keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Viherkasvien talvihoito!

Talvi on rankkaa aikaa viherkasveille. Lämmityskaudella kasvit kärsivät kuivasta sisäilmasta ja erilaiset kasvituholaiset myös lisääntyvät helpommin kuivassa sisäilmassa. Talvella lehtien alapintoja kannattaakin tarkistella useasti, ettei siellä vaan näy ylimääräistä liikettä. Vauriot lehdissä paljastavat usein, että kasvissa on jotain ylimääräistä elämää. Siksi varsinkin talvella kasveja kannattaa suihkutella ahkerasti. Pöly kasvien pinnalla myös varjostaa, joten pölyttömät kasvit saavat myös enemmän valoa.  

viherkasvien talvihoito

viherkasvien talvihoito

Toinen talvinen ongelma viherkasveille on tietenkin valonpuute. 
Jos etelään ja länteen suuntautuvia ikkunalautoja ei ole riittävästi kannattaa kasveille hankkia kasvivaloja tai ylipäätään olemassa oleviin valaisimiin polttimoita joissa on riittävän voimakas valoteho eli jotakin 3000-6500 kelvinin väliltä.
Kasveille siis käy mikä tahansa valkoista valoa antava polttimo, jossa on vaan riittävästi valotehoa. 
Lisävaloa kannattaa pitää päällä n. 12 tunnin ajan. Valosta on tietenkin eniten hyötyä, mitä lähempänä se kasvia on. 

Lannoittaminen kannattaa lopettaa viimeistään lokakuussa. Talvella kasteluveden sekaan kannattaa laittaa merileväuutetta, se lisää kasvien elinvoimaa pimeänä vuodenaikana.
Itse annan kasveille myös silloin tällöin kahvipannun jämät. Olen huomannut, että ainakin peikot, soilikit, orkideat, juorut ja enkelinsiipi ovat tykänneet kahvista. Kahvi on hapanta eli kaikkein kalkkipitoisimmassa viihtyville kasveille ei kahvia kannata antaa. 

viherkasvien talvi

viherkasvien talvi

viherkasvien talvi

viherkasvien talvihoito

Aina kannattaa myös miettiä millaisia kasveja kotiin valitse, jos kodissa on vähän ikkunoita ja aina aika pimeät olosuhteet. Silloin kannattaa valita kasveja, jotka viihtyvät myös vähäisessä valossa. Tälläisiä on muun muassa, anopinkieli, traakkipuut, rönsylilja, maijat ja monet vehkat. 

Kastelun kanssa talvella kannattaa olla tarkkana, sillä varmasti varmin tapa tappaa kasvit on liika kastelu. Enne kastelua ruukun painoa kannattaa kokeilla ja työntää sormet reilusti multaan, että selviää onko kasvi varmasti janoinen. Monet kasvit pärjävät hyvin janoisena, mutta liika märkyys mädännyttää kasvin kuin kasvin. Kannatta kuitenkin myös muistaa, että patterin vieressä talvehtivat kasvit haihduttavat aika nopeasti vettä, ainakin meillä tuntuu, että niitä saa kastella lähes yhtä usein kuin kesällä.  Myös lisävalon alla majailevien kasvien vedentarve on suurempi kuin hämärässä. 
Olen myös huomannut, että kasvit kannattaa koota ryhmiin, ne viihtyvät siten paremmin. Huonekasvit haihduttavat ilmaan kosteutta ja vieräkkäin ollessaan ne hyötyvät toisten antamasta kosteudesta. 

viherkasvien talvihoito

viherkasvien talvihoito

Viherkasvien talvihoito tiivistettynä:

  • Lopeta lannoittaminen lokakuussa ja aloita taas helmikuun lopussa.
  • Anna kasteluveden seassa merileväuutetta tai kahvia.
  • Hanki lisävaloja tai siirrä kasvit etelään- tai länteen suuntautuvalle ikkunalle.
  • Kokoa kasvit ryhmiksi
  • Suihkuttele ja pyyhiä pölyjä ahkerasti, kosteus auttaa tuholaisia pysymään poissa ja pitää lehdet puhtaina ottamaan paremmin valoa vastaan.
  • Ole varovainen kastelun kanssa. 
  • Älä kääntele kasveja talvella, kasvit ovat niin fiksuja, että kääntyvät saadakseen kaiken mahdollisen valon lehdilleen. 

Toivottavasti näistä vinkeistä on teille apua ja saatte pidettyä kasvit hengissä yli tämän rankan ja pimeän talven. Olen itse vasta muutama vuosi sitten oppinut elämään kasvien kanssa ja enää aniharvoin saan kasvin hengiltä. Yleensä jos niin on käynyt, on syynä ollut tuholaiset tai liikakastelu.
Kasvien hoito on minulle kuin terapiaa, on ihana seurata kasvien elämää, varsinkin silloin kun ne voivat hyvin. 

<3 Pauliina

11 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä, tuo merilevä olikin uusi juttu minulle. Tänä talvena koitan talvettaa nuo pelakuut sisällä... vielä voivat hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merilevä on oikein mainio aina, tuntuu että kasvit suorastaan rakastavat sitä <3 Onnea pelakuiden talvetukseen, muista kastella maltilla <3

      Poista
  2. Hienoja ja hyvinvoivan oloisia viherkasveja! Annatko kasveille kahvin porot vai kahvin ilman poroja? Muistatko, mistä on peräisin tuo rengasamppeli, olen havitellut sellaista :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porot homehtuvat mullan pinnalla, eli kaadaan kahvin sellaiseen kasteluveden sekaan :) Rengasamppeli on ostettu paikalliselta sepältä <3

      Poista
    2. Kiitos, varaanpa pienen kahvilorauksen jatkossa kasteluveteen :) Terkut Kaapolle!

      Poista
  3. VOISITKO kirjotta joka päivä viikon ajan?haaste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan joskus ehtisin, niin voisin. Työt vaan haittaa tätä vapaa-aikaa :D

      Poista
  4. Kiva blogi sinulla ja todella kaunis koti! Tämä viherkasvipostaus herätti sellaisen kysymyksen, että antavatko kissasi kasviesi olla rauhassa? Miten estät kissoja nakertamasta kasveja? Oma kissani kun maisteli kaikki pehmeälehtiset viherkasvit, mutta ei suostunut syömään kaupan kissanruohoa.

    VastaaPoista