Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Sekalaisia kierrätyslöytöjä!

Ajattelin nyt esitellä teille minun  kierrätyslöytöjäni, joita olen tehnyt tässä syksyn mittaan.  Tänä vuonna on tullut kierreltyä livekirppiksiä vähemmän kuin pitkään aikaan, kesäiset rompetorit ja pihakirppiksetkin jäivät väliin. Omakin kirppiskuorma odottaa edelleen vintissä, että saisin ne laitettua myyntiin. Jospa ensi vuonna pääsisin kunnolla sen kimppuun.

Tämä vuosi on todellakin ollut poikkeuksellinen ihan kaikinpuolin. Todella toivon, että ensi vuonna voisimme taas palata normaalimpaan suuntaan. Itse kaipaan eniten juurikin erilaisia pihakirppiksiä, niitä ei ainakaan meidän seuduilla tänä vuonna paljoa ole järjestetty. 

Lähiseudun kirppiksillä olen välillä piipahtanut ja oikein mukavia löytöjäkin niistä olen onnekseni tehnyt. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee Kokemäen Tuohitorilta hankkimani vanha kaappi, joka oletettavasti on vanha tv-kaappi. Tästä oli sisälmykset jo purettu pois ja sisälle oli tehty hylly. Tästähän saisi tehtyä kätevästi toisen kissanpedin, mutta eiköhän me kuitenkin pärjätä yhdellä kissatelkkarilla ja tämä yksilö saa säilyä meillä ihan kaappina. Vaikka meidän Kaapo kyllä heti omi tämän kaapin itselleen ja kovin hyvin tuntuu siellä viihtyvän, ei tarvitse kuin hiukan ovea raottaa niin jo siellä poseeraa harmaa "kissapatsas". 

Kirppislöytöjä porista

Hieman harmittaa, kun tästä kaapista oli jalat ja runko maalattu valkoiseksi. Voi olla, että yritämme ne palauttaa takaisin puunväriseksi tai sitten maalaamme valkoiset osat mustiksi. Ehkä ajatukset selkenee sitten, kun näemme minne tämä kaappi tulee loppujen lopuksi päätymään. Tämä kaunis rulo-ovinen kaappi kustansi 15 euroa.

parhaat kirppikset

suomen parhaat kirpputorit

parhaat kirppislöydöt

Olin pitkään haeskellut meille pyykkikoria tai oikeastaan kahta. Nyt bongasinkin todella kauniin yksilön Tori.fi:stä. Myyjä kertoi, että tämä on ainakin yli 40 vuotta vanha ja siltikin kori on aivan upeassa kunnossa. Nyt täytyy pitää silmät auki, jos onnistuisin löytämään vielä toisen vähintään yhtä kauniin yksilön. Pyykkikori maksoi 20 euroa.

messikiset kynttilänjalat

Niin se vaan minun messinki eläintarhani jatkaa kasvuaan. Söpönen norsu kynttilänjalka lähti matkaani 2,5 euron hintaan. Osoittautui vaan melko hankalaksi löytää tähän sopivan kokoisia kynttilöitä ja siksi siinä on nyt tuollainen tökerö folio viritys. Enkelikellon kynttilät saattaisivat olla sopivia niitä ei vaan kotoa valmiiksi löytynyt.

messinkiä sen olla pitää

Messinkistä hevosta olin tuijotellut kirpparilla jo pitkään, mutta en vaan jostain syystä sitä kotiin kantanut. Ehkä syynä oli korkeahko hinta,  koska eräänä päivänä pöytään oli isketty 50% alennuslappu ja sitten en enää kyennyt tätä hummaa vastustamaan. Niinpä se ravasi minun kokoelmiini neljällä eurolla. 

Hevosen takana olevan aasin on äitini ostanut nuorena tyttönä antiikkiliikkeestä, olen kiitollinen, että äitini luovutti sen minun kokoelmiini. Hauskaa on myös, että tykätään samoista asioista, usein vaihdellaan äitini kanssa sisustustavaroita. Se on ihan mahtava tapa saada omaan kotiin vaihtelua, eikä tarvitse hankkia mitään uutta. 

vanha kukkapöytä

Ikivanha talonpoikainen jakkara löytyi Tuohitorilta Kokemäeltä, hankin sen kukkapylvääksi. Siinä on kauniilla tavalla patinoitunut vihreä maali ja en ajatellut sitä ainakaan toistaiseksi maalata. Meinasin tämä hankinnan ensin jättää tekemättä, koska siinä oli vähän korkeahko hinta, mutta jokin tässä sympaattisessa jakkarassa vaan vetosi. Niinpä nappasin sen kainalooni ja kannoin kassan kautta kotiin, jakkara maksoi 28 euroa.

kuinka tehdä hyviä kirppislöytöjä

Suuri upealla tavalla elämää nähnyt messinkinen ruukunsuojus löytyi syksyllä Porin Patakirppikseltä. Messinki vaan kiehtoo minua todella paljon en mitenkään raaskinut jättää tätä hankkimatta, varsinkaan kun hintakaan ei ollut kuin 8 euroa. Eipä sitä kaupastakaan saa suuria ruukkuja tuohon hintaan.

vanha arabian ruukku

Tälläisiä löytöjä tällä kertaa ja hei meillä maalataan taas! Joten nyt käärin hihat ja menen jatkamaan. Oikein leppoisaa lauantaita teille kaikille <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Pihakirppiksiä ja kirppistapahtumia on kyllä ikävä. Onneksi elokuussa sentään uskaltauduttiin järjestämään Siivouspäivä. Aivan ihania löytöjä jälleen kerran! Nuo messinkiset eläimet ovat todella hienoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, todella toivon, että ensi vuosi olis taas normalimpi.
      Mä olen jotenkin ihan hullaantunut noista messinkisistä elukoista <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top