Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Pieni muutos, suuri vaikutus!

tee itse puuteline sisälle

Tammikuu on täällä ja vuoden ensimmäinen kirppislöytö pääsi seinälle tai oikeastaan tämä oli vuoden viimeinen kirppislöytö. Löysin Kokemäen Tuohitorilta pienen vanhan hyllyn, joka oli hieman surullisessa kunnossa. Maalausjälki oli aika rujoa ja koko hylly näytti sen vuoksi aika hirveältä, tykkäsin kuitenkin hyllyn muodosta kovasti ja se on juuri sopivan pikkuinen meidän keittiön seinälle. 

Alla olevassa kuvassa näet hyllyn ennen kuin se sai uutta maalia pintaansa. Hylly sai saman sävyn kuin alla olevassa puutelineessä on. Maali on Frenchic paintin kalkkimaali ja sävy on old wise sage, se on minusta juuri täydellinen kaunis vanha vihreä. Hylly maksoi 4 euroa ja maalit löytyi omasta takaa, joten tämä oli aika edullinen projekti kaikkinensa.


keltainen keittiö

Tässä keittiön seinustalla oli aiemmin ovi, jolle meillä ei ollut mitään käyttöä, ovea ei koskaan pidetty kiinni. Niinpä päätimme poistaa oven ja samalla saimme tilaa klapeille ja puuhellan muille tarvikkeille. Tässä uudessa hyllyssä on ihanasti tilaa rikkalapiolle, harjalle ja sytykkeille. Siitä niitä on mukava ottaa käyttöön, kun on aika sytytellä puuhellaan tulet ja sitä puuhaa tässä onkin riittänyt joka päivä. 

itsetehty klapiteline

diy klapiteline

värikäs keittiö

Hassua miten suuri vaikutus oven poistamisella oli, tuntuu että koko keittiön ilme muuttui raikkaammaksi, kun tumma ovi lähti. Keltainen seinä saa loistaa iloista keltaista väriään ja uusi suloinen hylly on todellakin ilo silmälle. Klapiteline on puolisoni nikkaroima ja se on paitsi erittäin tarpeellinen niin se sopii minusta niin kauniisti keittiömme sisustukseen. Mahtavaa on myös se, että telinen rakentui kotoamme valmiiksi löytyneistä jämäpuista. 


Vaikka nyt on vasta tammikuu niin olen täällä jo ihan kevätfiiliksissä, oli pakko ostaa jo ensimmäiset keväiset tulppaanit. Niitä katsellessa en voi kuin hymyillä, miten tuoreista kukista voikaan tulla näin iloiseksi. 

Onneksi valo lisääntyy kovaa vauhtia, ehkä sitä alkaa itsekin taas heräilemään jonkinasteisesta talvihorroksesta. 

Iloa uuteen viikkoon!

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Upea muutos pikku hyllykölle! Ekat tulppaanit ovat aina ihana juttu, kun tuovat jo kevään tuulahduksen. Mukavaa tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siitä tuli kyllä niin soma <3 Tulppaanit tosiaan tuovat ihanan kevään tuulahduksen, talven keskelle <3

      Poista
  2. Hyllykkö sopii moneen käyttöön meillä tällainen on pyyheliinoille . Mökillä on myös omansa minä en voi elää ilman pyyheliinanaulakkoa .Vaihdan vain siihen aina erilaisen päällys liinan niin ilme myös muuttuu kivasti . Mutta tällaiseen käyttöön myös todella sopiva .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyyhehylly tämä tosiaan alunperin onkin, mutta minusta myös mahtava tässä käytössä.

      Poista
  3. Ihana uusi pikkuhylly! Tuo klapiteline on varsin kätevä ja hylly näyttää siltä, kuin se olisi ollut aina tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä sopivat molemmat minusta niin hyvin tähän kohtaan <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top