Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Syksyn värejä keittiössä ja kuivatut omenat!

Kuivatut omena siivut

Meidän keittiö on ympäri vuoden melkoisen piristävä ilmestys, kiitos ihanan appelsiini tapetin. On ihana aloittaa päivä, kun vastassa on aurinkoiset värit ja muutenkin sisustuksessa on iloinen meininki. Nyt keittiössämme on kuitenkin myös syksyisiä sävyjä, kun oman maan sato odottaa siellä kuivumista ja kypsymistä. Viimeiset raakileina kerätyt tomaatit punastelevat kovaa vauhtia, chilit ja omenat kuivuvat tasoilla. Minusta satokausi on niin ihanaa aikaa ja onhan nämä kauniit oman maan tuotokset nyt myös ilo silmälle. 

tomaattien kypsyttäminen sisällä

Meillä on pieni kasvikuivuri, mutta jotenkin ahdistaa hurisuttaa sitä yötäpäivää ja siksi olen yrittänyt keksiä vaihtoehtoisia tapoja omenoiden kuivattamiselle. Olen huomannut, että ohueksi leikatut parimilliset omenan siivut kuivuvat nopeasti joko ihan leivinpaperin päällä esimerkiksi puuhellan jälkilämmössä tai sitten pyykkitelineeseen naruilla ripustettuina. 

Itse kuivaan omenat kuorineen päivineen, koska omenoiden vitamiinit on heti kuoren alla ja kotimaisissa oman pihan omenissa ei myrkkyjä ole taatusti käytetty. Kuoriminen on siis mielestäni aivan turhaa, minusta kuorista tulee myös hyvä maku kuivatettuihin omenoihin. En myöskään lisää omenoihin mitään mausteita, minulle kuivatut omenat maistuvat parhaiten sellaisenaan tai maustamattoman jogurtin päällä. 

kuivatut omenansiivut helposti

chilin talvettaminen

Kuvassa näkyvä chili on talvehtinut meillä jo monta vuotta. Odottelen vielä, että viimeiset chilit kypsyvät ja sen jälkeen leikkaan sen melko matalaksi ja laitan yläkerran aulan aurinkoiselle ikkunalaudalle talvehtimaan. Yleensä se aloittaa kukinnan jo kevättalvella ja saammekin nauttia oman maan chileistä jo heti kesän alussa. Osan tuoreista chileistä pakastan, koska pakkasesta otetut chilit maistuvat lähes samalta kuin tuoreet. 

miten kuivata omenia

kuivatut omenansiivut narulla

syksyllä kukkivat perennat

kuivatut omenansiivut ekologisesti

Vielä riittää kukkiakin puutarhassa ihan maljakkoon asti, on mahtavaa että puutarhasta löytyy myös syyskukkijoita, koska siten puutarhasta saa nauttia todella pitkään. Maksaruoho ja kehäkukat ovat kiitollisia kukkijoita ja niitä ei myöskään pikkupakkaset vielä säikäytä. 

Kuivatut omenat ovat niin kauniin näköisiä läpinäkyvässä lasipurkissa, jos vaan siellä säilyvät. Omenansiivuihin tulee nimittäin ihan himo. 

kuivatut omenansiivut ekologisesti

kuivatut omenansiivut ilman sähköä

Aurinkoista uutta viikkoa <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Oi, miten kaunista teidän keittiössä on! Harmi, kun tuli heitettyä hyvin satoa tuottaneet chilin taimet jo kompostiin, kun en tajunnut yrittää talvettamista. Tosin kuisti on jo täynnä pelargonioita ja lankaköynnöksiä, joita yritän nyt ensi kertaa saada talven yli selviämään. Pelakuut ovat vuosia vanhoja ja hyvin talvehtivat, mutta lankaköynnös sekä lumihiutale on nyt kokeilussa.
    Pakastatko chilit kokonaisina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. Ensi vuonna kannattaa ehdottomasti kokeilla chilien talvettamista, toki kuivatuista chileistä saa siemeniä talteen ja niistä voi kasvattaa uudet, mutta silloin sadon saaminen on hieman myöhäisempää. Pakastan chilit ihan kokonaisina.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top