Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Makuuhuoneen upea uusi tapetti!

suurikuvioinen tapetti

Meillä on tehty täällä taas pientä pintaremonttia, nimittäin meidän makuuhuoneen päätyseinä sai uuden upean tapetin. En ole koskaan aristellut näyttäviä tapetteja, mutta olin ajatellut että meidän vanhaan taloon suurikuvioiset tapetit ei istuisi. Sisustustyylimme on sen verran runsas ja rönsyilevä, että ajattelin näyttävien tapettien olevan jo liikaa. Nyt sanon, että väärässä olin sillä meidän makuuhuoneen tunnelma muuttui kertaheitolla kutsuvammaksi ja lämpöisemmäksi, kun tapetoimme yhden seinällä upealla suurikukkaisella tapetilla. 

hengittävä kuvatapetti

Kun päädyimme tapetoimaan tämän seinän näinkin näyttävällä tapetilla, niin hieman pelkäsin, että miltä meidän vanha puuovi tulisi näyttämään tuossa seinällä - rikkoisiko se liikaa tapettia ja leikkaantuisiko kukkia liikaa pois. Tämäkin pelko osoittautui minusta täysin turhaksi, sillä ovi ja tapetti on ihan loistava pari, ne sopivat niin ihanasti yhteen. Ovi tuntuu suorastaan kuuluvan tähän kokonaisuuteen, se näyttää niin suloiselta tuolla kukkameren keskellä.  Ei kannata siis pelätä suurikuvioisten tapettien laittamista myöskään rikkonaisemmille seinille. 

valokuvatapetti vanhaan taloon

Olen aristellut kuvatapettien käyttöä vanhassa talossa myös siksi, että ne eivät ole hengittäviä paperitapetteja vaan ovat tyypiltään vahvaa non-wowen tapettia. Olemme valinneet yleensä meille paperitapetteja juurikin niiden hengittävyyden takia. Tämän kyseinen seinä ei kuitenkaan ole ulkoseinä, joten hengittävyys ei ole niin oleellista. Jos siis haluatte käyttää kuvatapetteja vanhassa talossa, kannattaa valita sisäseinä, silloin taloon ei tule tapetin vuoksi rakenteellisia ongelmia. 

suurikuvioinen tapetti makuuhuone

alekoodi photowall

kokemuksia photowall tapeteista

Tämä tapetti oli mielestäni ihan todella helppo asentaa ja kohdistuksetkin sujui oikein mukavasti. Pohjatyöt ja suunnittelu on aina tapetoinnissa ne tärkeimmät työvaiheet. Tärkeintä on, että seinä on puhdas ja mieluiten tapetin pohjavärin kanssa samaa maailmaan, silloin pienet raot ei pomppaa silmään. Ensimmäinen vuota kannattaa asentaa niin suoraan kuin mahdollista, se on helpointa, kun seinään vetää suoraan viivan, jonka mukaan tapetti on sitten helppo asentaa. Viivan vetämisessä apuna on hyvä käyttää vatupassia ja lyijykynää. 

Jos et ole koskaan aiemmin tapetoinut, niin netti on pullollaan hyviä ohjevideoita siihen kuinka tapetointi sujuu mahdollisimman kivuttomasti. Tapetointia ei tosiaan kannata pelätä, rohkeasti vaan kokeilemaan. 

suurikuvioinen tapetti

näyttävä tapetti makuuhuoneeseen

Makuuhuone on paikka jossa päivä alkaa ja jonne päivä myös loppuu, se on paikka jossa palaudutaan ja rentoudutaan.  Tämän upean kukkakedon alle on ihana päättää päivä ja unikin tuntuu nyt niin kovin levolliselta ja ihanalta. Aamuisin herätessä on ihana katsella ympärilleen, tapetti toi makuuhuoneeseemme suorastaan taianomaisen tunnelman. 

Leppoisaa viikonloppua!

<3 Pauliina

*Photowall-tapetti on saatu Instagram yhteistyön merkeissä. Jos innostuitte näyttävistä kuvatapeteista niin koodilla "vintageinterior2021" saatte -25% alennusta valikoimistani tapeteista(klik!). Voimassa toukokuun 2021 loppuun. 


Kommentit

  1. upea.meillä tapetoitiin myös ovi kun se oli vähän kulunut laakaovi eikä sopinut talon 110 v tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykkään tästä meidän ovesta, enkä halunnut sitä siksi peittää <3

      Poista
  2. On kyllä hieno tunnelma makkarissa. Meillä odottaa toisen makkarin tapetointi, ensimmäinen tehtiin vuosi sitten. Joten ei meillä hötkyillä ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Me ollaan aika vauhdikkaita näissä meidän käänteissä, mutta hyvähän se on jos osaa harkita kunnolla :D <3

      Poista
  3. Wau! Todella upea seinä,ihana tuo kukka kokonaisuus. Ja ihana tuo sinun kissa mallisi myös.

    VastaaPoista
  4. No täytyy kyllä sanoa, että sopii! Minä olen joskus pohtinut isoa valokuvatapettia tai vastaavaa, mutta miettinyt, että ne on liian isoja... mutta tässäpä kyllä suurikuvioinen istuu hyvin. :) Pistetääs siis uudelleen mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä myös miettiä suurikuvioisia tapetteja, varsinkin jos niissä on tälläinen rauhallinen väritys niin eivät ole ollenkaan liian silmille hyppääviä :)

      Poista
  5. Aivan ihana tapetti ja kokonaisuus! Itselläni myös mietinnässä Photowallin tapetti, niin paljon vaihtoehtoja heillä. Heidän ohjeessa sanotaan, että mukaan tulee tapettiliima, niin lähteeköhän se sitten pois samalla tavalla, kuin jos olisi liisteröity. Osaatko sanoa, voiko noissa tapeteissa käyttää liisteriä? Käytitkö sitä liimaa, joka tuli mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kyllä on todella upeita tapetteja monia. Me käytimme sitä liimaa, joka tuli mukana. Tapetti on aika paksua, että sen on lliisterin täytyy olla aika vahvaa, mutta en kyllä näe estettä myöskään tavallisen öiisterin käyttämiselle. Silloin vaan ehkä kannattaa kokeilla ensin pienempään palaan.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top