Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

The kukkapöytä!

kukkapöytä maalaminen

kukkapöydän uusi ilme

Muistanette hetki sitten kirpputorilta ostamani "ihanan kamalan" kukkapöydän. Nyt vihdoin saimme sen muokattua paremmin meille sopivaksi. Mustana ja peilitasoilla se nyt vaan oli minun makuuni aivan liian kasari. Jotain oli siis keksittävä. Katselin tuota hökötystä kuistilla ja pohdin, että mitä ihmettä keksisimme. Halusin tuunata kukkapöydän kotoa valmiiksi löytyvillä materiaaleilla, koska tänne on tosiaan tässä vuosien saatossa kertynyt vaikka minkälaista rakennusmateriaalia, joita on hyvä käyttää juuri tälläisiin pieniin projekteihin. 

Siinä pähkäillessäni muistin värikkäät laatat, jotka olimme aikoinaan purkaneet meidän kellarin kylpyhuoneesta. Siitä kylppäristä ei nimittäin väriä puuttunut, seinät oli laatoitettu sen miljoonalla erilaisella laatalla ja onneksi jo silloin lähes kymmenen vuotta sitten osasin arvostaa kauniita Pukkilan vanhoja ja laadukkaita laattoja. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että silloisen kylpyhuoneen värien ilotulitus, oli jo vähän silmiä kirvelevää. Laatat olivat kuitenkin tosi kauniin värisiä ja onneksi olimme säästäneet niitä kaikki nämä vuodet, koska ajattelin että kyllä vielä tulee se hetki, kun keksimme niille käyttöä ja nyt se sitten tuli. Ainakin muutama laatta saatiin nyt hyötykäyttöön ja maalikin löytyi kotoa valmiiksi. 

kasari kukkapöytä

Ylläolevassa kuvassa näette lähtötilanteen ja ehkä se olisi jonkun muun kotiin sopinut ihan tälläisenään, mutta ei meille. 

diy kukkapöytä

Ensin pesimme rungon huolellisesti, jonka jälkeen se sai kaksi kerrosta keltaista kalkkimaalia. Maalisävyä en valitettavasti muista, koska se oli purkista kulunut pois. Maalamisen jälkeen alkoikin taistelu laattojen kanssa, olisihan se ollut ihan helppoa jos laatat olisi olleet suoraan sopivan kokoisia, mutta näin ei tietenkään ollut. Vaan jokaisesta laatasta piti leikata kahdelta sivulta yksi sentti pois, yksi vaivainen sentti. Ongelma tulikin siinä, että laatat olivat todella paljon nykylaattoja paksumpia ja meidän laattaleikkuri ei yksinkertaisesti suostunut leikkamaan kauniisti noin pientä palaa pois. 

Puolisoni taisteli laattojen kanssa todella pitkään, jotta sai leikattua sen sentin palasen pois, se meni loppujen lopuksi ihan käsipeliksi. Tosi siististi hän sai kuitenkin homman loppujen lopuksi tehtyä, vaikka se vähän hermoja koettelikin. 

kukkapöydän uusi ilme

Onneksi lopputulos oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen, sillä minusta tästä kukkapöydästä tuli aivan hurmaavan ihana. Eikä varmasti löydy toista samanlaista. Vielä en ole ihan varma jätänkö kukkapöydän kuistille, vai löytääkö se kodistamme jonkin toisen paikan. Tämä nimittäin sopii meillä lähes kaikkialle ja toisaalta tykkään tästä niin paljon, että haluaisin ehkä sijoittaa sen olohuoneeseen, siellä kun vietämme eniten aikaa. 

diy kukkapöytä

kukkapöydän tuunaaminen

kasari kukkapöytä

Taas tuli todistetuksi, että kyllä sitä kannattaa kaikenlaista säilyttää, ei tarvitse aina käydä kaupassa tekemässä hankintoja. Tulen aina niin hyvälle tuulelle, kun valmiina olevilla tuotteilla saa luotua jotain ihan uutta. 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Melko hauskasti muunneltu paljon iloisemman näköiseksi tuo kukkapöytä. Erikoisen mallinenhan se on muutenkin. Olette taitavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoto tosiaan oli erikoinen ja minusta tuli värikkäämpänä vielä enemmän edukseen <3

      Poista
  2. Kukkapöydästä tuli hauskan pirteä, rohkeaa värien käyttöä, tykkään!

    VastaaPoista
  3. Tosi söpö! Ja istuu tosi hyvin teille <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top