Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Parvekkeen sisustus!

Viime vuonna saimme rakennettua meille parvekkeen, joka kuistin uudelleen rakentamisen yhteydessä meni myös uusiksi ja silloin parvekkeen sisustaminen jäi aika puolitiehen.
Tänä vuonna halusin käyttää sen sisustamiseen enemmän aikaa ja luoda siitä viihtyisän kesäkeitaan. Meidän parveke on nimittäin ihan täydellinen paikka aamukahvien nauttimiseen, aurinko paistaa juuri oikeasta suunnasta eikä vielä porota liian kuumasti. Keskipäivällä kuumiina kesäpäivinä parvekkeella on aivan liian kuuma istuskella. Toisaalta taas, kun ilta hämärtyy parvekkeelle saa luotua ihanan tunnelman erilaisilla valoilla ja lyhdyillä.

Halusin ottaa teille kuvia parvekkeesta eri vuorokauden aikoina, jolloin välittyy paremmin se miten erilainen tunnelma siellä on päivällä ja illalla. 

avonaisen parvekkeen sisustaminen

avonaisen parvekkeen sisustus


Kuten kuvista näkyy meidän parveke ei ole millään lailla katettu, joten kaikki tekstiilit täytyy kantaa sisälle suojaan sateelta. Korituolin ajattelin myös nostaa sateelta suojaan, mutta kaikki muut parvekkeella olevat huonekalut ja irtaimiston olen valinnut niin, että ne kestävät myös vettä. 
Parvekkeen kaikki huonekalut ja istutusastiat on kierrätyslöytöjä. Pöytä on vanha mansikkalaatikko, tuolit löytyivät viime kesänä Porin patakirppikseltä, tarjoiluvaunu Kokemäen rompetorilta jne. Parvekkeen sisustus on siis syntynyt aika pienellä rahalla, suosittelen ehdottomasti siis kiertelemään kirppiksiä ja rompetoreja, kun suunnittelette pihasisustusta.
Ja, mikä parasta kierrättämällä tulee myös paljon persoonallisempi ilme myös ulkotiloihin. 

Vaikka en erityisemmin pidä muovimatoista, niin tälläiselle kattamattomalle ulkoalueelle ne ovat oikeastaan ainoa vaihtoehto jos maton haluaa laittaa. Itse halusin maton, koska minusta se kokoaa kaiken niin kauniisti yhteen ja luo kodikkuutta. 

parvekkeen sisustaminen

Meidän parveke tosiaan on avomallia, joten ei ole kattoa mihin kiinnitellä lyhtyjä tai valoja, niinpä keksimme laittaa vanhan omenapuun oksan suuren lasipulloon. Oksaan sai kauniisti kieputeltua valosarjan ja tykkään myös siitä, että oksan avulla parvekkeelle sai luotua hieman korkeuseroja. 

parvekkeen sisustaminen

parvekkeen sisustaminen

Eilen oli niin upea ja lämmin ilta, että oli pakko mennä nauttimaan iltateet parvekkeelle. Ja mikäs siellä oli istuskellessa kukkien ja lyhtyjen ympäröimänä. Tuli ihan onnellinen olo.

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille <3

-Pauliina

p.s. Instagram-tililläni vintageinteriorxx on meneillään arvonta, jossa voit voittaa lahjakortin ihanaan Kaijansinkon puutarhaan.

Kommentit

  1. Aivan ihana tunnelma! Kyllä kirppislöydöillä tekee ihmeitä, hyvä mieli itselle sekä lompakolle. Toi omenapuun oksa on hurmaava!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kirppislöydöillä todellakin tekee ihmeitä. Tykkään myös kovasti tuosta omenapuun oksasta, se oli meillä jo viime vuonna parvekkeella, mutta nyt tulee enemmän edukseen kun sisustus on valmiimpi.

      Poista
  2. Oi, miten ihana tunnelma teidän parvekkeella. Meillä on hyvin vastaava parveke, mikä odottaa sisustajaa. Myin viime kesänä vanhat kalusteet, kun olivat parvekkeelle liian isot (aikaisemman kodin pihalta). Vielä en ole löytänyt mieluisia, joten parveke on aivan tyhjä ja käyttämätön tällä hetkellä.
    Aurinkoisia päiviä sinulle ja nautinnollisia aamukahveja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 Toivottavasti löydät teille sopivat kalusteet, olen itse niin tyytyväinen, kun onnistuin löytämään kalusteet käytettyinä. Toivotaan paljon aurinkoisia ja kauniita kesäpäiviä <3

      Poista
  3. Ihanalta näyttää! Tykkään erityisesti noista iltanäkymistä ja valot luovat kotoisan tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Illalla tämä on kyllä parhaimmillaan <3

      Poista
  4. Aivan ihanan tunnelmallista! Varsinkin nuo iltakuvat ovat ihan täydelliset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltakuvat on minunkin lemppareita ja myös illan tunnelma kaikkinensa, niin ihana <3

      Poista
  5. Viihtyisän ja tunnelmallisen näköinen parveke

    VastaaPoista
  6. Katselin jo Facessa postauksestasi, mutta tulinpa oikein tänne katselemaan.
    Hienon ja kodikkaan näköinen parveke.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja viihtyisä parveke. Tuollahan voisi lämpimänä kesäyönä yöpyä tähtien alla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin todella voisi ja se täytyy kyllä tänä kesänä toteuttaa <3

      Poista
  8. Onko teil viellä toi rottinki kukkateline?mimmone. De on ylhäältä?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top