien kirpputoreja ja täytyy sanoa, että todella pitkään aikaan ei ole tälläistä saalista kotiin kannettu. Huvittavaa vielä, kun mietimme että jättäisimme kotikaupunkimme Harjavallan kirppikset väliin. Päätimme kuitenkin toisin, koska vieraamme sanoivat, että eivät ole niillä koskaan käyneet.  
Onneksi sillä heti ensimmäisellä kirppiksellä tärppäsi.

Aloitimme siis viime viikonlopun kirppiskierroksen Kirpputori keisarinnasta Harjavallasta ja sieltä minun oli aivan pakottaa kotiuttaa upea vanha puinen Iskukalusteen valmistama arkistokaappi. Tämä kaappi oli juuri sellainen mitä olin metsästänyt vieras-/työhuoneen nurkkaan. Tänne kappiin saa nimittäin todella kätevästi säilöttyä kaikki tärkeät paperit. 

vanha arkistokaappi

Kaappi ei myöskään ollut hinnan kiroissa, hintalapussa luki 40 euroa ja siihen päälle oli vielä lätkäisty -50% lappu eli kaapille jäi hintaa vaivaiset 20 euroa. Tämä oli minusta ihan mieletön löytö. 
Kaappi on juuri sopivan kokoinen ja todellakin juuri niin kätevä kuin ajattelinkin. Pientä ajan patinaa kaapissa on, mutta kyllä tämän ikäisessä sitä saa jo ollakin. Tykkään kovasti kaapin siroista lankavetimistä, ne minusta kruunavat tämän kauniin koivuisen kaapin. 

vanha arkistokaappi

iskukaluste arkistokaappi

Samalla kirppisreissulla löytyi myös upea vanha naulakko. Naulakon bongasin Huittisista osto-ja myyntiliike Tähtiostiksesta. Tässä naulakossa on hieman samaa henkeä kuin vanhoissa Artekin naulakoissa. Naulakko ja kaappi ovat minusta todella oiva pari. Miten ihanaa, että löysivät toisensa ja vieläpä saman viikonloppuna. 

vanha puinen naulakko

vanha naulakko

Anemone kimppu

vanha arkistokaappi

Lähikaupasta nappasin mukaani kimpun yksiä lempikukkasiani, herkkiä ja kauniita Anemoneja. 
Nyt kelpaa katsella tätä työhuoneen nurkkaa, aikaisemmin tänne oli lähinnä kasautunut sellaisia asioita, jotka eivät muualta löytäneet paikkaansa. 
Nyt tämä nurkkaus on paitsi kaunis niin myös oikeasti käytännöllinen. Nyt alkaa olla työhuoneessani säilytystilat kohdillaan, vielä kun oppisin pitämään järjestyksen yllä.
Siinä minulla on nimittäin vielä paljon parannettavaa, mutta jospa se nyt ainakin hieman helpottuisi, kun on näin kauniit säilyttimet. 

Me täällä aloitellaan keittiön pientä freesausta, joten ei muuta kuin hommiin.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille <3

-Pauliina

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Makuuhuone muutti ja muuttui!

Totta tosiaan meidän makuuhuone muutti ja muuttui. Makuuhuoneemme sijaitsi aikaisemmin talomme pienimmässä ja pimeimmässä huoneessa, tykkäsin ihan tosi paljon tilan pesämäisestä tunnelmasta, mutta koska vaihtelu virkistää niin nyt meillä on ihan toisenlainen makuuhuone. 

Nyt me nukumme entisessä harrastetilassamme, tämä huone on yläkerran suurin ja valoisin huone. Tapetoimme tämän tilan pari vuotta sitten uudelleen ja minusta tämä kaunis haalean mintunvärinen tapetti on tosi ihana ja rauhallinen tausta huoneen muille väreille.

makuuhuoneen sisustus

Sängyn yläpuolelle teimme pitkän hyllyn, hyllylle on ihana koota erilaisia asetelmia ja siihen saa kätevästi tauluja nojailemaan eikä tarvitse aina tehdä reikiä seiniin. Teimme hyllyn pitkästä lankusta ja kolmesta vanerisesta hyllynkannattimesta. 
Maalasimme ne mahdollisimman hyvin seinään värin sopivaksi, jolloin hylly uppoaa seinään kauniisti. Toiselle seinustalle hankin Granitista puisen tappinaulakon, johon laitoin roikkumaan kauniita makuuhuoneen tunnelmaan sopivia esineitä.

