maanantai 22. huhtikuuta 2019

Löytöjä keittiöön!

Pääsiäinen vierähti ohi ja meillä olikin aivan ihana pitkä viikonloppu rakkaiden ystäviemme kanssa. Ohjelmassa oli myös kirppiskierros, ihanaa kun ystäviä, jotka ovat yhtä kovia kirppistelemään kuin me ollaan.  Porukalla on niin kiva kierrellä kirppiksiä.
Tulikin tehtyä taas kerran ihan loistavia löytöjä ja käytiin jopa yhdellä ihan uudelle kirppiksellä tai siis meille uudella, johon emme vaan syystä tai toisesta olleet eksyneet aiemmin.
Kivaa, kun löytää uusi mielenkiintoisia kirppiskohteita. 

Keittiön sisustus

Tässä jutussa esittelyyn pääsee keittiöön löytyneitä aarteita. Niistä ehkä paras löytö oli keittiön uudet verhot, ihanat täydellisen hennon vaaleanpunaiset kaunottaret. Uuden tapetin myötä minulle oli selvää, että haluan keittiöön yksiväriset verhot,  jotta verhot eivät veisi liikaa huomiota kauniilta Appelsiini tapetilta. Aluksi mietin, että verhot voisivat olla valkoiset tai ihan hennon vaaleanvihreät. 
Hetken aikaa meillä ehti keittiössä roikkua ohuet vaaleanharmaat pellavaverhot, mutta ne tuntuivat jotenkin liian modernilta/maalaisromanttiselta ratkaisulta meidän fiftarityyliseen keittiöön. 

Nyt, kun kirpparilla silmäni osuivat näihin ihaniin vanhoihin vaaleanpunaisiin verhoihin tiesin, että nämä olisivat juuri sopivan eripariset tapetin kanssa. Minä nimittäin tykkään sekoitella eri sävyjä keskenään, liian tarkkaan yhteensopivat värit eivät sovi sisustustyyliini. Pitää olla erilaisia sävyjä ja värejä, mutta kuitenkin niin, että jonkinlainen tasapaino ja harmonia säilyy. 

Keittiön verhot

keittiön sisustus

Kiettiö vanha kaappi

Minusta pastellinen vaaleanpunainen ja keltainen on todella toimiva väripari, meiltä löytyy näitä molempia sävyjä myös olohuoneesta. Nämä uudet verhot ovat ihanasti laskeutuvaa materiaalia, epäilen niiden olevan villasekoitetta tai jotakin sen tyylistä. Tosi kivan tuntuinen materiaali. 
Maksoin kahdesta pitkästä verhosta yhteensä 8 euroa. Eli ei todellakaan ollut kallis hankinta, verhot löytyivät Porista Tähti kirppikseltä. 

Keittön sisustus

Keittiön sisustus

muratti

keittiön sisustaminen

Sitten matkaani tarttui myös tälläisiä kauniita turhakkeita. Ei näillä messinkiesineillä tee yhtään mitään, mutta ne sopivat minusta niin ihanasti roikkumaan keittiön tappinaulakkoon. 
Voihan näitä toki joskus käyttää pöydän koristuksena kattauksissa. Maksoin näistä kahdesta esineestä yhteensä 6 euroa ja nämä tarttuivat matkaan Ulvilasta Pata kakkosesta, joka on entisen Friitalan löytötorin paikalla. 

arabian lokerikko

Uudelta kirppistuttavuudelta kirppis Kopista Eurasta nappasin matkaani purkin valkosipuleille. Tälläinen purkki oli ollut ostoslistallani pitkään ja nyt löytyi se vihdoin löytyi. Eikä hintaakaan ollut kuin kaksi euroa. Löytämäni purkki on mustaksi maalattu punasavesta valmistettu purkki.

Kirppis Koppi oli tosi hauska uusi tuttavuus, siellä oli nimensä mukaisesti koppeja, jotka olivat pullollaan kaikenlaista mielenkiintoista vanhaa tavaraa. Täällä täytyy kyllä mennä pistäytymään pian uudelleen ja otan kamerankin mukaan, niin saan tänne blogiinkin kuvia tästä hauskasta paikasta. 
Suosittelen ehdottomasti käymään jos Euraan suunnille on asiaa.


Viikonloppuna löytyi paljon muutakin ihanaa, niistä lisää seuraavassa jutussa.

Nyt lähden tästä ulos grillailemaan, mukavaa uutta viikkoa teille kaikille <3 

-Pauliina

12 kommenttia:

  1. Aivan ihana yhdistelmä tuo keltainen ja roosa ja toistuuhan väriyhdistelmä teidän lampuissannekin. Kaunista ja ihan mahtavaa, kun löytää noin edullisesti mieleisensä. Eriparisuus kuoseissa on just hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tuota väriyhdistelmää on kuin sattumalta tullut meille aika paljonkin <3

      Poista
  2. Hyvin mätsäävät nuo sävyt keskenään ja tosi kivoja kirppislöytöjä oot tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Herkkuvärejä kyökki pullollaan ja kivat löydöt jälleen,mutta, mutta,kiilusilmin katselen tuota ihanaa leipälaatikkoa😳 Itsekin tykkään siitä,että keittiössä on silmäniloa,kun siellä niin paljon aikaa vietetään arjessa.💛🥕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minä myös rakastan sitä, että keittiössä on paljon kaikkea kaunista esillä, siten siellä viihtyy paljon paremmin <3

      Poista
  4. Ei keittiö ole fiftarityylinen, jos on Ikean kaapistot. Verhot ei ole keittiöön sopivat. Tao
    petti on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi, minusta keittiössämme on paljonkin fiftarihenkeä ja verhot ovat minusta tosi ihanat keittössä.

      Poista
  5. Hienoja löytöjä! Kivat verhot, väri käy hienosti muuhun sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen aivan rakastunut noihin ihaniin verhoihin, niin täydellisen väriset <3

      Poista
  6. Noi lamput ja seinäkaappi on herkut. Verhot sopii tonne. Mä kuolaan ton seinälokerikon perään, jossa paikka mausteille ym..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo Arabian vanha maustelokerikko on kyllä ihan todellinen aarre <3

      Poista