Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Vaaleanpunaista makuuhuoneeseen!

Tässä lomaillessa on aikaa visioida muutoksia kotiin, tällä kertaa makuuhuoneen vihreä seinä sai uutta väriä. Vaikka rakastinkin makuuhuoneen tummanpuhuvaa fiilistä niin tämä talomme pimein huone, alkoi tuntumaan vähän liiankin pimeältä. Makuuhuoneemme sijaitsee talomme yläkerrassa pohjoispuolella ja sinne ei paista aurinko oikeastaan missään vaiheessa päivää.
Se on tietenkin nukkumisen kannalta todella hyvä asia, mutta kuvaamisen kannalta se on kyllä todellinen haaste. 


Päädyimme maalamaan vihreän paneeliseinän murretun vaaleanpunaiseksi, sävy on Tikkurilan näsiä.
Tätä huonetta on todellakin erittäin vaikea kuvata, koska tämä on niin pimeä huone, mutta toivottavasti saatte jonkinlaisen käsityksen seinän nykyisestä sävystä.
Olin alunperin ajatellut, että valitsen seinään jonkin tapetissa olevista vaaleammista sävyistä, mutta sitten päätin olla rohkea. Ajattelin, että on paljon hauskempaa, kun sävy on valittu ihan eri maailmasta ei kaiken tarvitse olla aina niin yhteensopivaa. 
Meidän koko kodin sisustus on muotoutunut puhtaasti fiiliksen pohjalta ei niinkään mitään sisustuksen oppeja noudattaen.
Tällä systeemillä siis mentiin tälläkin kertaa ja itse tykkään lopputuloksesta todella paljon. Vaaleanpunainen seinä saa tapetin ihan hehkumaan ja vaaleampi seinä toi pieneen makuuhuoneeseemme ihan hurjasti lisää valoa.



"Sängynpäädyksi" naulasimme maton, puolisoni ei ollut tästä ideasta ihan kauhean innoissaan, mutta onneksi suostui sen kuitenkin seinään naulaamaan. 
Nimittäin minusta tämä matto kruunaa makuuhuoneen tämän hetkisen ilmeen, kun sängyn yläpuolella on jotakin se saa nukkumapaikan tuntumaan idyllisemmältä. 
Minulla oli ensin suunnitelmissa rakentaa ihan kunnollinen sängynpääty, mutta ainakin toistaiseksi matto saa ajaa sängynpäädyn virkaa.



makuuhuone, tikkurila näsiä

Seinän maalaamisen myötä vaihtui myös lukuvalot, toiselle puollelle sänkyä päätyi hetki sitten Kauttuan antiikki-ja keräilypäiviltä löytämäni messinkivartinen valaisin ja sängyn toisella puolella lukulampun virkaa hoitaa vanha jalkavalaisin. Toiveissa olisi vielä löytää yksi messinkivartinen valaisin niin saisimme sängyn molemmille puolille samanlaiset valaisimet. 

Boraståpeter flora

makuuhuone paneeliseinä

Makuuhuone, tikkurilan näsiä

Viime yö oli ensimmäinen yö uudistuneessa makuuhuoneessamme ja täytyy sanoa, että kyllä sitä vain näki ruusunpunaisia unia. Vaaleanpunaisen seinän myötä makuuhuoneesemme tuli todella levollinen tunnelma. Täältä(klik!) näette kuvia miltä makuuhuone näytti aikaisemmin.

Nyt toivottelen mukavaa viikonloppua teille kaikille!
Minä lähden tästä jatkamaan yhtä mielenkiintoista projektia, pitäkää peukkuja, että se onnistuu ja pääsen näyttämään teillekin mitä täällä oikein nyt puuhataan.

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Kääk. Mä en kestä miten ihana siitä tuli <3 Ihana, ihana, ihana!

    Toi värihän sopii tonne ihan täydellisesti. Tekee tosi kivan fiiliksen messingin ja vihreiden sävyjen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa ihan älyttömästi, tuli niin paljon lisää valoa ja seesteisyyttä <3

      Ja, totta tosiaan v.pun on todella mahtava pari vihreän kanssa.

      Poista
  2. Törmäsin blogiisi äsken sattumalta ja ihastuin täysin! Voi taivas miten kaunis makuuhuone teillä nyt on! Tuo vaaleanpunainen väri on ihan nappivalinta ja tuo matto todellakin kruunaa koko tilan - älkää siis hankkiko sängynpäätyä :D <3 no eikä eikä. Tuollaista mattoa voisi ehkä itsekkin harkita jonnekkin seinälle, niin hyvä idea! Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti ihanista sanoista, ihanaa kun löysit tänne <3 Mäkin tykkään tuosta matosta niin paljon, että ainakin toistaiseksi jää sängynpääty hankkimatta :D

      Poista
  3. Tuo vaaleanpunainen tuo tapetin nyt kauniisti esiin, tumman seinän kanssa se vähän hukkui, vaikka oli kaunista niinkin. :) Mutta valo ja vaaleus pimeässä huoneessa on aina paikallaan! Kiva muutos. Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tapetti tulee nyt enemmän edukseen, jotenkin tapetin kuviokin erottuu nyt paremmin. Ihanaa elokuun loppua myös sinulle <3

      Poista
  4. Vaalea värisävy suurentaa lisäksi huonetta. Tapetin vihreä ja seinän puna ovat vastakkaisvärejä. Täydentävät toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella suurentaa ja siksi olen niin tyytyväinen, että valitsimme seinään vaaleamman sävyn :)

      Poista
  5. Seinän väri on ihana, samoin kuin koko blogisi.Ihan ykkönen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos oikein kovasti, ihanaa kun tykkäät blogistani <3

      Poista
  6. Todella kaunis väritys huoneessa. Ja kuvista saa hyvin selkoa. Menestystä kaapinraivaukseen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top