makuuhuoneen sisustus

bohotyylinen makuuhuone

makuuhuoneen sisustus

makuuhuoneen sisustus

makuuhuoneen sisustus

tauluhylly

Myös palanen vanhan makuuhuoneen fiilistä pääsi tähän uuteen makkariin, kun laitoin tapettia kirppikseltä löytyneisiin kullanvärisiin kehyksiin. Kokosin hyllylle kirppikseltä löytyneitä tauluja ja muutamia muita kauniita esineitä. Luulen, että tämän hyllyn tavarat tulevat vaihtumaan vuoden aikojen ja fiiliksen mukaan. Rakastan niin tehdä tälläisiä erilaisia asetelmia. 

tauluhylly makuuhuoneeseen

makuuhuoneen sisustus

Kattovalaisimen solmeilin itse vanhaan varastomme kätköistä löytyneeseen metallikehikkoon. Siitä tuli minusta sopivalla tavalla kevyt ja siro. Käytin puuhaan ihan perus puuvillalankaa. 
Sängyn päätyyn yritän vielä metsästää penkin, jolle saisi laitettua yön ajaksi säilöön viltit ja koristetyynyt. 

Meidän huonejärjestys on elänyt moneen kertaan ja tulee varmasti elämään jatkossakin. Järjestyksen vaihtaminen on niin mahtava tapa saada muutosta aikaan. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että nyt loksahti monta asiaa kohdilleen. Sillä tämän huoneen aikaisemmat toiminnot löysivät loistavasti uudet paikkansa ja makuuhuoneen tämän hetkinen fiilis tuntuu juuri nyt todella hyvältä. 
Olemme nukkuneet täällä nyt viikon päivät ja uni on maistunut oikein makoisalta. 

Jos haluat kurkata kuvia meidän vanhasta makuuhuoneesta löydät niitä täältä! Tunnelma on todellakin nyt aivan erilainen, vaikka huonekalut ja jopa tekstiilit ovat ihan samat kuin aikaisemminkin. 

<3 Pauliina

p.s. Minun Instagramissa on meneillään arvonta, jossa voi voittaa kauniin Marimekon Flower-maljakon, käy kurkkaamassa. Arvonta-aikaa on lauantaihin 30.3. klo18 asti. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Tarpeellinen kapistus!

Rakastan sitä tunnetta, kun kirpputorilla tulee vastaan kauniita ja tarpeellisia käyttöesineitä.
Koska tosiasiahan on se, että usein kirppikseltä tulee tehtyä kivoja ja ihania löytöjä, mutta ne ei välttämättä aina ole ihan niin tarpeeseen hankittuja. Ei ainakaan jos omaa tälläisen keräilijäluonteen, en itse pysty hyvällä tahdollakaan väittämään, että oikeasti tarvitsisin esimerkiksi 150 kahvikuppia.

Tästä nyt löytyneestä tarpeellisesta ja tärkeästä kapistuksesta olen ihan erityisen onnellinen.
Sillä minulla oli pitkään etsinnässä meille sopiva, kaunis ja soma wc-paperiteline. En halunnut ostaa jotain ihan kivaa vaan halusin, että siinä olisi sitä jotakin ja sen olisi hyvä sopia meidän vanhaan taloon. Tarkistin useiden nettikauppojen valikoiman, mutta mieleistä ei vaan millään meinannut löytyä.

Välillä minua itseänikin ihana naurattaa, kun teen ongelman näinkin pienistä ja mitättömistä asioista, voisihan sitä myös ajatella, että eikös se nyt ole se ja sama missä sitä vessapaperirullaa säilyttää.
Kunhan se nyt on käden ulottuvilla ja helppo käyttää. Se ei vaan minulla mene niin, haluan ostaa vain ja ainoastaan kauniita ja mieluisia asioita. Minulle usein menee kauneus käytännöllisyyden edelle.

Olen siis todellakin ihan mielettömän onnellinen, että kirpputorin hyllyssä minua odotti ihana vanha Sini-tuotteen valmistama metallinen vessapaperiteline. Tässä telineessä on vielä ihan parasta, että siihen saa myös vararullan odottamaan. Eli nyt vastaan tuli löytö, joka on kaunis niin myös oikeasti käytännöllinen, mahtavaa. Eikä tästä tarvinnut maksaa kuin vaivaiset kolme euroa. Tällä kertaa täytyy siis sanoa, että onneksi jaksoin katsella yli seitsemän vuotta meidän vanhaa ja erittäin rumaa vessapaperitelinettä. Koska näin hyvää kannatti odottaa.

