Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kesän viljelyt jo mielessä!

kasvihuone kasvatus

Vaikka ollaan vasta maaliskuun alussa niin minun mieleni halajaa jatkuvasti jo kesään ja puutarhahommiin. Etenkin kasvihuone kauden aloitusta odotan kuumeisena. Olen täällä jo aloitellut taimikasvatusta ja pohtinut mitä haluaisin tänä vuonna kasvihuoneessa ja lavapuutarhassa kasvattaa. Olen nyt ollut kaksi vuotta kasvihuoneviljelijänä ja näistä vuosista olen jo oppinut paljon, mutta vielä riittää paljon opittavaa ja se jatkuva oppiminen tästä hommasta tekeekin mielenkiintoisen. 

Yksi asia, joka tänä vuonna pitää kasvihuoneeseen viritellä on suojaavat verhot kurkulle, koska jo kahtena vuonna aurinko on polttanut kurkkujen lehdet ja kasvukausi on jäänyt vähän lyhkäiseksi. Jospa tänä vuonna sitten en enää tekisi tätä samaa virhettä. 



Odotan niitä hetkiä, kun saa nauttia rauhalliset päiväkahvit tämän ihanan viidakon keskellä. Ne hetket on vaan niin parasta, siksi halusin meille tälläisen monitoimisen kasvihuoneen, jossa jää tilaa myös oleskelulle ja tietenkin tänne pitää mahtua myös muutamia kukkia. 

mitä taimia kasvihuoneeseen

mitä viljellä kasvihuoneessa

Kasvihuoneessa aion siis viljellä tänä vuonna kurkkua ja sille toivon parempaa menestystä kuin aiempina vuosina, kurkun lisäksi aion istuttaa kasvihuoneeseen, ainakin seuraavia asioita:
  • Kolmea eri lajiketta tomaattia, kirsikkatomaatteja (Gardener`s delight) ja kahta suurempaa lajiketta (Money maker ja Goleden bumble bee). 
  • Punaista paprikaa, lajikkeena tänä vuonna Mavras. 
  • Chilejä, kahta eri lajiketta. Olen kerännyt siemeniä talteen omasta sadosta.  
  • Basilikaa, salviaa ja rosmariinia. Muut yrtit saavat kasvaa lavatarhassa. 
  • Amppelimansikkaa

mitä viljellä lavakaluksissa

Lavoissa meillä on kasvanut tässä vuosien saatossa, vaikka ja mitä, mutta osa lajeista ei ole niin menestyneitä ja olemme ne sitten jättäneet pois. Meillä on viisi lavaa ja tilanpuute iskee joka vuosi, tänä vuonna haluaisinkin meille kaksi lavaa lisää. Sitten saisin niihin mahtumaan myös perunaa ja mansikoita. 

Meidän pihalla on vanhojen asukkaiden tekemä perunapelto ja kasvatimme siinä aikaisemmin perunaa, mutta sitten perunarutto iski ja nyt vanha perunapelto toimii kukkaniittynä. Tykkään lavakasvatuksesta sen helppouden vuoksi, rikkaruohot on helppo pitää aisoissa ja myös suojaaminen on helpompaa kuin avomaalla. 

Lavoissa aion tänä vuonna kasvattaa:
  • Pinaattia
  • Erilaisia salaatteja
  • Yrteistä ainakin: persiljaa, oreganoa, sitruunamelissa, timjamia, lipstikkaa, ruohosipulia ja minttua.
  • Sipulia
  • Lehtikaalia
  • Raitajuurta
  • Porkkanaa
  • Kesäkurpitsaa



kasvihuone vanhoista ikkunoista

Ihan kohta voi jo mennä valmistelemaan kasvihuonetta uuteen kasvukauteen. Siivoilemaan ja puunailemaan paikat kuntoon. Pitkä talvi on taas ohi ja saa suunnata ajatukset ihan toden teolla puutarhaan. Kerttuki varmaan jo odottelee, etä pääsee taas päiväunille tänne auringon lämmittämään lasikopperoon. Yllä olevat kuvat on otettu viime vuoden huhtikuussa, kun vein kasvihuoneeseen ensimmäisiä kellarissa talvehtineita kasveja. 

Istutan kasvit kasvihuoneessa Biolanin kasvatussäkkeihin, ne on niin helppoja ja siistejä ylläpitää. Säkeissä on myös lannoitteet valmiina. Kasvatussäkkien alla meillä on altakastelulaatikot ja niissä riittää vesi n. viikoksi, joten kastelunkaan kanssa ei tarvitse olla koko ajan niin tarkkana. Tämä kasteluasia kannattaa huomioida, kun kasvihuonetta rakentaa, sillä helteisinä päivinä voi joutua kastelemaan jopa monta kertaa päivässä. On siis hyvä miettiä jo etukäteen jokin kastelusysteemi niin ei kasvit ainakaan sitten veden puutteeseen kuole. 

kasvihuoneen valmistelu kesään

kasvimaa viljelylaatikoihin


Olen tosi huonosti kuvannut aiempien vuosien satoa, joten tänä vuonna täytyy kyllä skarpata siinä, onhan se niin ihailla näin talvella oman maan satoa ja muistella kesää.

Meidän lavatarhan rakentamisesta löydät juttua täältä(klik!).

Kasvihuoneen rakentamisesta löydät juttu täältä(klik!)

Ihan kohta pääsee tuonne pihalle myllertämään, aurinko on viime päivinä paistanut niin lämpimästi, että luntakaan ei ole enää kuin nimeksi. Vähemmästäkin tässä jo innostuu. Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta yhtä malttamattomia kesän odottajia?

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Voi, miten ihana kasvihuone ja erityisesti tuo turkoosi kaappi/tiskipöytä! (Mistähän löytäisi vastaavan?! Ostaisin heti, mutta ehkä vähän pienemmän, koska kasvihuoneeni on niin pieni.) Lavaviljelyä aion itsekin kokeilla tulevana kesänä, juuri tuon helppohoitoisuuden takia.
    Vielä täytyy hetki malttaa noiden taimien kanssa, mutta siemenpusseja on kiva tutkailla jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on kyllä minulle ihan hirmuisen rakas paikka. Tuo tiskipöytä oli talomme kellarissa ja sieltä sen sitten kannoimme tänne kasvihuoneeseen. Kannattaa ainakin yrittää bongailla vastaavia esim. Tori.fi:stä!

      Poista
  2. Ei sillä, etteikö glögit Yatsyn äärellä maistuisi tuolla ihanalle, mutta kyllä mä odotan niitä kesäpäiviä teidän kasvihuoneessa <3

    Kun mä joskus saan aikaan sen kasvihuoneen omalle pihalle, niin toivon, että toimit mun guruna sitten altakasteluhommien ja muiden hyvien vinkkien kanssa. Näyttää niin ihanalle ja teidän kasvihuone on todellakin juuri sopivan tilava moneen käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niissäkään toki mitään vikaa ole <3

      Kyllä minä lupaan sinua auttaa parhaani mukaan, kun oman kasvihuoneesi saat.

      Poista
  3. Ihanaa, että kesä tulee pian taas. Itselläkin on haaveissa rakentaa vihdoin jonkunlainen kasvihuone missä saisi kasvatella juuri ainakin tomaatteja sekä kurkkua. Miten muuten nuo katon muovilevyt, onko niiden puhtaanapito helppoa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top