Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Väriä olkkariin

Kirpputorilla eteeni osui paketillinen Pantonen postikortteja, hypistelin niitä kirppiksellä aikani ja ajattelin mielessäni, että niistä saisi askarreltua hienon taulun. Korttien kolmen euron hintalappukaan ei ahdistanut liikaa kokeilemaan, olisiko tauluideasta mihinkään. Niinpä kiikutin postikortit kotiin ja lähdin etsimään löytyisikö varastojen kätköistä puuhaan sopivaa kehystä.
Löysin suuren valkoisen Ikean kehyksen, joka kävisi hommaan paremmin kuin hyvin.
Sitten ei muuta kuin asetteleman kortteja valkoiselle paperille.
Korttien asetteleminen olikin ihan oikeaa väriterapiaa, oli ihana hypistellä kauniin värisiä kortteja käsissä ja miettiä millaiseen järjestykseen kortit asettelisin. 
Tässä hommassa ahdisti ainoastaan se, että joutui jättämään niin monia kauniita värejä käyttämättä, kaikki ei vain yksinkertaisesti mahtunut mukaan.
Päädyin valitsemaan mukaan kaikkia värejä, mutta kaikista tummimmat sävyt jätin ulkopuolelle. 
Liimasin kortit paperiin kevyesti kaksipuolisella teipillä.

 





Minusta taulusta tuli hauska väriläiskä olohuoneen seinälle. 
Aikaisemmin tällä seinällä oli minun ja puolisoni yhdessä roiskima  "taideteos".  
Toki sekin oli aikamoinen väriräjähdys, mutta aikansa kutakin.  

Meille tuli tänään jotakin muutakin ihanaa ja kauan odotettua olohuoneeseen, arvaatteko mitä se voisi olla? 
Kuvaan teille mahdollisimman pian tämän "uutuuden", josta olen ihan onneni kukkuloilla <3

Nyt toivottelen teille aurinkoista torstai-iltaa!

-Pauliina

Kommentit

  1. Matto,matto! :D Hieno tuli taulusta. Sopii hyvin tuohon. :)

    VastaaPoista
  2. Olet kekseliäisyyden ruumiillistuma:))Noin hieno ja ihan sopivan värikäskin ja ihana,että olette yhdessä taas tehneet kotiinne uutta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 Onneksi joskus keksii jotain kivaakin :D Yhdessä tekeminen on parasta!

      Poista
  3. Kaunis lisä sisustukseenne ja noi verhot ovat piste i:n päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, verhot ovat kyllä mahtavat, olen iloinen että ryhdyin värjäämispuuhiin :)

      Poista
  4. Kiva väriläiskä tuo taulu. (: Siitä tulee jo vähän kesäinen fiilis! Noita verhoja kelpaa kyllä katsella edelleen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin taulu on mahtava väriläiskä <3 Ja nuo verhot, totta tosiaan ovat herkulliset!

      Poista
  5. Voi miten hauska idea. Ja toteutus on onnistunut. Jotain tuollaista väriläiskää taitaisi meidänkin olkkari kaivata. Jään pohtimaan mitä se voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taulusta tuli kerrassaan mahtava väriläiskä, miksei muutkin maalilastut sopisi tähän hommaan.

      Poista
  6. Mielettömän hieno idea! Taulusta tulee mieleen värillisillä mosaiikkilaatoilla tehdyt taideteokset. Värisilmää löytyy varmasti jo ammatinkin puolesta ;) Olen mykistynyt ihailusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Taulusta tuli kyllä hienompi kuin ajattelin, onneksi ryhdyin askartelemaan! Kai sitä värisilmää tosiaan vähän täytyy olla :D

      Poista

Lähetä kommentti

back to top