sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suomen parhaat kirppikset top 10

Minulta on pyydetty useammankin lukijani toimesta listaamaan Suomen parhaita kirpputoreja. Tämä tehtävä on hieman haasteellinen, koska se on aina niin tuurista kiinni mikä kirpputori milloinkin tuo eteen ne parhaat löydöt. Myöskin se mitä kirppiksiltä etsii vaikuttaa tietenkin siihen, mitä kirppiksiä kukakin hyvänä pitää. Tämä listaus minun mielestäni parhaista kirppiksistä perustuu siihen, että näillä kirppiksillä on ollut hyvä tarjonta siitä mitä olen etsinyt eli vanhoja kauniita astioita ja esineitä. Muutamia kirpputoreja on mistä en ole muistaakseni koskaan joutunut lähtemään tyhjin käsin kotiin.
Itseäni ärsyttää eniten kirppikset joissa on paljon uutta "krääsää" myynnissä. Samoin huomaan, että kierrän kaukaa kirppispöydät, jotka ovat vuodesta toiseen näyttäneet samalta, samat ylihinnoitellut tavarat nököttävät pöydässä kuukaudesta ellei jopa vuodesta toiseen. Ehkä toiset ihmiset haluavat vain pitää näyttelyä kirpputorilla ja ei ole edes tarkoitus saada tavaraa kiertoon. 

Yritin ottaa tähän listaan mukaan kirppiksiä vähän joka puolelta Suomea, toivottavasti tästä listasta on teille iloa.





1. Tuohitori, rängenkatu 2, Kokemäki
Suuri itsepalvelukirppis pienessä kaupungissa Satakunnassa. Tältä kirppikseltä olen tehnyt paljon hyviä löytöjä. Kirppiksen pihassa järjestetään rompetori muutaman kerran vuodessa, rompetori.info sivustoa kannattaa seurata, sieltä löytyy rompetorit ja huutokaupat ympäri Suomen maan. 

2. Kirpputori Kisälli, Mestarinkatu 12, Lahti
Loistava kirppis, jossa on myynnissä sekä omistajan omia, että asiakkaiden tavaroita.
Hyvä valikoima vanhoja tavaroita, astioita ja huonekaluja.
Kirpputorin pihassa järjestetään kesäsunnuntaisin suosittu peräkonttikirppis.

3. Mimmin kirppis, Kaurakatu 44, Turku
Valtavan suuri ja suosittu itsepalvelukirppis Turussa. Kirpputorilta löytyy suuri huonekalupuoli, jossa myynissä paljon vanhoja huonekaluja ja valaisimia.

4. Combo kirppis, Lentokentäntie, Vaasa
Hyvä ja siisti itsepalvelukirppis Vaasassa. Tämä kirppis kuuluu ehdottomiin suosikkeihin jos Vaasan seudulle satun. Vaasan keskustan tuntumasta löytyy saman omistajan kirppis Comboliina, tällä kirppiksellä en ole vielä ehtinyt vierailemaan, mutta olen kuullut paikasta paljon hyvää. Comboliina löytyy osoitteesta Sepänkyläntie 4, Vaasa.

5. Reaalikirppis, Yrittäjänkatu 22, Mikkeli
Siisti ja toimiva aika tavanomainen itsepalvelukirppis. Täällä tulee vierailtua mökkireissulla. 
Olen löytänyt täältä paljon vanhaa Arabiaa ja vintagekankaita. 

6. Suomen Kasarmin Aarteet, Selkäsuonkatu, Hämeenlinna
Tämä ei oikeastaan ole ihan perinteinen kirppis, mutta ansaitsi päästä mukaan tähän listaan, koska täällä myydään todella paljon mielenkiintoista ja hieman erilaista vanhaa tavaraa. 
Tykkään kovasti tälläisistä paikoista jonne on valikoitu mielenkiintoista ja kaunista esineistöä, eikä kaikkea ole hinnoiteltu kuitenkaan ihan taivaisiin. 

7. Kirppiskeskus Wanha Nestori, Lietsalantie 11, Masku
Loistava itsepalvelukirppis, josta olen löytänyt paljon Arabian kuppeja ja Finelin emalia, en ole varmaan koskaan lähtenyt täältä tyhjin käsin. Hintataso on joissakin pöydissä melko kova, mutta suurimmaksi osaksi hinnat ovat minusta varsin kohtuullisia. 

8. Kirppiskeskus/Huonekalutori Hassinen, Hakakatu 13, Turku
Suuri itsepalvelukirppis, jossa myynnissä tavaraa laidasta laitaan. Huonekalupuoli on melko hintava, mutta sieltä voi kyllä tehdä hyviä löytöjä. Kirppiksellä on myös myynnissä todella paljon vanhoja valaisimia. 