Tämä postaus ei nyt upeilla kuvilla koreile, mutta toivon, että ymmärrätte minun onneni.

vanha wc paperiteline

vanha wc paperiteline


Tänään käytiin kiertelemässä kirppiksiä Sateenkaaria ja serpentiiniä-blogin Lauran kanssa ja tulikin tehtyä ihan huikean ihania löytöjä. Yritän kuvailla niitä teille pikimmiten.

Nyt toivottelen leppoisaa ja ihanaa sunnuntai-iltaa <3

-Pauliina





maanantai 18. maaliskuuta 2019

Lisää rottinkia!

*Tuoli saatu Parolan rottingilta

Meille tuli lisää rottinkia tupaan, nimittäin meidän olohuoneeseen muutti upea rottinkituoli. Niin paljon, kun olen meidän keltaisesta kiikkutuolista tykännyt niin se on osoittautunut hieman kömpelöksi ja epäkäytännölliseksi meidän olohuoneessa. Tuntui, että keinun jalakset olivat aina tiellä ja sitä oli muutenkin raskas siirrellä. 

Lisäksi meidän Kaapo kissa on päättänyt ryhtyä tuhoamaan keinua pala palalta, en tiedä mikä keinun jalaksissa on niin kiehtovaa, mutta Kaapo testaa niihin jatkuvasti purukalustoaan. Kiikku on siis kunnostuksen tarpeessa, toivottavasti löydämme sille ehostuksen jälkeen paikan muualta kodistamme. 

parolan rottinki tuoli

Kaipasin siis tilalle jotakin kevyempää, sirompaa ja raikkaampaa. Mikä olisikaan siis parempi vaihtoehto kuin upeasti muotoiltu, freesi ja  kauniisti 50-lukua henkivä rottinkituoli. 
Rottinki sopii minusta loistavasti sekä moderniin, että myös tälläiseen kirppislöydöin sisustettuun kotiin. Lisäksi rottinkalusteet ovat ihanan kevyitä siirrellä.

Tämä uusi tulokas on minusta myös varsin oiva pari meidän olohuoneen toisen nojatuolin kanssa, joka on Olli Borgin askolle suunnittelema Rondo-nojatuoli. Rondosta löydät lisää juttua täältä!
Uusi ja vanha sulassa sovussa keskenään, hauskasti eri paria ja silti sopivat yhteen.

vicenza tuoli

parolan rottinki tuoli

Tämä rottinkituoli on japanilaisen Yuzuru Yamakawan suunnittelema ja hän on kyllä varmasti miettinyt tuolia sunnitellessaan paljon myös istuinmukavuutta. Tässä tuolissa on nimittäin ihan käsittämättömän hyvä istua, tuntuu, että tuoli ihan myötäilee istujan selkää. Tykkään tosi paljon myös tuolin monista kauniista yksityiskohdista ja tavasta jolla tuoli on punottu. 

vicenza tuoli

parolan rottinki

keväinen olohuone

Tämä tulee varmasti olemaan sellainen huonekalu, joka pysyy kodissamme pitkään. 
Nyt pitänee taas kiittää meidän kuvausassistenttia, siinä se nökötti niin hievahtamatta, että jouduin välillä ihan hätistelemään hänet pois, että saisin otettua muitakin kuin pelkkiä kissakuvia. Ihana, hassu kissa tämä meidän Kaapo.

Jos tämä tai jokin muu ihana tuoli Parolan Rottingilta kiinnostaa, niin koodilla "KELTAINEN" saatte kaikista tuoleista myös klassikko riipputuolista -15% alennuksen, koodi on voimassa 31.3. asti.

Mukavaa alkanutta viikkoa <3

-Pauliina


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Kampaamon avajaishumua!

Eilen viettiin kampaamoni avajaisia. Kotoisa kampaamoni aukaisi ovensa jo tammikuussa, mutta silloin oli niin paljon hässäkkää remontin ja kaiken muun alkumeininkien jälkeen, että energiaa virallisille avajaisille ei oikein enää riittänyt.

Tiesin kyllä alusta asti, että haluan jonkinlaiset kahvikestit kampaamolla järjestää. Olin niin innoissani, kun sain järjestelyihin mukaan vielä ystäväni Riikan, joka edustaa ihanaa Nosh-vaatemerkkiä.
Oli tosi kivaa suunnitella yhdessä keväiset kakkukestit kampaamolle tai keväiset ja 
keväiset, vettä satoi ja sää oli noh, aika maaliskuinen. Sisällä kampaamossa vallitsi kuitenkin erittäin lämmin ja iloinen tunnelma. Ihmisiä oli liikkeellä oikein mukavasti ja kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä.

