Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Uusi ulko-ovemme on kaunis kuin koru!

Kaupallinen yhteistyö: JELD-WEN SUOMI OY

ulko-oven vaihtaminen

Seitsemän vuotta sitten kävi ilmi, että meidän kuistin katto oli vuotanut ja koko kuisti piti purkaa maan tasalle. Siinä hässäkässä emme ehtineet miettimään kunnolla uuden ulko-oven valintaa ja teimme päätökseen hätäisesti. Ostimme edullisen ulko-oven vain ja ainostaan ulkonäön perusteella, täytyy näin jälkiviisaana sanoa, että se oli suuren suuri virhe. Siinä kohtaa ei todellakaan säästäminen kannattanut, ovi meni kieroon heti ensimmäisenä vuonna. Aina kotiin tullessani kirosin ovea ja itseäni siitä, että menimme tekemään niin huonon valinnan niinkin tärkeässä kohtaa. Onhan kunnollinen ovi nyt todellakin talon käyntikortti ja sen pitäisi pitää myös kylmä talon ulkopuolella. 

uusi ulko-ovi

Nyt ei enää tarvitse harmitella, sillä meille saapui uusi upea ja ennen kaikkea lämmin ulko-ovi. Ovi on suomalaisen Jeld-wenin valmistama puukuiturakenteinen classic-malliston ulko-ovi. Linkin takaa löydät lisää juttua näistä ekologisista ovista. 

Tämän kyseisen oven valintaan meille vaikutti monta asiaa, mutta yksi tärkeimmistä kriteereistä oli juurikin ekologisuus ja myös se, että oviin myönnetään hurja 12 vuoden suoranapysymistakuu. Jeld-wenin ovivalikoimissa oli minusta myös monta vanhaan taloon kauniisti sopivaa ovea. 

ulko-ovi vaihto

uusi ulko-ovi

Oven asennus sujui ammattilaiselta ripeästi. Me aika usein nikkaroimme kaikkea itse, mutta nyt oli kyllä ilo seurata ammattilaisen työskentelyä. Oven voi toki asentaa itsekin, asennukseen löytyy hyvät ohjeet Jeld-wenin sivuilta. 

ulko-oven vaihtaminen

ulko-oven vaihtaminen

ulko-oven valinta

Ovimallin valinta oli helppoa Jeld-wenin door designer-sovelluksella. Sovellus ladataan matkapuhelimeen ja sillä näki todella kätevästi miltä ovi tulisi omassa kodissa näyttämään. Testailin melkein kaikki mallit läpi ja yksi ovimalli oli ehdottomasti mieleisin. Sovelluksen avulla meille valikoitui Classic debussy eco-ovi. Tämä kyseinen ovi sopii minusta aivan upeasti meidän vanhaan taloon. Lasiksi valitsimme  kuviolasin se päästä valon sisään, mutta siitä ei kuitenkaan näy läpi. 

paras ulko-ovi

paras ulko-ovi

Meidän ovi on kaksivärinen. Ovi on ulkopuolelta tiilenpunainen ja sisäpuolelta hennon vaaleanpunainen, sävynä Tikkurilan neito. En ollut aiemmin edes tiennyt, että ovia on mahdollista tilata 2-värimaalauksella. Tämä on minusta ihan huippu juttu, koska ulkopuolelle halusin ehdottomasti punaisen oven, mutta punainen ovi ei taas minusta oikein sovi meidän sisäpuolen pastelliseen värimaailmaan. Tämä vaaleanpunainen näyttää paljon raikkaammalta ja tuo lisää valoa meidän lasikuistille. 

Kaksivärisenä ovi todellakin istuu molemminpuolin paremmin talomme tyyliin ja värimaailmaan. Myös oven klassinen ulkonäkö on minusta ihan nappivalinta, en voisi olla tyytyväisempi valintoihimme. Ja, mikä parasta tämä uusi ovi on paljon paksumpi kuin edellinen ovemme, tämä menee pehmeästi kiinni eikä tuuli enää paukuta ovea miten sattuu.

ulko-oven vaihto

paras ulko-ovi

Pidän todella paljon tästä fiiliksestä mitä hennon vaaleanpunainen ovi toi meidän kuistille. Väri ei voisi olla täydellisempi. Eikä tässä talossa ensimmäistä kertaa käytetä vaaleanpunaista ovissa. Meidän kellariin vievä ovi ja piharakennuksen ovet ovat maalattu aikoinaan aika lailla samanlaisella sävyllä. Eli siinäkin mielessä tämä valinta on aivan loistava. 

ulko-oven vaihto

ulko-oven valitseminen

Keltaiseen taloon, punainen ovi on minusta ihanan klassinen ja hyvin vanhan talon tyyliin sopiva valinta. Meidän katto on myös punainen ja minusta näyttää kauniilta, kun ovi ja katto on samaa värimaailmaa. Uuden oven myötä koko meidän sisääntulo tuntuu ja näyttää todella paljon viimeistellymmältä. Vaikka vielä meillä riittää tälle kesälle maalaushommia. Parveke kaipaa kipeästi maalausta ja ikkunat kunnostamista, näistä puutteista huolimatta nyt on ilo tulla kotiin. Ei omakotitalossa varmaan koskaan ole kaikki valmista, eikä tarvitsekaan olla. 

Kaikki Jeld-wenin ulko-ovet löydät täältä(klik!). 

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille <3 

<3 Pauliina


Kommentit

  1. Todella ihana ovi! Istuu teidän taloon huippuhyvin <3

    VastaaPoista
  2. Piti oikein kaivella kuvaa vanhasta ovesta vanhoista postauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha ovi näkyy tässäkin postauksessa, tuossa asennuskuvassa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, olen kyllä ihan hurjan tyytyväinen valintaamme <3

      Poista
  4. Olipa hyvä että törmäsin tähän postaukseen,kun itsellä ollut ihan sama ongelma. Haluaisin punaisen oven,muttei sovi yhteen sisäpuolen kanssa. Ihana koti teillä muutenkin!

    VastaaPoista
  5. Hei, olisiko mahdollista saada oven sisäpuolen tarkka koodi vaaleanpunaisen sävyyn? Teidän ovi on todella upea ja haluaisin meille saman värin. :)

    VastaaPoista
  6. Harvoin on nähnyt vastaavia ulko-ovia. Täytyi aivan näyttää kuva pojalleni, joka tekee töitä rakennustyömailla. Kehui hänkin kovasti. Meidän tyttären taloon juuri vaihdettiin ulko-oveksi palo-ovi, musta väriltään. Tyylikäs sekin, ja sopii heidän talonsa ulkonäköön.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top