maanantai 23. syyskuuta 2019

Kylppärin "uusi" kuvastin ja valaisimet!

Saimme vihdoin asennettua paikoilleen minun Juthbackan markkinoilta löytämäni peilin ja valaisimet. Minulle on edelleen hieman epäselvää, että onko näiden valmistaja Arabia vai ruotsalainen Ifö.
Ilmeisesti molemmat yritykset ovat näitä aikoinaan valmistaneet ja mikä ilo oli huomata, että Ifö valmistaa samanlaisia valaisimia edelleen ja niitä myy suomessa Domus Classica.
Mahtavaa, että tälläisiä vanhoja klassikoita valmistetaan edelleen. Uskon, että moni vanhan talon asukas tykkää sisustaa kotiaan talon tyyliin sopivaksi. Valitettavan usein talon alkuperäiset kalusteet ovat aikojen saatossa hävitetty ja siksi on niin ihanaa, että vanhan talon tyyliin sopivia tavaroita saa hankittua myös uutena. 

Itse olin kyllä niin onnekas, kun onnistuin löytämään tämän kauniin peilin ja valaisimet käytettynä ja vieläpä niin edulliseen hintaan. Maksoin näistä yhteensä vaivaiset 9 euroa. Tämä vaaleanpunainen sävy on minusta ihan täydellinen ja toi ihanasti väriä meidän muuten aika mustavalkoiseen kylpyhuoneeseen. 

pienen kylpyhuoneen sisustaminen

Meidän kylpyhuone on ihan todella pieni ja siksi erittäin vaikea kuvattava. Olen pahoillani, että kuvien laatu ei ole nyt ihan priimaa. Kylppärissämme on nimittäin lähes säkkipimeää ilman valoja. Valaisimet taas heijastaa niin paljon, että niiden kanssa on haastava kuvata. Jalustan kanssa ahtautuminen tänne parin neliön koppiin oli aikamoisen mielenkiintoinen tehtävä. 
Onneksi sain sentään jonkinlaisia kuvia aikaan. 

pienen kylpyhuoneen sisustaminen


pienen kylpyhuoneen sisustaminen

Vaikka kylpyhuoneemme on pieni niin tykkään siitä tosi paljon ja minusta se on myös oikein toimiva meille. Emme tarvitse suurempaa kylpyhuonetta. Peseydymme lähes pelkästään meidän pihasaunassa, jonka lämmitämme joka toinen päivä ihan ympäri vuoden.

pienen kylpyhuoneen sisustaminen


pienen kylpyhuoneen sisustus

Aurinkoista uutta viikkoa teille kaikille <3 

<3 Pauliina

2 kommenttia:

  1. Onpa ihana teidän vessa, upea löytö nuo valaisimet ja peili. PS. Mulla on ihan yhtä pieni vessa ja hienosti toimii! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja, ne olivat kyllä ihan mahtava löytö. Meillä on tuossa vasemmalla vielä suihkukaappi, joten tämä todella on meidän kylppäri ei pelkästään vessa <3

      Poista