Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Juhlapöydän kattauksia!

Tänään on taas ollut ihan uskomattoman harmaa ja sumuinen päivä, tälläisinä päivinä on melkoinen haaste saada otettua hyviä kuvia. Päätin silti uhmata tätä pimeyttä, sillä suunnittelin meille joulupöydän kattausta ja halusin kuvata suunnitelmani myös teidän ihanien lukijoideni nähtäville. 

Tulemme monien muiden tapaan viettämään tätä joulua hyvin pienellä porukalla, mutta siltikin haluan panostaa kauniiseen kattaukseen. Sillä onhan sitä nyt niin ihana istua kauniisti katetun pöydän ympärillä ja nauttia joulun tunnelmasta . Tein kolme erilaista kattausta. Yksi niistä on todella tummanpuhuva, yksi aika rustiikkinen ja yhteen perinteisiä joulun värejä. Ongelmaksi kattauksia suunnitellessa muodostui se, että meillä ei ole meidän uuteen ruokapöytään sopiva liinoja, kaikki olemassa olevat pöytäliinat on hieman liian pieniä. 

Käytin näissä testi kattauksissa kaappien kätköistä löytyneitä verhoja ja pienempiä pöytäliinoja päällekkäin, enkä lähtenyt niitä nyt silittämään, vaan ne saivat nyt näissä testailuissani olla rennosti ryppyisiä. Eli suomeksi sanottuna olin laiska, silitellään sitten kun saan päätettyä miltä joulupöytämme tulee tänä vuonna näyttämään. Tässä kuitenkin kuvia minun testailuistani, näistä kuvista tuli minusta ihanan tunnelmallisia ja tuli heti jotenkin niin jouluinen ja ihana fiilis. 

joulupöydän kattaus

kattaus ideoita joulupöytään

ideoita joulupöytään

jouluinen kattaus

jouluinen kattaus


jouluinen kattaus

joulupöydän kattaus ideoita

ideoita joulupöytään

ideoita joulupöytään

kattausideoita jouluun

joulupöydän kattaus

kattaus ideoita jouluun

jouluinen kattaus

vinkkejä joulupöydän kattaukseen

jouluinen kattaus

kattaus ideoita jouluun

joulun kattaus ideoita

jouluinen kattaus

vinkkejä joulupöydän kattaukseen

Kylläpäs tämä harmaa päivä vaan piristyikin kovasti, kun sain suunnitella näitä juhlavia kattauksia. Mikäs näistä kattauksista vetoaa sinuun eniten? Tykkäätkö kenties perinteisistä joulun väreistä, tummanpuhuvasta ilmeestä vai kenties vaalean rustiikkisesta kattauksesta?

Kotilieden nettisivuilla julkaistiin juttu, jossa kolme bloggaajaa antaa omat vinkkinsä juhlapöydän kattaukseen, mukana myös minä. Jutun pääset lukemaan täältä(klik!)!

Minun vanhoja kattauksia pääset kurkistamaan täältä(klik!)!

Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa teille jokaiselle <3 

- Pauliina

Kommentit

  1. Tumma kattaus todella kaunis! 😍 Särmää. -sue

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään keskimmäisestä versiosta, vihreät lasit piristävät, sopivan rento punapilkullisine lautasineen.

    VastaaPoista
  3. Omaksikin yllätyksekseni tuo tummasävyinen kattaus vetoaa itseeni eniten. Tyylikäs, salaperäinen ja kutsuva.

    VastaaPoista
  4. Tumma säväytti!! Upeita toki kaikki.

    VastaaPoista
  5. Tumma on ihanan tunnelmallinen ja kutsuva, sille siis ääni täältä.

    VastaaPoista
  6. Kaikki näyttävät tosi hienoilta, siinä sulla vaikea tehdä valintaa.

    VastaaPoista
  7. Ensimmäinen on mielestäni kaunein jouluksi, tumma kattaus ehkä uudenvuoden aattoon.

    VastaaPoista
  8. Tumma jouluaatoksi (jos väripilkkuna olisi punainen joulutähti), puna-valkoinen joulupäiväksi, vaalea uudeksivuodeksi.

    VastaaPoista
  9. Keskimmäinen ainoa jouluinen. Muut kattaukset muihin juhliin.

    VastaaPoista
  10. Tumma on todella synkkä. Joulu on iloinen juhla.

    VastaaPoista
  11. Tuo tummanpuhuva yllättää - todella upea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top