Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kuistille saapui kevät!

Kevät on täällä. Olen nähnyt jo nokkosperhosen ja nyt on vasta maaliskuu, ihan uskomatonta. Taitaa olla meidän luontokin mennyt ihan sekaisin. Niin tai näin, kevät on minun lempi vuodenaikani. Rakastan keväisiä värejä ja koko ajan lisääntyvää valoa. On ihana seurata luontoa kuinka se hiljalleen herää talvihorroksestaan, puihin tulee silmuja, ensimmäiset kukat puskevat mullan seasta. On tämä vaan niin ihanaa aikaa.

Innostuin laittamaan kuistille ensimmäisiä pääsisäiskoristeita. Kävin katkomassa maljakkoon pari tuomen oksaa ja ripustelin oksiin muutamia pääsiäismunia. Tästähän oli innoissaan myös meidän Kaapo, saa nähdä kuinka kauan munat saavat oksissa riippua. En silti viitsi kaikkea kivaa kissoilta kieltäkään, onhan se kiva, että kisut innostuvat leikkimään. Sitä paitsi tylsiähän nämä sisustuskuvat olisi ilman auttavia tassuja.

kevät sisustus



Rappusiin vaihdoin verhoksi Kaunisteen orvokki-kuosista ommellun verhon. Siinä on niin ihanasti kevääseen sopivat sävyt ja kuosi. Edellinen verho ehtikin roikkua tässä monta monituista vuotta, ihanaa muutosta pelkällä verhon vaihdolla.

Kuistille on saapunut lisää keltaista vanhan puuarkun muodossa. Arkku oli aiemmin meidän yläkerrassa, mutta sille ei löytynyt siellä enää käyttöä. Tänne kuistille se sopii mielestäni erinomaisesti.

pääsiäis sisustus




Nyt toivottelen leppoisaa sunnuntain jatkoa ja muistetaanhan me kaikki pysyä kotona <3
Kaivellaan kaapeista niitä keskeneräisiä projekteja tai ihan vaan nautitaan oman kodin rauhasta ja tunnelmasta. Jämälangoille voi keksiä käyttöä, kun tekee niistä vaikka ryijyn, kurkkaa edellinen postaukseni.

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Ihanan keväiseltä ja iloiselta kaikki näyttää. Ja Kaapokin elementissään. Mihis tassulla seuraavaksi koskisi?! Tuo verho on ihan nappi tähän paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapon on kyllä aina touhuissa mukana ja se on kyllä ihanaa, tylsäähän meillä muuten olisi :D
      Minustakin verho on ihana tässä, toi mukanaan sellaista keväistä kepeyttä.

      Poista
  2. Aivan ihana kuva! Käyn täällä miltei joka päivä. Ihailen kuvia!
    Tämä kuva herätti erikoisesti huomiotani tuttuudellaan.
    Meillä oli Jaffa kissa, joka ei 20 vuotiaaksi. Jaffa havaitsi alta aikayksikön kaikki maljakkokukat ja oksat ja seuraavaksi oli tämä tilanne: käpälä käy ja tutkimukset alkaa.
    Jaffa pysyy aina muistoissamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, kiitos <3
      Jaffa saikin elää pitkän elämän, meidän Kaapo on vasta kaksivuotias nuorukainen <3

      Poista
  3. Kissa astuu sukkelaan ja kana harppaa harvaan, kukapa se Kaapo-pojan ajatukset arvaa.Ihanaa kevättä T. Eevis
    Ps. On nopeampaa kommentoida nimettömänä, selviää vähemmällä todistelulla robottiudestaan.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan näköistä ja suloinen kisu 😍

    VastaaPoista
  5. voisitko askarrella jotain pääsiäiskoristeita ja jakaa meille ohjeita ja kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muutama idea viikonlopun askarteluille, yritän saada niistä juttua myös tänne <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top