Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Syksyistä tunnelmaa pihamökissä!

kasvihuone syksyllä

Meidän pihan rakkain paikka on ehdottomasti kasvihuone, varsinkin näin syksyisin, kun kasvihuone muuttuu kätevästi tunnelmalliseksi pihamökiksi on tämä pikkuinen rakennus ihan parhaimmillaan. Kun kasvit lähtevät, tilalle saapuu suuri pöytä ja istumapaikat tuplaantuvat, kun kasvatuslaatikoiden päälle laitetaan kannet ja koko komeuden ylle levitetään räsymatot ja pehmeä talja. 

Ulkona lehdet lentelevät ja tuuli tuivertaa, se ei meitä haittaa. Pihamökin suojassa sytytellään vähän kynttilöitä, kaasutakan puhaltaessa lempeää lämpöä kasvoihin. Kupissa kuumaa juomaa, jalassa villasukat, mitä sitä muuta voisikaan toivoa.

kasvihuoneen suyystunnelmaa


Tykkään sisustaa tätä pientä mökkiä aina vuodenaikojen mukaan ja kaikista ihaninta on, kun somisteet voi kerätä omasta puutarhasta. Ruska-aikaan on ihana kerätä keltaiseksi värjäytyneitä vaahteranlehtiä ja kuivuneita heiniä. Vielä löytyy vähän kukkiakin puutarhasta, kun keltaisena korkealle nousevat kultapiiskut vielä loistavat upeilla kukinnoillaan ja vaaleanpunaisena hehkuvat maksaruohot erottuvat upeasti muista ruskan sävyistä.

Punaposkiset omenat toimivat myös paitsi kauniina somisteina, niin onhan sitä nälän yllättäessä ihana haukata mehukasta oman pihan herkkua.

syksyn värit kasvihuoneessa

kasvihuoneen syksy

Viimeiset hortensian kukinnat leikkaisin tänne kuivumaan ja ne säilyvätkin upeina todella pitkään tai käytännössä siihen asti, kun ne tekee mieli hävittää. Iloisen keltaisia vaahteranlehtiä ripottelin sinne tänne tuomaan väriä, ne ovat niin kauniin värisiä, että ihan hymyilyttää. 




kasvihuone syyskuntoon

Tämän mökin vakiovarusteisiin kuuluu tietenkin meidän Kerttu. En kyllä yhtään ihmettele miksi, onhan täällä tuulensuojassa pehmeällä pedillä nyt aika ihana nukkua päikkäreitä ja saahaan täällä myös niitä rapsutuksia. 

kasvihuone syksyllä

kasvihuone syksyllä

pihamökki syksyllä

Ihanaa uutta viikkoa <3 

-Pauliina

Kommentit

back to top