Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Viherkasvien kevät!

 Kaupallinen yhteistyö: BIOLAN OY

viherkasvien mullanvaihto

On taas se aika vuodesta, kun valo lisääntyy ja vihreät ystävämme kaipaavat hellää huolenpitoa. Keväinen valo saa multasormeni oikein syyhyämään, tuntuu että olen ihan elementissäni, kun saan touhuta kasvien ja siementen parissa. Valon lisääntyessä on aika aloitella kasvien mullanvaihtoa ja lannoittamista, paras aika tähän puuhaan on helmi-maaliskuun vaihde. Itse en kuitenkaan vaihda joka vuosi multia kaikille kasveille. Osalle viherkasveista vaan lisään uutta ravinteikasta multaa ruukun pinnalle. 

Aloitan mullanvaihdon aina kasvien huolellisella suihkuttamisella, eli kannan viherkasvit aina edellisenä päivänä suihkuun ja samalla kastelen myös mullan kunnolla, jotta kasvit irtoavat ruukusta helpommin. Suihkuttaminen on tärkeä osa viherkasvien hoitoa, koska pölyttömät kasvit saavat paremmin valoa ja ne pysyvät myös helpommin ötökkävapaina, pölyiset lehdet, kun tuppaavat houkuttelemaan tuholaisia. 

Seuraavana päivänä sitten pääsee kunnolla puuhaan. Kannan aina kaiken tarvitsemani samaan paikkaan, jotta mullanvaihto sujuisi mahdollisimman kivuttomasti. Tässä listaus tarvikkeista, jotka kannattaa olla valmiina, kun mullanvaihtoon ryhtyy:

  • Multaa, huomioi, että eri kasveille pitää olla omanlaisensa multa. Kaktukset ja mehikasvit viihtyvät niukkaravinteisessa niille varta vasten suunnitellussa kaktusmullassa. 
  • Kevytsoraa
  • Kaksi pesuvatia tai muuta vastaavaa. Toisessa saat sekoitettua mullan ja veden sekaisin ja toiseen saat karisteltua viherkasvien jo maatuneet mullat. 
  • Istutuslapio
  • Puutarhahanskat
  • Vesikannu
  • Sakset tai pihdit, joilla saat leikattua kasveista pois huonot ja kuivuneet lehdet. 
  • Suojapaperia
  • Ravinteita ja merilevää
viherkasvien keväthuolto

kasvien mullanvaihto

Laitan ruukun pohjalle aina ensin pari senttiä kevytsoraa, joka toimiin salaojituksena ja estää siten juurten makaamisen vedessä. Käytän suurimmalle osalle kasveistani Biolanin mustaa multaa, multa on tärkeää ensin esikastella. Esikastelu on helppoa, multa vaan kaadetaan vatiin ja sinne vettä sekaan ja sekoitellaan istutuslapiolla tai käsin . Noin desilitra vettä yhtä multa litraa kohden on sopiva suhde. Esikostutus on tärkeää, että multa ei kastellessa kovetu, esikostutus saa aikaan mullan mururakenteen muodostumisen. Heti istutuksen jälkeen multaa ei tarvitse enää kastella, kastelu voidaan aloittaa noin viikon kuluttua kasvin uudelleen istutuksesta.

Uudessa ravinteikkaassa mullassa riittää ravinteita n. kuukaudeksi, joten lannoittaminen aloitetaan vasta noin kuukauden kuluttua mullanvaihdosta. Sen sijaan merilevää voi antaa jo seuraavan kastelun yhteydessä, itse käytän merilevää kastelun yhteydessä ympäri vuoden. Merilevää voi myös suihkuttaa kasvien lehdille, mutta se on hyvä tehdä kylpyhuoneessa, jotta se ei suttaa paikkoja. Merilevää voi käyttää myös härmän ehkäisynä. Lannoitus kannattaa aloittaa nyt niille kasveille joille ei tällä kertaa vaihdettu multaa. 

Hitaasti kasvaville kasveille riittää mullanvaihto joka toinen tai kolmas vuosi. Nopeasti kasvaville kasveille, jotka ovat täyttäneet jo koko ruukun juurillaan on aika vaihtaa suurempi ruukku. Jos mullan pinnalle on kerääntynyt paljon suoloja, on myös hyvä aika vaihtaa multa. Ei kuitenkaan kannata valita kuin pari kokoa isompi ruukku, sopiva ruukun koko on sellainen, jossa multatilan jälkeen jää noin 1,5 senttiä tilaa ruukun reunoille. Liian suuri ruukku saa kasvien elinvoiman kulumaan juurien kasvattamiseen. 

milloin on hyvä aika vaihtaa mullat

miten saan viherkasvit kukoistamaan

paras multa kaktuksille

Kaktusmulta soveltuu kasveille, jotka eivät pidä jatkuvasta märkyydestä ja se sopii oikein hyvin myös pistokkaiden juurruttamiseen. Kukkivat lehtikaktukset kaipaavat mullanvaihtoa joka vuosi ja ne myös kaipaavat kukkiakseen ravinteita. Biolanin kaktusmulta on legendaarisen kasvititeilijän Arno Kasvin kehittämä. 

