Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Lepopaikka kuistille!

värikäs koti

Pääsiäisenä on tullut lepäiltyä, herkuteltua ja rentouduttua, mutta pitihän sitä myös vähän sisustaa. Olen pitkään pohtinut, että meidän aurinkoisella lasikuistilla olisi ihan selkeästi sellaisen pötköttelypaikan tarve. Sellainen pieni peti, johon voisi heittäytyä selailemaan sisustuslehtiä tai lukemaan kirjaa. Ja, olisihan sellaisessa ihana myös nauttia aamukahvia, katsella ulos ikkunoista ja  samalla tehdä puutarhasuunnitelmia tai sitten ihan vaan keskittyä haaveiluun. 

värikäs sisustus

lepopaikka kuistille

värikäs lepopaikka

Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen ja rakensimme kuistille löhöilypaikan. Toimme sinne talomme irtaimiston mukana tulleen vanhan hetekan. Tämä heteka on ollut joskus meidän takapihan terassilla ja ehti se myös käydä parvekkeellakin. Nyt sille ei enää sieltä löytynyt käyttöä ja heteka ehti jo jonkin aikaa odotella autotallin vintissä uuden käyttötarkoituksen löytymistä. 

Tähän kuistilla se on ihan täydellinen. Pehmeä patja ja läjä vanhoja täkkejä takaa sen, että tästä tuli ihan täydellinen pötköttelypaikka. Siis jos se ei olisi koko ajan varattu, meidän kissat ovat nimittäin omineet tämän pedin täysin itselleen. Nähtäväksi jää onko into vaan uutuuden viehätystä, vai jääkö tämä pysyvästä kissojen valtakunnaksi. No ehkä karvaiset ystävämme joskus antavat minunkin tässä loikoilla ja ehkä jos hyvin käy mahdumme tähän kaikki.

viherkasvit sisustuksessa

värikäs daybed

Lepopaikan yläpuolella asettelin muutamia viherkasveja, kirpparilta löytyneisiin seinätelineisiin. Ne tuovat hieman lämpöä valkoisiin seiniin. Vanhat pelargoniani ovat myös heränneet uuteen kasvukauteen ja ensimmäiset kukatkin ovat jo auenneet. Ne saavat ilahduttaa meitä täällä kuistilla, kunnes ilmat lämpevät. 

Mårbackan pelargoniasta leikkasin muutamia pistokkaita juurtumaan, jotta saan lisää tätä lemppari lajikettani. Pelargonioista on erittäin helppo ottaa pistokkaita. Hyvä pistokas on puutumaton ja siinä on n. 3-4 lehtiparia. Poista pistokkaasta kukat ja nuput, jotta pistokas keskittyy vain juurien tekemiseen. Juurruttaa voi suoraan mullassa tai vedessä, kummatkin tavat ovat kokemukseni mukaan erittäin toimivia. 

daybed päiväunipaikka

vanha heteka sisustus

lepopaikka kuistille

Tämä värikäs nurkkaus suorastaan kutsuu syleilyynsä, ei siis voi muuta kuin todeta, että kissoilla on aivan loistava maku. Onhan tuossa nyt aivan ihana pötkötellä. Ihanaa, että tämä muutos syntyi täysin kotoa jo löytyvillä tarvikkeilla. 

Minä lähden tästä nyt pihahommiin, kun aurinkokin niin kauniisti tuolta taivaalta paistelee. 

Leppoisaa sunnuntaita <3 

-Pauliina

Kommentit

  1. Oikein houkuttelevan näköinen lepopaikka <3 Kannattaa koittaa varovasti hivuttautua kissojen seuraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mahduin tuonne sekaan, siinä oli ihana yhdessä pötkötellä <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top