Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Syksyä makkarissa ja uusi kattovalaisin!

Viimeisimmältä kirppiskierrokselta Salosta matkaani tarttui upea kattovalaisin. Meillä on käynyt makkarin katossa jos jonkin näköisiä valaisimia, mutta mihinkään en ole ollut ihan täysin tyytyväinen. Olenkin kirppiksellä kulkiessani aina yrittänyt bongailla sitä täydellistä yksilöä ja mitä tahansa en todellakaan ole kelpuuttanut. Nyt kirppiksellä kävi melkoinen tuuri, kun löysin sinne alkuperäisessä kunnossa olevan upean valaisimen. Ihastuin palavasti varjostimen väriin ja myös ihana 50-luvun muoto ihastutti minua suuresti.

vanha idman valaisin

idman valaisin

idman varjostimet

Varjostimen silkkinen kangas oli ikäisekseen todella hyvässä kunnossa ja messinkiset yksityiskohdatkin kiiltelivät lähes uutuuttaan. Ainoa puute oli, että kattokuppi ei ollut enää tallessa. Sellaisen aion vielä metsästää, sitten tämä minun löytöni on täydellinen. Valaisin maksoi 24,5 euroa. 

Vaihdoimme myös vanhan rispaantuneen sähköjohdon uuteen, jotta valaisin on myös turvallinen käytössä. Johtoja vaihtaessamme löysin tiedon, että tämä valaisin/varjostin on Idmanin valmistama. Selailin sitten heidän vanhoja kuvastoja, ihan samanlaista en onnistunut löytämään, mutta hyvin vastaavan kyllä ja se löytyi vuoden 1953 kuvastosta. Uskon, että tämä minun löytöni on aikalailla samalta ajalta.

idman valaisin


idman vanha valaisin

Löysin hyvästä alennuksesta meille myös uudet ihanasti syksyn väreihin sopivat pellavalakanat. Kanlein sävy sopii minusta hienosti yhteen meidän makkarin tapetin kanssa ja tälläinen ruskea väri tuo huoneeseen juuri sopivan ripauksen syksyn tuntua. 

Yöpöydälle keräsin pienet kimput tuoreita kukkia puutarhastamme. Pieni kimppu pöydällä ilahduttaa kovasti sekä iltaisin nukkumaan mennessä, että aamulla herätessä. Pienillä asioilla on valtava vaikutus. Olen myös rakastanut meidän keväällä tulleita uusia luonnonkuituisia patjoja, peittoja ja tyynyjä. Makuuhuoneestamme on todellakin tullut ihana rauhallinen keidas, jossa on niin täydellisen levollinen nukkua. 


makuuhuoneen syksy


syksyn värit makuuhuoneessa

makuuhuoneen syystunnelmia

Aurinkoa ja iloa uuteen viikkoon! Minä lähden tästä nostamaan loput perunat ja juurekset maasta.

<3 Pauliina




Kommentit

  1. Ihanan väriset lakanat! Mistä ne on hankittu?

    VastaaPoista
  2. Upea löytö! Istuu teidän tunnelmalliseen makkariin todella hyvin. Kirppikset on kyllä parhaita!

    VastaaPoista
  3. Salosta voi löytää vaikka mitä ihanuuksia! Aarresaaresta en kyllä tänään löytänyt yhtään mitään, mutta ehkä syynä oli liian lyhyt kiertelyaika.
    Sinulla on kyky yhdistellä tekstiilejä ja tavaroita todella kauniiksi kokonaisuuksiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salossa on kyllä todella mahtavat kirppikset ja kiitos kaunis <3

      Poista
  4. Nyt on kaunista. Väri - ja kuosimaailma on ihana. Kauniita tavaroita ja huonekaluja - yöpöydät, lukuvalot sekä senkit/ kaapit ennen kaikkea sopivat niin hienosti kokonaisuuteen. Kaikki( paitsi oikealla seinällä oleva naulakko) ovat katseen vangitsijoita. Ja jokainen omalla persoonallisen uniikilla tavalla. Esim. Uskomattoman komea tapetti ja sympaattisen yksinkertainen kattovalaisin. Ihastuttavia! Makuuhuoneessa ei tunnu olevan mitään liikaa tai liian vähän. Kodikasta ja tunnelmallista kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
  5. Siis vau! Ihanasti sointuu kaikki nuo värit yhteen ja sopii täydellisesti syksyyn. Ja tuo tapetti on mahtava! Voisin varmaan jatkaa tätä hehkutusta vaikka kuinka kauan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top