Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ei kai vielä ole syksy?






Kesällä tuntuu, että sisätiloissa on aika pysähtynyt. Sisustukselle ei tapahdu mitään, kaikki on vaan jäänyt niille sijoillensa. Ainoastaan viherkasveja tulee hoidettua, mutta lähes kaikki muu aika tulee vietettyä puutarhassa. Nyt, kun elokuu on ollut niin kovin sateinen, niin on tullut vietettyä enemmän aikaa sisällä. Ollaan jo nautiskeltu illallista kynttilän valossa ja nautittu hämäristä tai voisiko jo sanoa pimeistä illoista. Huomaan myös, että sisustuskärpänen on jo puraissut ja uusia ideoitakin on alkanut taas syntymään, ihanaa. Aloin jo huolestumaan, että eikö sisustaminen enää ollenkaan innosta :D

Vaikka rakastan syksyä, niin tuntuu tämä syysfiilistelyn aloittaminen vain hieman liian aikaiselta, en haluaisi vielä päästää irti kesästä. Pimeä aika on Suomessa niin kovin pitkä ja jos tämä alkaa jo elokuussa, niin se ei ole kyllä ollenkaan hyvä juttu. Toivotaan, että vielä saadaan nauttia aurinkoista ja kauniista loppukesän päivistä. 

Onneksi ikkunoista avautuu vielä ihana vihreä maisema, joten ehkä sitä kesää on vielä jäljellä. Kasvihuoneen sato kaipaisi vielä kipeästi lämmittäviä auringon säteitä. 

Ihanaa ja toivon mukaan aurinkoista viikonloppua teille kaikille <3 

<3 Pauliina


Kommentit

  1. Sinulla on ihanat kesän värit sisälläkin, siinä mielessä ei haitanne, vaikka syksy pian saapuukin... Mutta onhan elokuu vielä kesäinen kuukausi! Uskotellaan ainakin näin. Mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tämä ihana väriloisto, piristää harmaanakin päivänä ja ihanahan sitä on välillä viettää sisälläkin aikaa <3 Kaunista loppukesää myös sinulle <3

      Poista
  2. Niinpä, en haluaisi minäkään vielä luopua kesästä! Mutta enää ei oikein tee mieli vaellella puutarhassa, kun sataa joka päivä. Pimeys tuntuu ankeudelta juuri nyt.

    Mutta voi että tuo teidän sohvapöytä on kyllä hieno! Ja kukkapöytä! Ja niin ihanat lautalattiat. :) Tykkään myös teidän värimaailmasta, jos ei ole koskaan tullut sanottua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut onneksi nyt muutama hieman aurinkoisempi päivä ja on saanut puuhailla puutarhassa. Ihana kuulla, että tykkäät kotimme värimaailmasta.

      Poista
  3. Nyt en pystynyt katsomaan mitään sisustusjuttuja, kun Kaapo istuu veistoksellisesti pallilla.

    VastaaPoista
  4. No, pimeän ajan pituus lie kuitenkin ihan sama joka vuosi, eikä se tänä vuonna ala sen aikaisemmin kuin muinakaan vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuuhan päivät paljon pimeämmiltä silloin jos sataa ja aurinkoa ei näy.

      Poista
  5. Kaapo vaan komistuu, on se niin iiihaana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top