Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Muutosten äärellä + arvontavinkki!


Protea

Protea kukka

Olen muutaman otteeseen teille maininnutkin, että minulla on tällä hetkellä pikkuisen niin sanotusti kiire. Aika on kortilla, kuitenkin vain ja ainoastaan mukavien asioiden vuoksi.
Nyt haluan kertoa teille suurimman syyn siihen tämän hetkiseen kiireeseen. Instagramissa sen jo aiemmin tällä viikolla kerroinkin eli olen perustamassa omaa kampaamoa tänne kotikaupunkiini Harjavaltaan.
Olen asiasta samaan aikaan todella innoissani kuin myös hieman kauhuissani. Vaikka en ensimmäistä kertaa olekaan omaa liikettä perustamassa niin silti tämä kaikki tuntuu ihan hurjan jännittävältä ja ihmeelliseltä.

Hirveästi riittää hommaa, mutta toisaalta minä rakastan juuri tätä suunnittelua ja näen jo silmissäni sen kuinka ihana ja kotoisa minun kampaamostani tulee. Tulen varmasti viihtymään siellä loistavasti ja toivottavasti myös asiakkaani. Kampaamon nimeksi tuleekin Kotoisa ja aion sisustaa sen hieman samaan tyyliin kuin olen sisustanut kotimme. Eli paljon hankitaan tavaraa käytettynä ja monia juttua tuunaillaan paremmin tilaan sopivaksi. Haluan, että kampaamon tunnelma olisi todella kodin omainen ja sinne olisi kaikkien helppo tulla.

Minun olisi tarkoitus saada kampaamon ovet auki tammikuun alussa, joten nyt ei muuta kuin hihat heilumaan ja hommiin. Onneksi remontointi on meille tuttuakin tutumpaa.
 Voisin tänne blogin puolellekin laittaa sitten kuvia kampaamosta, kun saamme jotakin valmista aikaiseksi. Avasin kampaamolle jo omat Facebook-sivut, ne löytyvät täältä(klik)!

Instagram-tililläni on meneillään mahtava arvonta, yksi onnekas voi voittaa itselleen ihanat Kivikiven valmistamat pellavalakanat ja sieltä löytyy myös alekoodi Kivikiven verkkokauppaan.

Nyt toivottelen teille ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa <3

-Pauliina



Kommentit

  1. Todella ihana suunnitelma! Persoonallisesti sisustettuja kampaamoita saisi kyllä olla paljon enemmän ja nimenomaan muuallakin, kuin vain pk-seudulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä, toivottavasti kampaamostani tulee juuri sellainen kuin olen suunnitellut. Hommia ainakin vielä riittää ihan yllinkyllin :)

      Poista
  2. Hieno juttu,tsemppiä🤗 Kivoja kiireitä sulle😅

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top