Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ompelutila raikastui

Täällä ollaan innostuttu taas remontoimaan, ilmeisesti tuo ulkona vallitseva erittäin kummallinen säätila saa aikaan muutoksen halukkuutta sisätiloihin. Ulos kun ei ainakaan täällä meidän leveysasteilla ole paljoa tehnyt mieli mennä. Tänäänkin on tullut taivaalta kaikea mahdollista, kaikissa mahdollisissa olomuodoissa. Sinänsä sadepäivät voivat joskus olla ihan ihan positiivinenkin asia, saimme nimittäin meidän yhden "inhokkihuoneen" remontoitua lähes valmiiksi parissa päivässä. 

Sunnuntai-iltana olimme siivoilemassa meidän harrastehuonetta/ompelutilaa ja rupesimme taas puhumaan siitä kuinka olemme kyllästyneitä huoneen seiniin, jotka on tapetoitu vanhoilla tietosanakirjan sivuilla. Sinänsä ihan hauska idea, mutta jotenkin tässä huoneessa se ei toiminut ollenkaan. "Tapetti" teki huoneeseen mielestäni tunkkaisen ja vähän sotkuisen fiiliksen.
Huone on muutenkin niin kovin sekava, koska siellä on niin paljon erilaisia toimintoja.
Toisessa päässä huonetta on minun ompelutilani ja toisessa päässä puolisoni musiikinsoittonurkkaus.
Lisäksi huoneeseen on sijoitettu levitettävä vierassänky, joka toimii samalla päiväpetinä.

Nyt esittelen teille uudistuneen ompelutilani, huoneen toinen pää on vielä hieman kesken, joten esittelen sen teille hieman tuonnempana. 
 Olen itse aivan rakastunut uudistuneen ompelunurkkaukseni valoisuuteen ja siisteyteen, kröhöm - luulenpa vain, että tuo jälkimmäinen on vain niin kovin ohimenevää. 
Täytyy kyllä yrittää pitää paikat siistinä, siistissä ympäristössä on vain niin paljon helpompaa työskennellä. Ja, on se kyllä ilo silmälle ja mielelle, kun kaikki napit ja nippelit ovat omilla paikoillaan ja ne löytää sieltä, kun niitä tarvitsee eikä tarvitse aina kääntää kaikkia kaappeja ympäri. 

 

Alla olevassa kuvassa hieman lähtötilannetta, huone tosiaan oli tapetoitu vanhoilla tietosanakirjan sivuilla nelisen vuotta sitten. Meillä epäonnistui silloin yksi seinä, koska yritimme ensin tapetoida niin, että laitoimme liisterin seinän ja siihen lätkäistiin sivut kiinni, mutta tietosanakirjan sivut menivätkin ruttuun tällä tekniikalla. Loput seinät pitikin sitten tehdä perinteisellä paperitapettien kiinnitysmenetelmällä eli ensin liisteri "tapettiin" ja annetaan hetki vettyä, sitten laitetaan tapetti seinään. Tällä jälkimmäisellä tekniikalla sivut pysyivät suorana ja pinnasta tuli sileä.
Tämä siis vinkiksi jos joku innostuu tapetoimaan esimerkiksi vanhoilla lehden sivuilla.



Valitsimme tähän huoneeseen neutraalin melko yksivärisen tapetin, jotta seinät tekisivät huoneeseen rauhallisemman tunnelman. Tapetti  jonka valitsimme on Boråstapeterin Borosan 14- mallistosta. 
Minusta tässä tapetissa on kaunis mintunvihreä sävy ja ruudullisuus antaa sopivasti 50-luvun fiilistä. 







Vaikka tuo kangaskaappi ei ehkä näytä niin kovin siistiltä niin nyt se on ainakin sillä mallilla, että allekirjoittanut löytää sieltä etsimänsä ja se taitaa olla se pääasia. 
Vanhat hattulaatikot säilövät pienet kankaanpalat ja trikookuteet. Peltipurkeissa on erilaisia askartelutarvikkeita lajiteltuina. 
Kauneimmat kankaat/verhot saavat olla esillä puolisoni rakentamassa vitriinikaapissa. 

