Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ihanat kamalat avohyllyt!

Ihanat kamalat avohyllyt ne todellakin jakavat mielipiteitä, toisten mielestä ne ovat vain ja ainoastaan turhia pölynkerääjiä ja sitten on meitä, jotka rakastavat niitä. Minä itse olen aivan hulluna avohyllyihin, rakastan tehdä niille erilaisia asetelmia. On ihanaa, kun kauniit tavarat ja esineet saavat olla esillä ja siten ne ilahduttavat minua ihan jokaisena päivänä. Meillä hyllyt pysyvät siistinä oikeastaan ihan itsekseen, koska tosiaan teen hyllyille aina sesonkien mukaan vaihtuvia asetelmia. 

Ymmärrän toki myös sen, että onhan esillä olevien esineiden puhtaana pito työläämpää kuin kaapissa olevien, mutta se ilo minkä saan ihaillessani aarteitani on paljon suurempaa kuin siivoamisen tuska. Meiltä löytyy todella monta avohyllyä ja myös kolme vanhaan oviaukkoon tehtyä hyllyä. Hyllyillä säilytetään kaikken kauniin ja iloa tuottavan lisäksi myös arkisia asioita, esimerkiksi keittiössä hyllyillä on usein käytössä olevia ruokatarvikkeita ja arkikuppeja. 






Yläkerran vanhaa oviaukkoon tehdyn hyllyn tausta sai saman kauniin tapetin kuin muuallakin huoneessa on. Siten se uppoaa minusta kauniisti ympäristöönsä. 

hyllyt vanhaan oviaukkoon

vihersisustus

Keittiön ikkunan päälle rakennetulle hyllylle olen sijoittanut riippuvia kasveja,  tästä projektista löydät lisää juttua täältä(klik!).

avohyllyt keittiössä

vanha string hylly



Melkein kaikki meidän kauniit hyllyt on kirppislöytöjä tai sitten olemme nikkaroineet ne itse. Viherkasveja olen sijoitellut lähes kaikille hyllyille, koska kasvit nyt vaan tuovat kotiin ihanaa kodikkuutta. Oletko sinä avohyllyjrn rakastaja vai ovatko ne sinusta ihan turhia hömpötyksiä?

<3 Pauliina

Kommentit

  1. pöly on kelju juttu avohyllyissä,mutta niissä ne ihanuudet näkyvät kyllä paremmin kun kaapissa.tietysti jos siellä asuu niin ok.(siis kaapissa).en kyllä koe tarpeelliseksi pyyhkiä pölyjä joka päivä kuten sukulaisrouva ilmoitti tekevänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, asioilla on aina puolensa. En minäkään todellakaan pyyhi pölyjä joka päivä, pyyhin silloin kun fiilis iskee :)

      Poista
  2. Kaunista! Minä suhtaudun avohyllyihin kahtiajakoisesti; pienessä määrin pidän niistä kotonani, sillä ehdolla, että ne ei ole täynnä tavaraa. (Ja nehän on!) Keittiössä en oikein tykkää pitää avohyllyjä, mutta muualla ne on enemmän jees. Ja tämähän varmasti korreloi juurikin sen kanssa, miten innokas siivoilija on. Minä inhoan pölyjen pyyhkimistä ja siinä syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti monella juurikin noin, mutta se on just parasta, että jokainen valitsee omaan kotiinsa toimivat ratkaisut <3

      Poista
  3. Meillä on myös olohuoneessa tuollainen vanha oviaukkoon tehty hylly. Tykkään myös hyllyistä, mutta ahdistun käyttämättömistä esineistä jostain syystä🤭 kauniit asetelmat teidän hyllyissä❤️

    VastaaPoista
  4. Vähän sekavan näköistä kylläkin tulee helposti kotiin, jos on paljon esineitä esillä…. Sillä lailla rivissä… tönks tönks tönks… joka hyllyllä. Sitten taas, mitä itua on piilottaa kauniita esineitä kaapin pimentoihin (mieltä ahdistamaan)!?
    Kyllä minullakin avohyllyjä on, mutta pyrin asettamaan niille keskenään ”sukunäköisiä” esineitä - samanvärisiä tai samasta materiaalista valmistettuja taikka saman aikakauden tavaroita…

    VastaaPoista
  5. Riippuu, muuten, paikasta, pölyttyykö ja kuinka paljon, olen huomannut.
    Vielä lisäisin, että on usein paremman näköistä, jos paitsi edellä mainitsemani ”sukunäköisharmonian” lisäksi käyttää hyllyissä harkitusti myös tyhjiä kohtia ilmettä keventämään ja monotonista rytmiä rikkomaan. - Saga -

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top