Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Meidän keittiön plussat ja miinukset!

keittiö remontti vanhaan taloon

Tänään siivoillessani keittiötämme mietin, että olen kyllä tosi tyytyväinen meidän pienehköön, mutta silti erittäin toimivaan keittiöömme. Remontoimme keittiömme lähes kymmenen vuotta sitten kokonaan, mutta tapetti ja yläkaapit ovat tässä vuosien varrella vaihtuneet, myös ruokakomero rakennettiin jälkeenpäin. Ajattelin nyt hieman listata asioita, jotka tekisin tällä hetkellä toisin ja myös asioita mihin olen ollut tyytyväinen. 

keraaminen allas keittiöön

Keittiön alakaapit on Ikean mallistosta ja ostimme sieltä myös suurimman osan kodinkoneista. Niistä ainoastaan uuni ollaan jouduttu vaihtamaan, koska siitä meni vastukset rikki. Astianpesukone, liesitaso ja liesituuletin on siis nyt kymmenen vuotta vanhoja ja niistä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, kaikki on toiminut moitteettomasti. Toivotaan, että ne kestäisivät vielä pitkään. 

Todella tyytymätön olen ollut keraamiseen altaaseen, se olisi oikeastaan pitänyt heti pistää palautukseen, koska jo muutaman kuukauden käytön jälkeen siihen ilmestyi krakeloitumaa. Noiden rumien jälkien vuoksi allas on todella vaikea pitää puhtaana, koska krakeloituneisiin kohtiin tarttuu aina kaikki lika. Emme ole kuitenkaan saaneet aikaiseksi vaihtaa allasta, koska se saattaisi tarkoittaa sitä, että meidän puutasot menisi uusiksi, koska allas tulee niiden päälle. 

keittiö vanhaan taloon

mitä ottaa huomioon keittiö remontissa

Puiset keittiön tasot hankimme myös Ikeasta, nyt en hankkisi tasoja sieltä, koska laatu ei ole ihan sitä mitä toivoisi. Kun joskus tasot uusimme, niin aion kyllä panostaa niihin enemmän ja haluaisin myös altaan ympärille paremmin kosteutta kestävän materiaalin. Perinteinen teräksinen tiskiallas leveällä tasolla houkuttelee tällä hetkellä kovasti. 

Nyt valitsisin myös sileämmät ovet, koska tälläistä ovimallia on todella ilkeä pitää puhtaana. Ovet varmasti tullaan jossain vaiheessa vaihtamaan, mutta runkoihin ja kappien mekanismeihin olen edelleen oikein tyytyväinen. 

ruokakomero vanhaan taloon

Poistaessamme keittiöstä suuren yläkaapin meille tuli tarvetta säilytystilalle ja sen vuoksi rakensimme tämän ruokakomeron ja tämä on kyllä parasta mitä tiedän. Tämä nurkkakaappi lisäsi meidän keittiön toimivuutta ihan valtavasti, tänne saa kaikki ruoka-aineet todella hyvään järjestykseen. Täältä on aina helppo ottaa tarvitsemansa, kun kaikki on selkeästi nähtävillä, ruokakomero on vähentänyt myös ruokahävikkiä, koska mikään ei jää lojumaan huomaamattomaan paikkaan.  Täältä(klik!) näette kuvia miltä ruokakomero näyttää sisältä. 

kokemuksia smegin jääkaapista

Jo ennen kuin olimme ostaneet nykyisen kotimme, tiesin että haluan sinne Smegin jääkaapin, en vaan tiedä kauniimpaa jääkaappia kuin tämä on. Tosin pohdin sitä, että mahtuisiko tänne riittävästi ruokaa, mutta se pelko on osoittautunut onneksi täysin turhaksi. Meitä kun on normaalisti vain kaksi ihmistä, niin tänne todellakin on mahtunut meidän tarvitsemat ruuat mitä mainioimmin. Silloin, kun väkeä on enemmän niin talvi-aikaan meidän kellari toimii hyvin kylmäkaappina ja autotallissa meillä on pieni jääkaappi, jonne saa kesä-aikaan aina tarvittaessa ruokia säilöön. 

ikean keittiö kestääkö

Meidän joka päiväisessä käytössä olevat astiat on säilössä tuossa keltaisessa vinokaapissa ja taas harvemmin käytetyt astiat säilyvät ruokailutilan kaapeissa. Usein käytössä olevat ruoka-aineet ovat kätevästi käytettävissä avohyllyillä. Suurissa vetolaatikoissa on säilössä kattilat, pannut, haarukat, veitset jne. En kaipaisi keittiöön yhtään lisää säilytystilaa. 