Tämä uusi järjestys tuntuu todella toimivalta, on kiva katsella ikkunasta ulos ompelun lomassa ja lisäksi tässä on nyt kaikki käden ulottuvilla. Ei tarvitse nostaa edes pyllyä tuolilta ylös, kun kaikki tarvittava on suoraan selän takana. Nyt vain herää kysymys miksi emme aikaisemmin ole muuttaneet huoneen järjestystä.
No, onneksi sentään nyt ymmärsimme järjestää huoneen toiminnot uudelleen. 



Ihanaa viikkoa kaikille ja toivotaan, että saamme nauttia aurinkoisista päivistä <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Hyvä valinta tuo tapetti! Iso kaappi on vallan ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti on kyllä hurjan kaunis ja sen sävy on ihan mahtava. Kaappi on ihana ja varsinkin siksi, että se vetää ihan uskomattoman tavaramäärän sisäänsä :D

      Poista
  2. Kylläpä tuli raikas ja kaunis harrastehuone! Tapetti sopii tuohon tilaan täydellisesti.Ei voi kuin ihastella teidän aikaansaannoksianne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen hurjan iloinen, että ryhdyimme tähän projektiin ja saatiin aikaan jotain näinkin kaunista ja toimivaa :)

      Poista
  3. Huone näyttää aivan ihanalta ja niin freesiltä ❤
    Kyllä siellä nyt passaa touhuta ompeluksien parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin todellakin passaa, olen niin onnnellinen ❤️

      Poista
  4. Ihanaa, että tilasta tulee nyt mieleinen! (: Oikein raikkaan ja käytännöllisen näköinen nurkkaus on sinulla nyt.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka ihanan raikasta, pirteää, siistiä, kaunista... En saanut silmiäni irti vitriinikaapista, se on niin hieno, etenkin kun sisusta on tyylikkäästi järjestelty. On sinulla etevä puoliso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Puolisoni on todella kätevä käsistään ja reipaskin vielä :D

      Poista
  6. Kaikkea ihanaa ja hyvässä järjestyksessä. Kyllä tuolla kelpaa ommella. O-kirjainkin sopii just eikä melkein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todellakin kelpaa <3 O-kirjain on minusta kuin tehty tähän tilaan <3

      Poista
  7. Onpa kaunis ompelunurkka! Tuo uusi tapetti on ihanan rauhallinen ja raikas.

    VastaaPoista
  8. Näyttääpä kivalta! Tapetti on aivan ihana ja aikakauteen sopiva. Ja olen huomannut että päivän valo ommellessa on tärkeä asia, joten ikkunan ääressä on hyvä työskennellä.
    Itselläni on nyt ongelmana kankaiden säilytys. Kankaille ei ole enää hyvää säilytyspaikkaa, kun adoptiossa ollut liinavaatekaappi muutti takaisin kotiinsa. Eikä meidän makkariin enää oikein mahdu toistakaan kaappia, mutta suunnitelmia silti on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivänvalo on tosiaan tärkeä ja aikaisemmin ompelin pimeässä nurkassa, joten siinäkin mielessä tämä muutos oli hyvä. Kankaiden säilytys kyllä on pieni ongelma ja välillä meinaankin aina luopua suuresta osasta kankaita. Mutta aina tulee kuitenkin tilanteita, että voi olisin juuri tarvinnut sitä ja sitä kangasta ompeluksiin siksi on vaan pakko säilöä :D Toivottvasti sinäkin keksit ratkaisun säilytyspulmaan.

      Poista
  9. Wau, onpa raikas, värikäs ja hienosti organisoitu ompelunurkkaus! Mulla on se pöytä Sisun huoneessa, mutta kaikki kankaat ja muut tarvikkeet hujan hajan ympäri taloa... tuollaisesta järjestyksestä haaveillen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vihdoinkin kaikki on oikeasti paikoillaan, tämä on nautinnollinen hetki <3 En ole kovin ahkera järjestelijä ja siksi tämä uusi järjestelmällinen tila suorastaan ihmetyttää minua. Kannattaa haaveilla, haaveista tulee usein totta :D

      Poista
  10. Näyttää hyvältä ja ihanan siistiltä ♡ Nuo hattulaatikot on aivan ihania! Mä haluan kans =)

    VastaaPoista
  11. Näyttää hyvältä ja ihanan siistiltä ♡ Nuo hattulaatikot on aivan ihania! Mä haluan kans =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hattulaatikot ovat paitsi kauniita niin myös tosi käteviä säilyttimiä <3

      Poista
  12. Ihanaa väriloistoa <3 Oma ompeluhuone on jotain mistä jaksaa haaveilla!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top