Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Olkkarin syksy!

värikäs koti olohuone

Jotenkin vaikeaa saada koti viriteltyä syystunnelmaan, kun lähes koko ajan paistaa aurinko ja ulkona on niin kaunista, että sisällä ei malta pysyä ollenkaan. Ihanaa silti näin, kyllä sitä sitten taas saa koko pitkän talven olla sisällä. 

Olohuoneeseen innostuin kuitenkin vaihtamaan verhot. Vaaleanpunaiset ohuet pellavaverhot saivat lähteä odottamaan ensi vuotta ja ikkunoihin pääsi paksut kullankeltaiset samettiverhot. Paksut verhot pitävät paremmin ulkoa tulevan viiman loitolla, se on tärkeää varsinkin tälläisessä vanhassa talossa, jossa on vanhat ikkunat.

syysvärit kodissa

syksyn värit kodissa

Verhojen vaihtoa lukuunottamatta tämä huone saa pysyä tälläisenään. Lattialla on koko kesän lojunut paksu villamatto, koska en toimertunut sitä vaihtamaan ja se saa tietenkin lämmittää varpaitamme myös syksyn ja talven. Sohvalla tarvitaan paljon villavilttejä, jotta pysymme lämpiminä. 

Olohuoneen pöydälle keräsin näyttävän kimpun meidän puutarhasta, uskomatonta, että vielä lokakuussa puutarhasta löytyy näin upeita kukkia. Meidän leveysasteilla ei ole vielä halla vieraillut ja siksi jopa dahliatkin ovat vielä täydessä kukassa. 

olohuoneen syksy


Meidän talossa on lukuisia viherkaveja, hetkeen en ole niitä laskenut, mutta eiköhän niitä noin sata ole. Nyt energiakriisi on saanut minut pohtimaan, että onko järkevää antaa kasveille talvella lisävaloa. Jos valoa ei anna niin tiedän, että muutamat lajikkeet kyllä heittävät henkensä tai ainakin riutuvat pahasti. Toisaalta taas jos laittaisi päälle vaan muutaman ledipolttimolla varustetun kasvivalon ja keräisi kasvit mahdollisimman suuriksi ryppäiksi, silloin energiankulutus ei olisi liian suurta. 

En kuitenkaan haluaisi nähdä sitäkään, kun arvokkaat ja upeat kasvini kuolevat. Voisi olla fiksua pitää kasvivaloja päällä öiseen aikaa, kun sähkön kysyntä on mahdollisimman pientä ja siten myös edullisinta. Tämä tuleva talvi on kyllä yhtä pohdintojen aikaa. Onneksi meillä ollaan totuttu aikaisemminkin säästämään sähköä, joten hurjia muutoksia omiin tapoihin ei tarvitse tehdä. Pienetkin jutut merkitsevät jo paljon.

syksyä olohuoneessa

olohuoneen syysvärit

Olohuoneen nurkassa on jo valosarja, se ei kylläkään ole normaalisti päiväsaikaan päällä, mutta halusin sen näihin kuviin tuomaan tunnelmaa. Onneksi valsarjatkin ovat nykyään ledejä ja vievät siten tosi vähän sähköä, kyllä tämä pimeä aika nimittäin tunnalmavaloja ja kynttilöitä kaipaa. Niitä ilman en kyllä talvesta selviä. Ei minun pitänyt tässä jutussa ollenkaan pohdiskella kallistuneita energian hintoja, mutta näköjään niin vaan kävi. Ehkä se asia on vaan nyt kaikkien meidän huulilla.

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa!

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Ihana matto! Mistä se on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on @mattomattiofficial löytyy ainakin Instasta <3

      Poista
  2. Teidän olohuone on kuin karkki! Niin ihania värejä ja kaikkea kaunista lattiasta kattoon.

    VastaaPoista
  3. ihanan pehmeän näköistä! ja ihanasti värejä :) Toivottavasti kasvit selviävät pimeästä kaudesta. :) mulla on tuikut kipoissa, mut en vielä oo kertaakaan sytyttänyt :D takan kynttilät saattaa jäädä tosi vähälle käytölle, kun vauva on just siinä iässä että nousee kaikkea vasten seisomaan ja tutkii kaiken mihin yltää ja matalaan avotakkaan pystyy kiipeämään heti kunhan taidon keksii....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ainakin viime talvesta kasvit selvisivät hienosti, toivotaan etä myös tästä talvesta. Taaperon kanssa varmasti saa olla varovainen.

      Poista
  4. Voi vitsi mikä värimaailma.Nyt vaan ahmin näitä iiiihania kuvia,enkä malta nukkua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top