Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kampaamon avajaishumua!

Eilen viettiin kampaamoni avajaisia. Kotoisa kampaamoni aukaisi ovensa jo tammikuussa, mutta silloin oli niin paljon hässäkkää remontin ja kaiken muun alkumeininkien jälkeen, että energiaa virallisille avajaisille ei oikein enää riittänyt.

Tiesin kyllä alusta asti, että haluan jonkinlaiset kahvikestit kampaamolla järjestää. Olin niin innoissani, kun sain järjestelyihin mukaan vielä ystäväni Riikan, joka edustaa ihanaa Nosh-vaatemerkkiä.
Oli tosi kivaa suunnitella yhdessä keväiset kakkukestit kampaamolle tai keväiset ja 
keväiset, vettä satoi ja sää oli noh, aika maaliskuinen. Sisällä kampaamossa vallitsi kuitenkin erittäin lämmin ja iloinen tunnelma. Ihmisiä oli liikkeellä oikein mukavasti ja kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä.

Ihmiset todellakin tuntuivat viihtyvän ja moni sanoikin, että kampaamooni on niin ihana tulla, kun siellä on tosiaan nimensä mukaisesti kotoisa tunnelma. Tila ei tunnu kampaamolta tai ylipäätään liiketilalta, se voisi yhtä hyvin olla jonkun olohuone. Sinne on helppo tulla ja siellä viihtyy. 
Tämä olikin juuri se tärkein asia mitä tavoittelin, kun suunnittelin tätä omaa kampaamoani, joten olen onnellinen, että ihmiset kokevat sen juuri sellaisena helposti lähestyttävänä paikkana.

Onnistuin siis tavoitteessani, on tietenkin tärkeää että viihdyn kampaamossa itse, niin silti kaikista tärkeintä on, että asiakkaani viihtyvät ja kokevat olonsa tervetulleeksi ja mukavaksi.






Upeat kakut avajaisiin loihti paikallinen Parkki-kahvila, kakut olivat juuri niin söpöt ja maistuvat kuin toivoinkin niiden olevan. Minusta Kotoisaan sopii täydellisesti tälläiset leikkimieliset ja hempeät kakut.





Lämmin kiitos kaikille teille ihanille, jotka kävitte meitä moikkaamassa ja myös teille jotka olette jättäneet viestiä tai muuten minua muistaneet ja hengessä tässä projektissa eläneet.
Olen kiitollinen <3

-Pauliina

P.s. Lisää juttua kampaamostani löydät täältä! Kotoisalla on myös omat facebook- ja instagramsivut, laita ne ihmeessä seurantaan jos kampaamon jutut kiinnostavat!

Kommentit

  1. Kampaamosi näyttää tosi kotoisalta! Olen seurannut blogiasi jo kauan aikaa ja ihastellut siinä olevia vanhoja huonekaluja ym. Terveisiä täältä Etelä-Karjalasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa <3 Mukavaa kevään odotusta sinne!

      Poista
  2. Niin, ihastuttava kampaamo. Kävin kurkkimassa Facen -puolella ja ei minulla olisi pitkä matka edes tuonne kampaamoosi. Eli, taidankin varata ajan sinulta keväiseen kohennukseen hiusteni osalta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa <3 Ja, oi ihanaa jos saan sinut asiakkaakseni! Ihanaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Onpas kivat avajaiset teillä ollut! Itse myös ajattelin panostaa kun on oman sisustusliikkeen avaus on ensi kuussa. Ajattelin samaan tapaan tuoda ulos esille avajaiset, kylläkin banderollin avulla. Kiva idea tuoda mukaan myös kaverin yritys ja tuotteet!

    VastaaPoista
  4. Kauniisti sisustettu liiketila. On kyllä tärkeää, että asiakkaat viihtyvät ja kokevat olonsa tervetulleeksi. Ja herkullisen näköinen kakku. Onnea! https://www.jhshankerakennus.fi/toimitilarakentaminen/toimitilat

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top