kokemuksia Ikean keittiöistä

Pohdimme pitkään, että rakentaisimmeko keittiöön saarekkeen vai jättäisimmekö tilaa tälläiselle perinteiselle aamiaispöydälle. Päädyimme jättämään pöydän ja tätä ratkaisua minä rakastan, koska rakastan istua tässä ikkunan edessä ja katsella ulos. Jotenkin tuntuisi aamuisin kolkolta mennä juomaan kahvia ruokailutilaan. Tämän pienen ja kutsuvan pöydän ympärillä on jotenkin kodikas fiilis. 

miten suunnitella toimiva keittiö vanhaan taloon

Pistorasioiden paikkoja ja niiden määrä oli hankala remontin alkumetreillä ajatella, mutta onneksi teimme pistorasioita keittiön tason yläpuollelle riittävästi. Meidän keittiö on 5 metriä pitkä ja siinä on neljässä kohtaa pistorasioita, vaikka määrä tuntui aluksi suurelta niin se ei ole kyllä yhtään liikaa. Minusta olisi ärsyttävää aina nykiä laitteita pois seinästä, jos vaikka tarvitsisi sähköä sauvasekoittimelle tai muulle harvemmin käytössä olevalla vempaimelle. 

Lieden vieressä ylin laatikko on varattu mausteille, siitä on aina helppo ottaa tarvitsemansa. Minusta on myös erittäin toimivaa, että liesi ja allas on tarpeeksi lähellä toisiaan. 

mikä tekee keittiöstä toimivan

Kaiken toimivuuden lisäksi, minulle on tärkeää, että keittiössä on myös silmänruokaa on ihanaa, kun ympärillä on paljon kaikkea kaunista katseltavaa. Viherkasvit tekevät myös kodikkaan tunnelman. Iloisen värikäs Appelsiini-tapetti tuo keittiöömme niin ihanan tunnelman.

mitä ottaa huomioon keittiö remontissa

Meidän keittiön plussat ja miinukset:

+ Riittävästi säilytystilaa

+ Ruokamero, ihan paras tapa säilöä kuiva-aineet.

+ Tarpeeksi pistorasioita

+ Kaikki on helposti käden ulottuvilla

+ Ihana iloinen tunnelma

- Allas, se oli virhe hankinta, vaikka kaunis onkin

- Huonolaatuinen puutaso

Pieniä miinuksia lukuunottamatta olen kyllä tyytyväinen keittiömme toimivuuteen, ei siis ole tarvetta tehdä tänne suuria muutoksia vielä pitkään aikaan. Ihanaa, että kymmenenkin vuoden jälkeen ratkaisut tuntuvat edelleen toimivilta. 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Kaappien vetimet ovat tosi kauniit. Ovatko nekin löytyneet Ikeasta vai jostain muualta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne teki meille puuseppä Tapio Puutiainen, häneltä saa tilattua vetimiä mittojen mukaan <3

      Poista
    2. Vastaavia vetimiä löytyy myös helakaupasta, tosin sitten eivät ole mittojen mukaan :-)

      Poista
  2. Etsiskelin kuvista keittiöstänne pakastinta, mutta onko niin ettei sitä ole keittiössä? Itsellä on todella vaikeasti sisustettava keittiön ja yritän aina löytää hyviä ideoita ��
    Ikkuna kasveineen on ihana. Miten kasvit viihtyy, kun valo ei pääse kasvien tyveen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pakastin ei tosiaan ole keittiössä, ainaostaan jääkaapissa on pieni pakastelokero. Kasvit on viihtyneet melko hyvin, olen valinnut sinne sellaisia kasvaja, jotka kestävät myös hieman hämärämpiä olosuhteita. Ainahan voi toki myös laittaa kasvilampun, jolloin kasvit saa pärjäämään missä tahanasa.

      Poista
  3. Jos tiskialtaan puhdistus on se harmituksen aihe niin itse olen ratkaissut sen käyttämällä vessanpuhdistusainetta. Domestos Ultra Whitea ja pyöräytys tiskiharjalla. Annan vaikuttaa 5-10 minuuttia ja sitten huuhtelu kylmällä vedellä. Tulee kirkasta ja samalla voi puhdistaa tiskiharja ja rätin.

    Posliinialtaan kanssa on kyllä esim. valurautapadan ja -pannun puhdistaminen vähän hankalaa, pitää erikseen muistaa laittaa rättipohjalle ettei tule kolhineeksi allasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa sen siis puhditettua, mutta lika tarttuu heti uudelleen ja krakeloitumisen jäljet saavat altaan näyttämään likaiselta :(

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kodikas keittiö! Onko allas myös Ikeasta? Tämä on ensimmäinen rehellinen arvostelu posliinialtaista mihin olen törmännyt. Kiitos siitä. Mieleni tekisi sellaista. Onko kellään kokemusta Vilkeroy&Bochin posliinialtaista?

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Todella kotoisa ja kutsuva keittiö teillä! Kiitos ideoiden ja vinkkien jakamisesta. Etsinnässä olisi juuri tuon tyyliset valaisimet kuin teillä tuon avohyllyn molemmin puolin. Mistä / mitkä ne ovat?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top