Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Aurinkoa, villakoiria ja remonttimietteitä!

keittiö vanhassa talossa

Ihanaa, maaliskuu on täällä. Tällä viikolla ollaan saatu nauttia upeasta kevätauringosta, mutta miksi se tuo mukanaan aina myös älyttömän siisvousahdistuksen. Nurkissa juoksee villakoirat, ikkunoista hyvä jos läpi näkee ja kuka on mennyt tahmaisilla sormilla hipelöimään seiniä ja ovenpieliä. Minä en todellakaan ole mikään siivousintoilija, mutta myönnän, että nyt kyllä tämä sotku ja kaaos ahdistaa. Tuntuu, että meillä on ollut siivoja lomalla vähintään puoli vuotta. Talven pimeydessä on kyllä tosiaankin se hyvä puoli, että sotkut ei näy minnekään.

Toisaalta mikäs on sen ihanampaa kuin puhdas auringossa kylpevä koti, olen kuurannut ja kluunannut kotiamme nyt useamman päivän ajan. Siivoamisen lomassa tuntuu, että myös oma mieli on kirkastunut ja selkeytynyt. Keväisessä valossa on jotain ihmeellistä taikaa, se saa kyllä mielen niin virkeäksi ja onnelliseksi. Ihanaa, että edes joskus tulee näitä oikein kunnollisia siivouspuuskia, nyt on taas kotonakin helpompi olla ja hengittää.

Siivoamisen lomassa minulle on tietenkin tullut mieleen monia uusia remppaprojekteja, joista ehkä ensimmäisenä tekisi mieli toteuttaa keittiön ruokakomeron maalaus. Keittiön uuden tapetin myötä minusta on alkanut tuntumaan, että komero on liian viileän sävyinen. Haluaisin maalata ruokakomeron jollakin vähän lämpöisemmällä sävyllä, nyt on vaan ongelmana, että mikä se sävy voisi olla. Meillä on nyt muutaman päivän ajan ollut maalilastuja ruokakomeron oven pielessä ja olen alkanut kallistumaan siihen, että komero ja myös sen takana oleva seinä maalattaisiin samalla sävyllä.

pastellinsävyinen keittiö

Ensin ajattelin, että etsisin sävyn tapetista, mutta nyt olen kallistumassa siihen, että seinä ja komero maalataan jollakin hennolla/murretulla vaaleanpunaisen sävyllä. Vaaleahko ja pastellinen uuden sävyn ainakin pitää olla, siitä olen varma. Myös vaalea keltainen houkuttaisi minua kovasti, mutta mietin, että olisiko meidän keittiössä sitten jo liikaakin keltaista. Kyllä osaa olla vaikea tehdä päätöksiä, liikaa kauniita vaihtoehtoja. 

Keittiön valkoiseksi maalattu paneeliseinä on maalattu viimeksi vajaa kahdeksan vuotta sitten ja nyt huomaa, että maali on todellakin uusimisen tarpeessa. Sen verran meidän keittiön puuhella nokeaa, että valkoinen ei enää ole ihan valkoinen eikä rasvainen noki oikein lähde enää pyyhkimälläkään pois. 

värikäs koti

keittiön sisustaminen

tulppaanikimppu

Tänään tein ensimmäisiä kylvöjä, toivottavasti saan tänä vuonna istuttaa omat taimet meidän kasvihuoneeseen. Viime vuonna jouduin turvautumaan valmiisiin taimiin, koska viime vuonna tähän aikaan en vielä tiennyt, että minulla tule olemaan oma kasvihuone. Ihanaa, kun vihdoin on maaliskuu ja saa kunnolla alkaa fiilistelemään kevättä <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Mä taas toistan itseäni, mutta minkä sille voi kun teillä on niin kaunista ♥

    VastaaPoista
  2. Voi miten on aurinkoista! Aivan kuin silmät avautuu tämän värin kanssa. Keltainen on ollut aina yksi lempiväreistäini. Siksi ehkä olen tykästynyt myös sinun blogiisi. Olen etsiskellyt oikeaa värisävyä omaan eteiseemme ja pähkäillyt uskaltaako maalata keltaista. Mutta tämä sävy on ainakin tosi upea.Vielä nämä sinun kodin pirteät väriläiskät korostaa tätä mahtavaa väriä.
    Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi ja ihanista vinkeistä. Kevätauringon säteitä sinne sinulle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top