Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Sormet mullassa


Ostin kirpputorilta muutaman pikkuisen kaktuksen ja kaupasta lähti mukaan ihanat aurinkoisen
väriset esikot. Sain hyvän syyn piristää sateista sunnuntaita työntämällä sormet multaan. 
Voiko terapeuttisempaa puuhaa enää ollakaan. Saan valtavasti iloa seuratessani kasvien kasvua,
vihreys ja vehreys antavat energiaa. Aikaisemmin tuntui, että en saanut pidettyä minkäänlaisia
kasveja hengissä. En tiedä johtuuko se vanhan talon ilmanlaadusta vai mistä, mutta nykyään
meillä vihertää ja kasvit voivat hyvin. Asuimme aikaisemmin kerrostalossa ja voihan se olla, että
kerrostaloissa on kuivempi sisäilma kuin tällaisessa vanhassa hirsitalossa. 
Kuistin pelargoniatkin kaipaavat multasormen apua, valtavasti on tullut uusia versoja,
niitä pitää leikellä ja niistä saa samalla uusia pistokkaita. 




Meillä on kesäisin pelargonioita kukkimassa ympäri pihaa, minusta ne sopivat niin mahtavasti 
vanhan talon pihapiirin ja ovat kiitollisia kukkijoita. Selviävät hyvin, vaikka välillä kuivuisivat. Teen
pelargonioille aina ruukkuun varastolannoituksen niin ei tarvitse erikseen muistaa lannoittaa. 






                                                                 -P

Kommentit

  1. Upeat pelargonit! Mä oon saattanut vähän niin kuin unohtaa hups omani kellariin. Täytyykin käydä katsomassa, onko enää hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin tyytyväinen, että tehtiin kuistista remontin yhteydessä puolilämmin tila. Siellä on pelargonien hyvä talvehtia, aikaisemmin ne oli kellarissa ja meinasivat aina unohtua sinne :D

      Poista
  2. Ihania kukkakuvia ❤ Mie tykkään kans pelargonioista, vähän kaduttaa kun en säästänyt viime syksynä omiani vaan heitin tylysti kompostiin...no, täytyy ostaa kaupasta uudet sillä pelargonioita on aivan pakko olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä olen talvettanut pelargonioita jo neljä vuotta ja joka kesä hankkinut muutaman uuden, tätä menoa alkaa kyllä tila loppumaan :D

      Poista
  3. Voi räkä!! Mun piti ostaa kaupasta tänään kukkamultaa! Äsh, en pääse siis vielä huomennakaan odotettuun multakaaokseen. Sun pelargonit on upeet, mulla taitaa tökkiä toi lannotus, kun on niin säälittäviä vuodesta toiseen. Täytyy tänä vuonna panostaa siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen laittanut mullan sekaan reilusti kanankakkaa ja hienosti ovat kukkineet :)

      Poista
  4. Mie oon koittanu tässä ekaa kertaa omaa pelargoniaa pitää talven hengissä, kun oon ollu vuokralla vanhassa omakotitalossa. (: Hyvältä näyttää toistaiseksi. Ihania nuo sinun pelargoniat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kyllä niin tyytyväinen, että olen onnistunut niiden kanssa <3

      Poista
  5. Kyllä kukat piristävät kummasti harmaan sadepäivän!

    VastaaPoista
  6. Meillä kanssa vuosi sitten tapahtuneen muuton jälkeen kukat alkoivat viilliintyä päästyään hirsitaloon asumaan :) Tänään kauppareissu, tarttuiskohan sieltä mukaan meillekin esikko tai uusi st.paulia tuvan ikkunalaudalle lajitoverien viereen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat siis viihtyvät vanhoissa taloissa, mutta en ihmettele niin viihdyn minäkin :D

      Poista

Lähetä kommentti

back to top