9. Kirppis-Kellari, Rautatienkatu 32, Forssa
Tämä on aika tyypillinen itsepalvelukirppis, tykkään paikasta koska se on valoisa ja siisti. Lisäksi paikassa on minusta hyvä vaihtuvuus tavaroilla, aina on uutta katseltavaa. 

10.  Laitilan kirpputori, Keskuskatu 6, Laitila
Tältä kirpputorilta löytyy paljon vanhoja astioita, huonekaluja ja muuta keräilytavaraa.
Tätä kirppistä suosittelen ehdottomasti jos vanhat tavarat ovat lähellä sydäntäsi.
Kirpputori sijaitsee suloisessa vanhassa vaaleansinisessä puutalossa ihan Laitilan keskustassa.




Haluan vielä mainita muutaman erittäin loistavan osto-ja myyntiliikkeen, näissä kaikissa mainitsemissani paikoissa on niin paljon ihanaa katseltavaa. Aina kun ei tarvitse ostaa mitään, itse nautin niin paljon kauniiden esineiden katselustakin, kaikki kaunis kun ei voi ikinä kotiin mahtuakaan.

Vanha Mari, Urjalantie 16, Urjala

Illansuu, Loimijoentie 179, Huittinen

Pimee vintti, Säkyläntie 815, Turku

Tähtiostis, Torkinkatu 42, Huittinen

Kesällä kannattaa tutkailla paikallislehtiä ja kauppojen mainostauluja, koska kesä on erilaisten pihakirppisten todellista kulta-aikaa. Pihakirppikset ja rompetorit ovat ainakin itselle niitä ihan parhaita ostospaikkoja. 

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä haluan vielä mainita Uuskaarlepyyssä järjestettävät  Juthbackan markkinat, tein markkinoista viime vuonna blogijutun, sen voit lukea täältä!

Nyt toivon teille kaikille loistavaa kirppisonnea ja aurinkoista viikon alkua <3

-Pauliina

P.s. Jos teiltä löytyy hyviä kirppisvinkkejä niin kuulisin niistä mielelläni!



31 kommenttia:

  1. Kiva listaus! Täytyykin laittaa muistiin, jos joskus noilla seuduilla vierailee. :) Mä en osaa suositella yhtään kirppistä. :D Tuntuu, että näillä kulmilla kirppikset on enemmän tai vähemmän täynnä krääsää. Tampereen Lielahden Kontista olen viime aikoina tehnyt kuitenkin useamman löydön. Välillä myös Pirkan kirpputorikeskuksesta Kangasalta löytyy aarteita. Siellä on myös Retropuoti, josta tosin en ole itse muistaakseni ostanut mitään, mutta valikoimaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereen seudulla ei tosiaan ole kovin hyviä kirppiksiä tai ainakaan itse en ole niistä kovin innoissani ollut. Retropuodissa on kyllä hurjasti silmäkarkkia tarjolla <3

      Poista
  2. Ja tietenkin Mansen blogikirppis 😂

    VastaaPoista
  3. Kiva listaus! Tykkään itekin Mimmin kirppiksestä ja Hassisesta Turussa. Myös Pelastusarmeijan kirppis Kuralassa on ollut kiva, sitä vaan ei taida enää siellä olla? KMV kirppis Sastamalassa Vammalassa on kiva, siellä käyn usein mökillä ollessa. Muistan, kun kävin ekan kerran Illansuussa, teki suuren vaikutuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KMV-kirppis on myös tosi kiva, muutaman kerran olen siellä käynyt. Illansuu on uskomattoman ihana paikka, kaikki niin kauniisti esillä <3

      Poista
    2. Vielä tuli mieleen tohon loppulistaukseen liittyen Sattumankauppa Häijäällä ja Kolme kolikkoa Riihikoskella. Kummassakaan en ole kyllä käynyt muutamaan vuoteen, mutta ihania paikkoja juurikin käydä fiilistelemässä, jossei muuta.

      Poista
  4. Hei, mitähän tarkoittaa tekstin alussa oleva määrittely "joka puolelta Suomea": - Kovin suppea ja eteläsuomalainen tuo lista on.Pohjoisin paikka on Vaasa. Vai onko listalle tulossa jatkoa, jossa olisi esimerkkejä vähän laajemmin?

    Mitähän olisi kerrottavaa esimerkiksi entisen Oulun ja Lapin läänin alueelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse, kun asun täällä etelämmässä niin en kovin usein olen päässyt pohjoisen kirppiksiä kiertämään. Ne kerrat, kun olen käynyt niin ei kirppikset mitään suurta vaikutusta ole tehneet. Siksi pohjoisen kirppiksiä ei nyt tässä top 10 listassa ole :) Toivottavasti kesällä ehditään taas lähtemään pohjois-suomeen kirppistelemään niin voin tehdä niistä juttua.

