Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Maalin lopuille käyttöä!

Olin jo ehtinyt laittaa kauniit puusta sorvatut kynttilänjalat kirpputorille lähtevien tavaroiden joukkoon. Ne olivat minun makuuni vähän tylsän värisiä, mustia ja valkoisia. Mustavalkoisuus ei oikein vaan uppoa minuun eikä värikkääseen kotiimme. Tykkäsin kuitenkin kovasti kynttilänjalkojen muodosta ja muutin mieleni kynttilänjalkojen suhteen, kun löysin ihania pastellinsävyisiä maaleja kaappien kätköistä. Kynttilänjalat saisivat jäädä meille, mutta täysin erinäköisinä. 

Ensimmäiseksi pesin kynttilänjalat huolellisesti, sen jälkeen ne saivat kuivua. Sitten vain suunnittelemaan minkälaiseksi ne maalaisin. En halunnut maalata kynttilänjalkoja yksivärisiksi, vaan halusin niihin jotain ihan erilaista fiilistä. Niinpä käytin jokaisessa jalassa kaikkia käytössäni olleita värejä. Maalina käytin kalkkimaalia, se kuivuu mukavan nopeasti, eikä tuoksu oikeastaan millekään. Kalkkimaalit onkin omiaan tälläisiin pieniin maalausprojekteihin. 


Yllä olevassa kuvassa, kynttilänjalat vielä vaiheessa. Maalasin jokaista väriä kaksi kerrosta ja hyvin ronskein ottein, näissä saa näkyä se, että ne todellakin on käsinmaalattu. Tässä vaiheessa jo näin, että tämä projekti kannatti, nämä ihanat karkkivärit ovat suorastaan syötäviä. 



kalkkimaaleilla maalaaminen

Nyt kynttilänjalat saavat tuoda ihanaa keväistä väriloistoa meidän kotiin. Ne sopivat minusta niin kauniisti tummaa hirsiseinää vasten ja saavat seinän näyttämään hieman raikkaammalta.

kokemuksia kalkkimaaleista

kynttilänjalkojen tuunaaminen

kynttilänjalkojen maalaaminen

Tämä oli aivan ihan projekti  toteuttaa, vaikka aikaa meni kyllä yllättävän paljon. Lopputulos kuitenkin palkitsee, onhan nämä nyt todellakin ilo silmälle.

<3 Pauliina

Kommentit

  1. No nyt on väriä, kynttilänjalat sointuvat hienosti teidän sisustukseen. Viehättävä tuo naisen muotokuva-taulu, joka yhdessä kuvassa näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä ei todellakaan väriä puutu :D Kiva, että tykkäät taulusta, olen sen itse maalannut <3

      Poista
  2. onneksi voi aina maalata uudelleen.pitäisikin opetella kalkkimaalin käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta ja kannattaa kyllä kokeilla näitä kalkkimaaleja.

      Poista
  3. Aivan ihania! Kyllä kirppiskasaa kannattaa aina katsoa uudelleen, ennen kuin kiikuttaa myyntiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosiaan välillä kannattaa kaivella niitä poislähteviäkin :D

      Poista

Lähetä kommentti

back to top