Ihmiset todellakin tuntuivat viihtyvän ja moni sanoikin, että kampaamooni on niin ihana tulla, kun siellä on tosiaan nimensä mukaisesti kotoisa tunnelma. Tila ei tunnu kampaamolta tai ylipäätään liiketilalta, se voisi yhtä hyvin olla jonkun olohuone. Sinne on helppo tulla ja siellä viihtyy. 
Tämä olikin juuri se tärkein asia mitä tavoittelin, kun suunnittelin tätä omaa kampaamoani, joten olen onnellinen, että ihmiset kokevat sen juuri sellaisena helposti lähestyttävänä paikkana.

Onnistuin siis tavoitteessani, on tietenkin tärkeää että viihdyn kampaamossa itse, niin silti kaikista tärkeintä on, että asiakkaani viihtyvät ja kokevat olonsa tervetulleeksi ja mukavaksi.






Upeat kakut avajaisiin loihti paikallinen Parkki-kahvila, kakut olivat juuri niin söpöt ja maistuvat kuin toivoinkin niiden olevan. Minusta Kotoisaan sopii täydellisesti tälläiset leikkimieliset ja hempeät kakut.





Lämmin kiitos kaikille teille ihanille, jotka kävitte meitä moikkaamassa ja myös teille jotka olette jättäneet viestiä tai muuten minua muistaneet ja hengessä tässä projektissa eläneet.
Olen kiitollinen <3

-Pauliina

P.s. Lisää juttua kampaamostani löydät täältä! Kotoisalla on myös omat facebook- ja instagramsivut, laita ne ihmeessä seurantaan jos kampaamon jutut kiinnostavat!

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Keittiön kevätverhot ja pieniä remonttihaaveita

Ulkona pyryttää lunta, mutta meillä sisällä on jo ihanan keväinen tunnelma. Keittiöönkin saapui kevät, kun istuttelin kaupan yrttejä uusiin multiin ja ikkunaan laitoin ihanan hempeät kukkaverhot. 
Meidän keittiöön paistaa aamu-aurinko ja varsinkin tähän vuoden aikaan se tuntuu ihan älyttömän ihanalta. On ihana mennä keittämään aamukahvia, kun päivän ensimmäiset auringonsäteet, saavat viimeisetkin unihiekat karisemaan silmistä. 
Aamut todellakin on jo valoisia ja illalla töiden jälkeenkin on vielä valoisaa, tuntuu niin hyvältä, että pimein aika on taas ohitse ja myös me työssäkävijät saamme nauttia päivänvalosta.

keittiön sisustus


Vaikka haaveilenkin keittiöremontista niin silti tämän aurinkoisen keittiön näkeminen saa aamuisin hymyn huulille. Olen ollut tosi tyytyväinen tämän tilan tapettivalintaan, seitsemän vuoden jälkeenkään en ole ollenkaan kyllästynyt tuohon ihanaan aurinkoiseen tapettiin. 

Sinällään harmittaa jo valmiiksi, että joudumme luopumaan tästä tapetista jos uudistamme keittiön ilmettä. Tapetin kaikki reiät ja muut jäljet ei mitenkään osu samoihin kohtiin uusien yläkaappien kanssa. 


Ajattelin, että voisimme tehdä keittiöön vain pienen freesauksen. Eli vaihtaisimme keittiön yläkaapit ja vetimet. Pelkästään vetimien vaihdolla saa fiiliksen jo ihan toisenlaiseksi. 
Haluaisin keittiöön edelleen myös avohyllyt, mutta nuo tämän hetkiset hyllyt ovat minun mielestäni hieman liian maalaisromanttiset meidän kotiin. 

Haluaisin, että uudet hyllyt olisivat yksinkertaisemmat ilman mitään krumeluureja ja koukeroita. Suunnitteilla onkin, että tekisimme/teettäisimme sellaisen 50-luvun tyylisen vinokaapin ja siihen vierelle saman mallisen avohyllyn. 
Sitten meille jäisi enää alakaappien vaihto, sekin olisi hyvä tehdä niin, että teettäisimme ovet vanhoihin runkoihin. Koska vanhoissa rungoissa ei ole mitään vikaa, olen vain totaalisen kyllästynyt pyyhkimään likaa pois noista lukuisista pienistä rakosista, joita keittiön kaapeissa tällä hetkellä on.
Seuraavaksi meille tulee takuuvarmasti sileät kaapinovet. 

keittiön sisustaminen

ruokakomero keittiöön

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3 

-Pauliina

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Olohuoneen monet kasvot + hieman asiaa meidän sohvasta!

