torstai 15. syyskuuta 2016

Kivoja kirppislöytöjä

Viime aikoina on taas ollut onnea kirppiksillä, vaikka en kovin usein ole kirppiksiä ehtinyt kiertelemäänkään. Olen kovasti yrittänyt järkeistää tätä kotona jo olevaa tavaramäärää ja lajitellut urakalla tavaroita erilaisiin kasoihin, jotka lähtevät kiertoon.
Osan tavaroista otan myyntiin Mansen blogikirppikselle, osan vien itsepalvelukirppiksille, osan kierrätykseen ja osa lähtee lahjoituksena muihin paikkoihin. Tälläisen kirppishamsterin täytyy todellakin osata laittaa tavaraa kiertoon ettei koti täyty liiaksi, hienoimmatkaan aarteet eivät erotu edukseen jos tavaraa on liikaa.
Aika hyvin olen saanut pidettyä tasapainon tavaramäärässä, vaikka tavaraa tulee koko ajan lisää kirppiksiltä sitä lähtee myös pois. 

Nyt niihin ihaniin kirppislöytöihin! 

Kuppikokoelmani kasvoi ihanilla keltaisilla kupposilla. Vasemmalla olevan "Suvi" kahvikupposen sain vaihtokauppana eräältä ystävältäni, vaan kuinkas ollakaan puolisoni löysi aivan samanlaisen kupin minulle Kokemäen rompetorilta, mutta kaksin aina kaunihimpi. Pallokuvioiset kupit ja "Aurinko"-sarjan kuppi löytyivät Porin patakirppikseltä.  


Patakirppikseltä löytyi kaunis ilmeisestikin Ruotsalaista alkuperää oleva tarjoilualusta, tässä oli mielestäni niin kauniin yksinkertainen muotoilu, että ajattelin tämän sopivan hienosti meidän uudistetun ruokailutilan tyyliin. 


Kokemäen rompetorilta löytyi täsmälleen samanlainen puhelinpöytä kuin meiltä löytyi jo kotoa entuudestaan. Nämä pienet pöydät kuuluvat olennaisina osina meidän uuden makuuhuoneen ilmeeseen. Molempiin pöytiin on vaihdettu nupit jossain vaiheessa, joten näihin täytyy löytää paremmin tyyliin sopivat nupit ja pinnat pitää öljytä. 


Mahtavana löytönä pidän tätä yli neljän metrin palaa käyttämätöntä Marimekon Kaivo-kangasta. Tämä oli keskimääräistä kalliimpi kirppislöytö, maksoin tästä 40€. Harmittaa, kun en ihan saa tästä kahta pitkää verhoa meille, mutta enköhän minä tästä jotain kivaa keksi. Värit tässä kankaassa ainakin ovat mitä mahtavimmat. 



Taas meille muutti yksi uusi täkki, mutta en voinut vastustaa tämän täkin huikean kirkkaita värejä ja aina niin raikasta pallokuosia. Tulkoon tästä, vaikka meidän joulutäkki. 

                             

Vanhoja patinoituneita vanerilaukkuja olen ihastellut ja hipelöinyt kirppiksillä useaan otteeseen, aina olen kuitenkin jättänyt ostamatta. Syynä on ollut joko liian korkea hinta, homeen haju tai laukun huono kunto. Nyt kuitenkin löysin laukun tarpeeksi edulliseen hintaan ja mielestäni tämä yksilö oli riittävän hyvässä kunnossa, eihän tälläisen vanhuksen nyt voi olettaakan ihan täydellisessä kunnossa olevan. Maksoin tästä 30€. Tähän laukkuun aion säilöä langat ja kutimet ja sijoitan tämän sohvan viereen jospa sitten muistaisin välillä neuloakin.  Tällä tytöllä on nimittäin luvaton määrä keskeneräisiä neulomuksia, kun aina innostun ja innostus lopahtaa aina ennen aikojaan. Tänä syksynä aion skarpata ja tehdä ainakin keskeneräiset jutut valmiiksi. 


Kokemäen rompetorilta puolisoni löysi myös tämän huikean kauniin suuren Kaarina Ahon suunnitteleman Harlekiini maljakon, tämän nähdessäni pompin innosta. Näitä suurempi kokoisia maljakoita näkee tosi harvoin missään. Täydellinen lisäys kokoelmaani. 


     Tälläisiä ihania löytöjä on tarttunut mukaan viime aikoina! Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

                                                                 -P

38 kommenttia:

  1. Hienot löydöt! Nuo puhelinpöydät on tosi ihanat. Olen haaveillut tuollaisesta meidän eteiseen. Siihen saisi postit ja mies voisi tyhjentää taskunsa siihen kotiin tullessa, niin rahapussit sun muut ei pyörisi aina jossain olkkarin pöydillä tai vitriinin päällä. Häiritsee sisustajan silmää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Heh, meillä on tuollainen myös eteisessä ja se laitettiin eteiseen juuri mainitsemasi asian takia, mutta voin kertoa ei auttanut :D

      Poista
  2. oi oi oi tuo kaivo kangas....=)

    VastaaPoista
  3. Tuo pallokuosinen täkki mahtuisi kyllä meillekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sille tuntuisi olevan ottajia, enkä ihmettele on se niin herkullinen <3

      Poista
  4. Taitaa olla tulossa makuuhuoneeseen yöpöydiksi nuo puhelinpöydät...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvattu siihen tarkoitukseen ne päätyvät :)

