Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kesän kirppislöytöjä!

Tänä kesänä on tullut tehtyä pieniä kirppisreissuja ystävien kanssa. Rakastan kierrellä kirppiksiä samanhenkisten ihmisten kanssa, toki siinä voi  aina olla se vaara, että toinen löytää aarteen ennen sinua. Se ei kuitenkaan minua haittaa, koska tärkeintä on, että on hauskaa. Kirpputoreilla kiertely on minusta vaan niin hauskaa ajanvietettä, ei niillä löydöilläkään ole aina nin väliä. 

Nyt pääsen esittelemään teille löytöjäni, joita olen tehnyt ympäri Satakuntaa, sen pidemmälle en ole tänä kesänä oikein ehtinyt. Onneksi vielä yksi pieni reissu on tiedossa ja siellä olisi sitten tarkoitus kierrellä myös paikalliset kirppikset. Nyt kuitenkin niihin löytöihin. 

tauluseinän tekeminen

Raumalla järjestettiin avoimet puutarhat ja pihakirppis tapahtuman ja siellä vanahssa Raumassa oli kyllä aivan upea omanlainen tunnelmansa. Oli ihana kierrellä katselemassa vanhoja upeita pihapiirejä ja siinä sivussa vähän tahtyä myös niitä kirppislöytöjä. Pieni suloinen messinkello tarttui mukaani kolmella eurolla. Kello ei ainakaan toistaiseksi käy eikä kuku, mutta ehkä me jonain päivänä kunnostamme sen. Kello oli kuitenkin niin kaunis muodoiltaan, että myös toimimattomana se sulostuttaa ihanasti tätä olohuoneen tauluseinää. 

värikäs koti


Kaksi etualalla näkyvää vaaleanpunaista maljakkoa on myös kesän kirppislöytöjä, pienempi maksoi 50 senttiä ja isompi 3 euroa. Tykkään koota maljakoista ryhmiä, siten ne ovat näyttävämmän näköisiä, eikä ne edes välttämättä tarvitse kukkia. Kaksi taaimmasta maljakkoa maalasin aikoinaan kalkkimaalin ja ruokasoodan sekoituksella, sillä miksillä saa aikaa kivan rouhean pinnan aikaan. 


Upea tiikkinen leikkuulauta odottaa vielä hiontaa ja öljyä, mutta tämä oli minusta niin upean muotoinen ja tumma puu viehättää minua aina. Minusta on aina hienoa jos kirppiksiltä löytää tarpeellisia käyttöesineitä. Tämä pääsee todellakin meillä ihan tositoimiin ja tämä kustansi 4 euroa.


Rauman pihakirppikseltä löytyi myös tämä painava rautanaulakko, tämän sijoitamme meidän kellarikäytävään. Sinne saamme meidän pihatakit säilöön, tällä hetkellä takit roikkuvat pelkkien naulojen varassa, joten naulakko todellakin tulee tarpeeseeen. Tämä kustansi 50 senttiä.


Niin kyllähän te sen tiedätte, että olen hulluna päihin. Raumalta löytyikin ihan hurjan soma yksilö, suloinen mietiskelevä poika. Tämä upea kuparinvärinen, painava pääpatsas kustansi 10 euroa. 

vanha pääpatsas


Kasvihuoneeseen löysin Porin patakirppikseltä kahdella eurolla kauniin kotimaisen peltipurkin. Tänne säilön avoimet siemenpussit ja itse keräämäni kuivatut siemenet. 


Hauska lasinen kynttilälyhty pääsi sulostuttamaan meidän kesäkeittiötä, tästä maksoin 3 euroa.

kasari valaisin

Onkohan se kasari vienyt nyt minunkin sydämeni, minä nimittäin aivan hullaannuin tähän ruman kauniiseen valaisimeen. Tai tuosta varjostimesta en kyllä niinkään välitä, mutta tuo keraaminen jalka, se on minusta ihan huikean kaunis. Aion metsästää tähän vielä erilaisen varjostimen ja sitten tämä valaisin on kyllä aika täydellinen. Maksoin tästä 10 euroa ja se löytyi Kauttuan Löytökehästä. 


rauman kirppikset

Ylähyllyllä istuskeleva neitokainen lähti mukaan Raumalta, rakastan niin näitä virolaisia patsaita. Samaan sarjaan kuuluu myös tuo tyttö ja kissa patsas. Tästä patsaasta maksoin 8 euroa. 

kirppislöytöjä raumalta

Hassu "ei korille"-kyltti löytyi niin ikään Raumalta. Minun oli ihan pakko napata se mukaan, tykkään niin tälläisistä vanhoista kylteistä. Vielä en ole osannut päättää sijoitetaanko kyltti tähän kissojen ruokakuppien luo vai olisiko sittenkin kisujen vessan ympäristö parempi paikka. Kyltti kustansi 5 euroa. 

Tälläisiä löytöjä olen tehnyt viime aikoina ja toivottavasti ihania juttuja löytyisi seuraavaltakin reissulta. Ihanaa viikonloppu kaikille <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Onpa kivoja löytöjä jälleen! Tuo kasarivalaisin on enemmänkin tyylikäs - tai sitten olen jo itsekin ihan hurahtanut kasarijuttuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minustakin tosi tyylikäs, mutta toisaalta taas no aika outo :D

      Poista
  2. Voi mitä löytöjä! Minäkin tykkään kierrellä kirppiksillä ihan rauhassa . Välillä kun mies on mukana, niin hän puhkuu ja puhisee , kun kuulemma kestää liian kauan :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top