      Poista
    2. Tervetuloa vaan tänne pohjoisemmaksikin kirppistelemään. :) Täältä Oulun suunnalta löytyy mielestäni ainakin muutamia kivoja kirppareita ja vanhan tavaran kauppoja.

      Poista
    3. Hei! Kyselisin anonyymiötä mitä kirppareita ja vanhan tavaran kauppoja suosittelee Oulussa? :)

      Poista
    4. Minuakin kiinnostaa Oulun kirpparit, joten milelelläni kuulisin jos joltakin löytyy hyviä vinkkejä niistä :)

      Poista
    5. Kirppareista voisin suositella esimerkiksi seuraavia: 1kirppari (aika paljon huonekaluja), Järkikirppis (kivoja retrolöytöjä, mutta välillä melko suolaiset hinnat) ja Dom second hand (enimmäkseen vaatteita ja jonkin verran astioita ym.) ja vanhojen tavaroiden kaupoista esimerkiksi Ajatonta aikaa (aika paljon astioita, jonkin verran kalusteita, valaisimia ym.). Oulun kierrätyskeskuksestakin tekee välillä ihan hyviä löytöjä. :)

      Poista
  5. Olenkin ihmetellyt, että mistä jengi oikein löytöjänsä tekee. Pirkanmaalla ei siis ilmeisesti ole kovinkaan kummoisia kirppiksiä. TÄytyy ilmeisesti lähteä merta edemmäks kalaan. Kesälomareissu voisikin suuntautua tuonne Turun seudulle... Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kokemuksen mukaan siellä ei tosiaan ole kovin hyvä tarjonta tai sitten minulla obn vaan ollut tosi huono tuuri :D

      Poista
  6. Huittisten osto-ja myyntiliikkeessä on tosiaan paljon kivaa tavaraa, mutta se harmittaa, että suurimmasta osasta puuttuu hinnat ja kun tiedustelet niitä, niin kalliita ovat. Mutta silmänruokaa tosiaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat olisi kyllä kiva olla esillä, mutta onneksi tosiaan silmönruokaa ainakin riittää :)

      Poista
  7. Kävin tänään ohikulkumatkalla Luvialla kirppiksellä. juteltuani hetken myyjän kanssa, hän kertoi erään naisen käyneen, jonka kotia oli kuvattu lehteen. Kysyin kenen, niin hän näytti lehteä ja sun kotihan se siinä. Aika hauska.

    Apua, en ehkä saa kännyllä kommentoitua omalla profiililla, jotain tämä temppuilee, niin laitetaan varalta et terkkui Helinän blogin Hötskyliltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, käytiin siellä kolmisen viikkoa sitten ja saatiin siitä paikasta vinkkiä valokuvaajalta, joka kävi meillä kuvaamassa :D

      Poista
  8. Ei sinulla sattuisi olemaan vinkkiä Jyväskylän kirpputoreista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti ole, olen kerran kiertänyt Jyväskylän kirpparit ja siitä on jo hirmuisesti aikaa.

      Poista
  9. Osaatko sanoa järjestetäänkö tänä vuonna Juthbackan markkinat ja milloin ne olisi? Näytti tekemäsi postaus niin kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä järjestetään tapahtuma on 18.-19.8. :)

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Amandan aarteet on hyvä ja suosittu kirppis Taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla. Kiva yhdistää kesäiseen kulttuuriretkeen kuvataideviikoille ja upeisiin Serlachius-museoihin. Minulla on siellä vintage-henkisesti sisustettu kakkosasunto, kaksio 50-luvun talossa, jota vuokraan kun en itse käytä. Löytyy mm. fb:sta nimellä Mäntylinnan huoneistomajoitus. Tämän ihanan blogisikin löysin kun etsin ideoita sisustukseen. Parin viime päivän aikana olen lukenut kaikki postaukset slusta loppuun ja huudahdellut ihastuksesta tuon tuostakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä tutustumassa tuohon Amanda aarteisiin ja tuo sinun asuntosi näytti aivan ihanalta, olisikin kiva päästä joskus käymään siellä. Kiitos vinkistä ja ihanaa, kun olet saanut ideoita blogistani <3

      Poista
  12. Minustakin tuo Amandan aarteet Mänttä-Vilppulassa on mainio, suosittelen. Tampereella Kodin Kakkonen (hämeenpuiston lähellä) on ihan kiva. Paljon retrokankaita ja vanhoja huonekaluja, vintageradioita yms. Ja tietysti se Retropuoti siellä Kangasalalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodin kakkonen on myös aika kiva kirppis, kiva kun siellä on myös paljon huonekaluja tarjolla. Retopuodista en jostain syystä ole koskaaan löytänyt mitään, vaikka siellä onkin tarjolla vaikka mitä ihanaa.

      Poista