Katselin tuossa yhtenä päivänä vanhoja kuvia koneelta ja olin suorastaan häkeltynyt siitä kuinka erilaiselta meidän olohuone on näyttänyt tässä vuosien varrella. En toki ole unohtanut uusia hankintojamme, mutta se että koko huoneen tyyli näyttää ihan erilaiselta, vaikka huoneessa on todella paljon samoja huonekaluja ja tavaroita mitä siellä on tälläkin hetkellä. Meidän olohuone on se tila mikä tuntuu olevan kaikista eniten muutoksen kourissa.





Suurin muutos näiden vuosien aikana olohuoneessamme on uusi sohva, sohvan hankimme  joulukuussa vuonna 2016. Olen ollut hankintaan todella tyytyväinen. Sohva on pysynyt hyvin muodossaan ja kangas on ollut helppo pitää puhtaana. 

Sohvasta tulee minulle edelleenkin aivan jatkuvasti kyselyitä, joten kerro tässä sohvasta hieman lisää. Sohvan on valmistanut virolainen Ermatiko ja mallin nimi on Eden. Sohva näyttää mielestäni todella kevyeltä ja sirolta, vaikka se onkin suuri ja siihen mahtuu monta ihmistä istumaan. 
Verhoilukankaassa on villaa, joten se on ollut todellakin mielettömän helppo puhdistaa jos siihen on jotakin tippunut. Lisäksi tässä sohvassa on irroitettavat päälliset, joten tarvittaessa ne on helppo pestä pesukoneessa. En valitettavasti yhtään muista mistä mallistosta valitsimme kankaan, mutta jokin ruotsalainen kangasvalmistaja se oli. 

Suosittelen kyllä ehdottomasti kiinnittämään huomiota verhoilukankaan valintaan, se ei ole se kohta missä kannattaa säästää. 
Sohva on kuitenkin kallis hankinta ja sen olisi hyvä kestää aikaa. Kun sohva on helppo pitää puhtaana, se pysyy siistimpänä niin siitä on iloa silloin paljon pidempään. 



Etsimme oikeaa sohvaa pitkään, tuntui ihan mahdottomalta löytää 50-lukuiseen tyyliimme sopiva sohva, jossa olisi kuitenkin ihana löhöillä. Meillä kävi olohuoneessa parikin vanhaa sohvaa pyörähtämässä, mutta niissä oli todella epämukava istua pidempään tai ainakaan niissä ei voinut löhöillä. 
Siksi halusimme uuden sohvan, jossa voisi makoilla mukavan rennosti. 
Tämä sohva on osoittautunut kaikin puolin täydelliseksi ja myös sohvan väriin olen edelleen tyytyväinen. Vaikka harmaa sohva tuntui todella tylsältä valinnalta niin en usko, että minkään muun värinen sohva mukautuisi niin hyvin meidän olohuoneen vaihtuvaan värimaailmaan.


Harmaan kanssa voi yhdistää mitä vain värejä, niin kuin näissä kuvissa huomaatte. Sohvan ympärillä vaihtuvat tekstiilit, mutta sohva mukautuu hyvin näihin kaikkiin muutoksiin. 

Kesällä ja keväällä raikkaat ja kirkkaamman väriset tekstiilit saavat sohvan näyttämään vaaleamman harmaalta, kun taas talvella ja syksyllä tummat ja syvät sävyt saavat sohvan näyttämään tummemmalta.






















Näissä kuvissa näkyy mielestäni loistavasti se, kuinka paljon väreillä ja tekstiileillä saa muutosta aikaan. Toki myös eri vuodenaikoina valolla on suuri merkitys, siihen miltä huone kulloinkin näyttää. 
Ja, onhan tässä huoneessa huonekalut pyörineet useampaankin kertaan eri paikoille.
Kaikki nämä tavat ovat kuitenkin mielestäni niitä edullisia ja hyviä tapoja saada vaihtelua, kunhan ei joka vuoden aikaan lähde kauppaan uusia tekstiilejä hankkimaan. 
Tekstiilit tuntuvat kuin uusilta, kun ne laittaa välillä kaappiin ja kaivaa sieltä taas uudelleen esille.
Meillä on myös sen verran monta huonetta, että vaihtelua saa pyörittämällä tavaroita ja tekstiilejä huoneesta toiseen.

Näissä viimeisissä kuvissa näkyy olohuoneemme sellaisena miltä se näyttää tänään. Huomaan, että meillä on värit vaihtuneet vuosien aikana hillytymmiksi. Edelleen väriä pitää olla, mutta tykkään nykyään enemmän pastellisista ja hempeämmistä väreistä. Tällä hetkellä näin, nähtäväksi jää millainen värimaailma miellyttää vuoden kuluttua.

Kivaa viikon jatkoa <3

-Pauliina