biolanin kasvusammal kokemuksia

Biolanilta saa myös kasvusammalta, joka soveltuu tosi hyvin esimerkiksi taimikasvatukseen ja altakasteluruukkuihin. Kasvusammal pitää hyvin tasaisen kosteuden, eikä se kovetu, eikä vaadi esikastelua. Tämä vaihtoehto on myös täysin turpeeton. Minulla on muun muassa lyyraviikuna kasvanut kasvusammaleessa nyt pari vuotta ja se on kyllä viihtynyt siinä erinomaisesti. Lyyraviikuna tykkää siitä, että kosteus pysyy tasaisena koko ajan. Joten sammalmulta on erityisen hyvä sellaisille kasveille, jotka tykkäävät tasaisesta kosteudesta. 

paras multa viherkasveille

musta multa viherkasveille

musta multa kokemuksia

viherkasvien keväthuolto

viherkasvien lannoitus milloin ja miten

milloin aloittaa viherkasvien lannoittaminen

parhaat lannoitteet viherkasveille

Tähän aikaan vuodesta on myös todella tärkeää muistaa aloittaa lannoittaminen. Viherkasvien lannoittamiseen löytyy kolme erilaista vaihtoehtoa. Helpoin tapa on varmasti ravinnepuikot, ne vaan tökätään kasteltuun multaan ja peitetään huolellisesti multakerroksella. Itse tykkään käyttää monilla kasveilla niin sanottua varastolannoitusta, eli multaan tehdään pieni kuoppa, jonne laitetaan kanankakkarakeita ruukun koon ja kasvin lannoitustarpeen mukaan. Varastolannoituksesta vapautuu hiljalleen kasville ravinteita. Molemmat edellä mainituista lannoitustavoista riittävät noin kuukaudeksi kasvukaudella eli helmi-lokakuun välisenä aikana. 

Merilevää voi käyttää kasteluveden seassa, vaikka olisi tehnyt varastolannoituksen. Ravinteet voi halutessaan antaa myös kasteluveden mukana, siihen soveltuu nestemäinen ravinneneste, tätä tuotetta voi käyttää kasvukaudella jokaisella kastelukerralla. 

Viherkasvien mullanvaihto

Tämä kasvien kanssa puuhailu saa kyllä minut ihan hykertelemään onnesta, tässä kevättalven valossa on vaan jotain todella maagista. Aurinko lämmittää kasvoja ja saa upottaa sormet multaan ennen kuin kevään puutarhahommat kutsuvat.  

Jokos sinä olet ryhtynyt mullanvaihto puuhiin? Kaikki Biolanin viherkasvituotteet löydät täältä(klik!)

Ihanaa viikonloppua <3 

<3 Pauliina


Kommentit

  1. Kiitos! Tässä tulikin PALJON uutta asiaa. Tosi tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos tästä oli sinulle hyötyä, ihanaa kevään odotusta <3

      Poista
  2. Hyvää tietoa tuli mm. mullanvaihdosta!Kiitos sinulle. Ja kuvissa ihana Kaapo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tästä tuli tarpeellista tietoa. Olen niin iloinen tuosta meidän veijarista <3

      Poista
  3. Sinulla on viherpeukalo! Hyvät neuvosi tulevat tarpeeseen. En ole ennen kostuttanut multaa ennen ruukkuun laittamista ja tosiaankin joskus/ jotkut mullat tiivistyvät liikaa. Viime keväänä käytin perliittiä ja se kuohkeutti multaa. Minulla ei ole mullan vaihdossa noin suloisia apureita, siinäkin voi olla osuutensa, kun taidan joutua luopumaan joistain viherkasveista tänä keväänä. Onneksi olen saanut apostolinmiekat viihtymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisista apureista on kyllä valtavasti iloa tässä puuhassa, vaikka eivät he ehkä niin i aina olekaan :D Mullan kostutus tosiaan auttaa valtavasti ja multa on pysynyt ihanan kuohkeana.

      Poista
  4. Apua miten ihanat kuvat sä oot taas ottanut 🧡🌿

    Toi Biolanin ravinneneste on mun lempilannoite. Sitä on tosi helppo annostella, eikä haise kamalalle. Merilevänesteen mä löysin vasta tänä talvena ja olisiko sitten sen ansiota, että kasveja kuukahti edellisiä talvia vähemmän.

    Kiitos mullanvaihtovinkeistä! Täällä vasta aloitellaan urakkaa. Ensi pitää maalata akryylimaalein muutama ruukku 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3
      Ravinneneste on kyllä ihan huippu tuote ja tosiaan todella helppo käyttää. Tsemppiä urakkaan, mullakin olisi pari ruukkua maalausta vaille :D

      Poista
  5. Kiitos niin paljon näistä vinkeistä ❤️ Laitoin ensi kevään muistivihkoon ekan ruukku-ja multavaihdon elämässäni tehtyäni ja vasta sitten löydettyäni tämän sun blogin 😊 esim. Esikastelu 👍 ja kasvusammal lyyraviikunalle 🙌🏾 Kiitos😊 ja edellisenä päivänä olisi voinut ja jatkossa laitettava ”uimaan” 😊👍kyllä näistä ohjeista on apua varmasti pitkin vuotta ❤️🙌🏾Ihanat kissat ja lipasto 😍 luin nyt vain tämän jutun 😊🐢🐌🐢🐌😊

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kasveja, hyvin olet saanut pidettyä ne elossa. Minun pitäisi kasvualustaa hankkia omille kasveille. Muutenkin hieman ehkä enemmän kiinnittää huomiota siihen multaan, monet kasvit olen pilannut huolimattomuudella. https://www.kaiwur.fi/viherrakentajille/mullat-kuorikatteet/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top