      Poista
  5. On hieno kangas ..tuolla Hopeapeili blogissa on astioita Anttilasta 1965 ..hauska kattoa hintoja ..arabian kahvikupitki 95 penniä..astioita mtkä nyt on keräilyä ja joita oli munki kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä onkin hauskaa, kun entiset arkiastiat ovat suosittuja keräilykohteita ja ne niin sanotut pyhäastiat eivät ole ollenkaan niin haluttuja :)

      Poista
  6. Upeita löytöjä ♥ Nuo puhelinpöydät on ihanat! Juuri tuollaiset mäkin haluaisin meidän makkariin, mutta se on niin pieni ettei sinne taida mahtua yöpöytiä kun siellä on mankeli. Vanerilaukku on kans ihana ♥ Mitenköhän mä oppisin pitään tasapainon tämän tavaramäärän kanssa, kun tällä hetkellä se muistuttaa lähinnä hallitsematonta kaaosta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Kyllä meilläkin aika kaaos on, tällä hetkellä, kun tavaraa on menossa joka suuntaan :D Tuntuu vaan jotenkin niin helpottavalta välillä, kun tavaraa lähtee reilusti pois! Sitten voi taas keräillä lisää, tämä on loputon suo ;)

      Poista
  7. APUVAAAA...mitä ihania löytöjä....kyllä teilläpäin vain on erilainen tarjonta kirpuilla kuin meillä täällä pohjois-karjalassa...��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin pitää ahkerasti kiertää jos mielii tehdä hyviä löytöjä ja parhaat löydöt tulee kyllä tehtyä kesän kirppistapahtumissa :) Kitppiksillä on nykyään melkein antiikkiliikkeiden hinnat!

      Poista
  8. Voi että, ihanat kahvikupit! Välillä tärppää. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun ahkerasti kiertää niin löytöjäkin osuu matkan varrelle :D

      Poista
  9. Voi mikä täkki!
    Kerrassaan upea

    VastaaPoista
  10. Ihania löytöjä. Kahvikupit ovat tosi kauniita, sekä vanerinen laukku ja maljakko, kaikki niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä tosi tyytyväinen näihin ihaniin löytöihin <3

      Poista
  11. No jopas olet taas tehnyt mielettömiä löytöjä! Kiinnostavan erikoinen tuo tarjoilualusta. Ja kaivokangas kelpaisi kyllä tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjoilualustassa vaan oli sitä jotakin, mikä pakotti nappaamaan sen mukaan! Harvoinpa sitä löytää tuollaista määrää käyttämätöntä kangasta, ihan löytö <3

      Poista
  12. Upeita löytöjä! Ja kuinka ihanat värit. Tulipas mieleen, että lapsuudenkodissani oli juuri tuo samainen kaivo-kangas verhoina. Täytyypäs muistaa äidiltä kysyä onko ne vielä tallessa. Aurinkoista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kaivokangas oli kyllä näistä ehkä se paras löytö ja niin täydellisen värinen meille! Aurinkoista viikkoa sinulle :)

      Poista
  13. Sun löydöt on aina ihan huippuja!

    VastaaPoista
  14. Ihania löytöjä! Nyt tuntuu itsestänikin jo samalta kuin sinusta, että tavaraa joutaa kiertoon. Aktiivisesti olen keräillyt reilu pari vuotta ja nyt alkaa kokoelmat olla aika kohdillaan. Olenkin päättänyt, että jos ostan lisää on osattava laittaa jotain eteen päin.
    Puhelinpöydät ovat upeat! Meillekin haaveilin samanlaisia jossain vaiheessa. Pelkään että ne tippuvat seinältä meidän kissojen takia, kaksikin kissaa painaa n. 10kg ja ne kun tykkäävät istuskella eri tasojen päällä. Vanhojen yöpöytien etsintä on ollut jo pidempään käynnissä, mutta kaitpa ne löytyvät jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan kirppiksiä ja tykkään hankkia aina jotakin uutta, mutta ahdistun tavarapaljoudesta ja siksi on hyvä laittaa tavaraa kiertoon aina kun jotakin uutta tulee taloon! Meillä ei kissat pääse ollenkaan yläkertaan, joten sinne uskaltaa laittaa tuollaisia hyllyjä seinille, meidän kissat ei muutenkaan hirveästi hypi minnekään muualla kuin ulkona, onneksi <3

      Poista
  15. Hitsi mikä kirppistuuri taas kerran! Tuo punainen joulutäkki on niiiiiin mun makuun <3 Me pidettiin toissa sunnuntaina tässä kotona avoimien ovien päivä ja kirppistä, hyvällä menestyksellä. Nyt on kiva olo kun sai vähän tarpeetonta, mutta hyvää tavaraa eteenpäin. Voi taas pitää silmät auki uusien löytöjen suhteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että kun käy kirppiksillä tarpeeksi ahkeraan sitä oppii myös näkemään ne herkut sieltä kaiken "romun" seasta :D Se on kyllä mieletöntä miten hyvä olo tulee, kun pääsee itselle tarpeettomasta tavarasta eroon ja tosiaan sitten voi taas hyvällä omalla tunnolla tehdä uusia löytöjä :D

      Poista
  16. Kyllä keltainen on niin ihana väri.Tulee ihan hyvälle tuulelle aina,kun katselee noita kuvia teidän kauniista kodista<:

    VastaaPoista
  17. Hyvät löydöt. Kyllä noita kelpaa esitellä.

    VastaaPoista