keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Pieni vesiaihe puutarhaan!

Nyt vihdoin pääsen käsiksi niihin lupailemiini piha- ja puutarhajuttuihin. Ollaan tosiaan oltu ahkerina pihamaamme kimpussa, tosin viimepäivien helteet ovat hieman hidastaneet tahtia. En silti halua valittaa, minä niin rakastan tätä lämpöä. Aurinko ja lämpö tuntuu niin ihanalta pitkän talven jälkeen. Tuntuu kuin sitä itsekin ihan puhkeaisi kukkaan.

Rakennettiin etupihan oleskelualueen viereen pieni, mutta sitäkin suloisempi vesiaihe. Tälle vesiaiheelle tuli sopivasti paikka, kun jouduimme kaatamaan tästä paikalta vanhan huonokuntoisen omenapuun. Olin pitkään haaveillut pienestä vesiaiheesta, mutta olin aina ajatellut, että vesiaiheiden rakentaminen olisi hankalaa ja vaivalloista.
Luin netistä paljon erilaisia ohjeita vesiaiheen rakentamiseen, mutta loppujen lopuksi teimme rakennelman niin kuin itsestä hyvältä tuntui. 

vanhan talon piha ja puutarha

Pohjustimme kaivamamme kuopan hienojakoisella hiekalla ja asettelimme altaan suoraan laudan ja vatupassin avulla. Tämän jälkeen täytimme altaan reunat hiekalla niin, että allas tuntui joka puolelta tukevalta.
Keräsin vesiastian ympärille suuren röykkiön luonnonkiviä ja väliin istutin muutaman kivikkokasvin. Kivien alle laitoin katekankaan ja kivituhkaa torjumaan rikkakasveja. Kivien sekaan asettelin muutaman aurinkokenno-valaisimen. Ihanaa, kun tälläisiä aurinkokenno-valaisimia valmistetaan nykyään vaikka minkälaisia. On ihanaa, kun kesän pimenevissä illoissa täläiset pienet valonlähteet loistavat ja tuovat ihanaa valoa ympärilleen.
Lammikon toiselle puolelle istutin Mangolia-pensaan, jolle toivon pitkää ikää. Sillä istutin tämän unelmieni pensaan rakkaan Lucia-kissamme muistoksi.

vesiaihe puutarhaan



vesiaihe puutarhaan

vesiaihe puutarhaan

Ammeeseen laitoimme pienen pumpun, koska seisova vesi rupeaa helposti haisemaan. Ja, onhan tälläistä pienen suihkulähteen solinaa aivan ihana ja rauhoittava kuunnella.
Vesiaiheen toiselle sivustalle istutin monivuotisia koristeheiniä, heinät sopivat minusta upeasti tälläisen vesiaiheen ympärille. 


vesiaihe puutarhaan

Peltinen flamingo sopii tämän pienen lammikon vartijaksi minusta aivan loistavasti. Muutaman vesikasvinkin ehdin lammikkoon jo hankkimaan, mutta vielä haaveilen hankkivani altaaseen muutaman pienen lumpeen. Vesikasveja on vaan ollut hivenen hankala meidän kauppoista löytää, joten täytyynee turvautua internetin suomiin mahdollisuksiin. Olen lukenut, etät vesikasvit säilyvät talven yli jos altaan suojaa talveksi esimerkiksi styroksilla.

vesiaihe puutarhaan

vesiaihe puutarhaan

peltinen flamingo

vesiaihe puutarhaan

Vielä tässä riittää puuhaa, jotta tämä alue saataisiin valmiiksi, mutta kauniilta se näyttää minusta nyt jo.
Meidän olisi tarkoitus rakentaa tälle alueelle polkuja, jotta tältä alueelta ei tarvitsisi ajaa nurmikkoa.
Mutta nyt nautitaan näistä upeista ilmoista ja jatketaan hommia sitten, kun taas siltä tuntuu.
Projektejahan tässä meidän pihassa ja talossa riittää ihan yllinkyllin, onneksi tässä ei ole minnekään kiire ja on turha stressata itseään tekemättömillä hommilla.
Ja, onhan meille tullut tässä välissä perheen lisäystäkin, tämä pieni suloinen kissanpentu on pitänyt meidät kiireisinä. Kerron Kaapon kuulumisia teille, kun hän on ensin kotiutunut kunnolla.
Minun Instagram-tililtä pääsette kurkkimaan kuvia suloisesta Kaaposta.

Ihanaa, kun on kesä <3 Tänä vuonna on tainnut olla jo enemmän hellepäiviä kuin viime kesänä yhteensä.

-Pauliina

4 kommenttia:

  1. Oi miten ihana alue! Me istutetaan myös joku pensas Tempon muistoksi, laitetaan sen tuhkat mullan sekaan. Pitäsikin nyt miettiä joku kiva pensas ja paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tästä alueesta tuli kyllä tosi kiva, olen melkein joka aamu mennyt nauttimaan aamukahvin tuon pienen lammen vierelle <3

      Poista
  2. Viehättävä suihkulähde heinineen!
    Auringon hellimiä kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tästä tuli niin suloinen <3 Ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä sinulle <3

      Poista