Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kyllä nyt kelpaa vilvoitella!

Löysin keväällä kirpputorilta ihan mielettömän upeat ja sillä tavalla juuri sopivasti patinoituneet tuolit meidän pihasaunan edustalle. 
Tuolit ovat suomalaisen Varaxin valmistamat ja samanlaisia tuoleja valmistetaan edelleen. Vähän himottaisi hankkia tuolien kanssa paremmin yhteen sopiva sopiva pöytä. Ehkä odottelen, josko sellainen tulisi vastaan kirpparilla. Tällä hetkellä pöytänä toimii aikoinaan Helsingin asunnon parvekkeelle hankkimani pieni metallipöytä, se on tyyliltään vähän vääränlainen, mutta ajaa toki asiansa. 

Pihasauna

varax tuoli

Tuolit on valmistettu todella laadukkaasta puusta ja uskoisin, että nämä kalusteet ovat lähes ikuisia, jos vaan nostaa ne talveksi suojaan. Öljyäminen voisi myös suojata puuta, maalata en näitä tahdo, jottei tuo kaunis patina häviä minnekään. 

Minusta on hauska leikkiä ajatuksella, että kuka näissä tuoleissa on aikaisemmin istunut ja minkälaisessa paikassa ne ovat ennen meitä olleet. Selvästi huomaa, että toista tuoleista on käytetty paljon enemmän. Tuoleissa on ihanan rento istuskella, kun ne keinuvat vähän, ei tarvitse jököttää ihan paikallaan.

pihsaunan edusta

pihasaunan edusta

Meidän pihasauna sijaitsee tiilisessä piharakennuksessa ja rakennus on lähes yhtä vanha kuin talomme, se on käsittääkseni valmistunut vuonna 1950. Liian uudet ja hienot kalusteet eivät mielestäni istu tämän vanhan rakennuksen eteen.  
Siksi olen niin hurjan tyytyväinen, että kirpparilla onni potkaisi, maksoin tuoleista 10 euroa kappaleelta, joten hintakin oli oikein passeli. 

Tässä saunan edustalla aiemmin olleet vihreät tuolit löysivät paikkansa parvekkeelta, ne sopivat sinne mielestäni paremmin. Kuvia meidän saunasta löydät pari vuotta sitten tekemästäni juhannuspostauksesta(klik!)

Kyllä nyt tosiaan kelpaa saunan jälkeen vilvoitella. Tähän saunan eteen paistaa ihan täydellisesti ilta-aurinko, joten tässä on ihana istuskella vaikka vähän pidempäänkin. 

Mukavaa uutta viikkoa <3

<3 Pauliina

Kommentit

  1. On kyllä kivat ja sopivat paikalleen erittäin hyvin. Minusta myös pöytä sopii kuvaan - sopivasti eri paria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä tuolit ovat niin sympaattiset ja joo ei tuo pöytä nyt niin paha ole, eiköhän se tuossa mene jos ei parempaakaan löydy <3

      Poista
  2. Tosiaan on nuo komeita tuoleja. Sopii tuohon paikkaan hyvin.
    Käynpä vilkaisemassa juhannuspostausta tässä samalla.

    VastaaPoista
  3. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  4. Onpa hieno löytö, nuo tuolit ovat todellakin sympaattiset ja kivasti patinoituneet. Sopivat tuohon teidän seinustalle kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tykkään niin, että näissä näkyy elämisen jäljet <3

      Poista
  5. Itsekin välillä mietin, kun ostan jotakin käytettyä, että kuka on näitä aiemmin käyttänyt ja kuinka monella ne on ollut käytössä. Meillä pihalla vanha ihana metallipöytä, jonka joskus löysin kirpputorilta. Sähkösinkitettiin pöytä, jotta ruostetta ei tulisi helposti, koska se kuitenkin on suurimman osan pihalla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top