Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Sunnuntain rompelöydöt!

Tehtiin eilen pikavisiitti Kokemäen rompetorille, joka järjestettiin tuttuun tapaan kirpputori Tuohitorin pihassa. Kylmä keväinen viima oli vähän ilkeä, mutta onneksi sentään aurinko lämmitti poskia.  Myyjiä oli aikaisempaa vähemmän, joka varmasti johtui juurikin tuosta purevasta kylmyydestä, kesäisin alue on yleensä ihan täpötäynnä. Oli silti ihana käppäillä ja katsella, josko myyntipöydistä löytyisi jotakin meille tarpeellista. 

Jotakin pientä tarttuikin mukaamme. Olen metsästänyt meidän ulkorakennukseen sopivia kahvoja, halusin että niistä löytyisi sopivaa patinaa, koska uudet kahvat ovat auttamatta liian uuden näköisiä. Piharakennuksesta sitä patinaa jo löytyy, onhan se rakennettu jo vuonna 1949. Rompetorit ovatkin mitä mainioimpia paikkoja löytää kaikenlaisia varaosia myös näihin vanhoihin taloihin. 

Nyt ostin kaikkiaan kolme erilaista kahvaa ja yhden messinkisen koukun, jonka saa laitettua kiinni hyllylevyyn. Nämä kustansivat yhteensä reilun kympin. Ihania ja laadukkaita vanhoja kahvoja, juuri sellaisia mitä olemme etsineet. 

Kahvojen kanssa samasta pöydästä löysin myös ihania messinkisiä lintuja, näitähän minä olen kerännyt jo pitkään ja nyt löytyi kolme upeaa yksilöä. Minun lintuparveni alkaa olla jo aika suuri, toivotaan että kaikki tulevat toimeen keskenään eikä synny mitään eripuraa. 


Ruokailutilan seinälle lennähti upea Arabian kalalautanen. Tämä ei ole rompetorilöytö, mutta haluan tämän kaunottaren nyt tässä jutussa kuitenkin esitellä. Kala muutti meille samasta paikasta, kun hetki sitten esittelemäni taso, jonka laitoimme telkkarinurkkaukseen. Jutun siitä löydät täältä(klik!).

Tämä kala on tosiaan Arabian käsinmaalattu kaunotar, jonka on suunnitellu Gunvor Olin-Grönqvist. Se näyttää minusta niin upealta täällä ruokailutilan seinällä.



Arabian valmaistama kolmijalkainen savikippo, ihastutti minua epätasaisella värityksellään. Lisäksi nuo töpöt jalat on minusta kerrassaan ihastuttavat, siinä syyt miksi tämä lähti mukaani. Eikä hintakaan ollut kuin 5 euroa. 



Kynttilöitä ostan kirppiksiltä usein ja ei ollut tämäkään kerta poikkeus. Nyt nappasin mukaani nelja keltaista pallokynttilää, ne kustansivat yhteensä 3 euroa. Pallokynttilät sopii niin ihanasti myös näihin Aarikan kynttilänjalkoihin, jotka olen saanut lahjaksi äidiltäni. 


arabia puhalluskoristeinen kuppi

Viiseimpinä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä esittelyyn pääsee uusi kuppitulokas. Tämän puhalluskoristeisen kupin nimi on "marjat" ja uskomatonta, mutta totta, tätä kaunotarta ei vielä kokoelmistani löytynyt, joten 15 euron hintakaan ei tuntunut liian pahalta. 

Tälläisiä löytöjä tällä kertaa <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Sinulla on kyllä NIIN ihanan värikäs mutta samalla tyylikäs sisustustyyli. Tuntuu oikeastaan uskomattomalta miten paljon kaikkea tavaraa voi olla esillä ja silti kokonaisuus on noin harmooninen.Tuollaisia koteja näkee harvoin. Sama tyyli jatkuu kaikissa pienissäkin yksityiskodissa.Hienoa työtä ja upeita esineitä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanaista sanoistasi, tosi ihanaa että tykkäät <3

      Poista
  2. Symppiksiä löytöjä, varsinki nuo kahvat, Kalavati tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kahvat oli kyllä mahtavia löytöjä ja myös niin tarpeellisia <3

      Poista
  3. Tosi kivoja löytöjä! Tuo Arabian kala on aivan upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea ja siksi pääsikin meillä aitiopaikalle <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top