Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Yksivuotias Kaapo!

Meidän touhukas Kaapo kissa vietti tämän viikon perjantaina ensimmäisiä syntymäpäiväjuhliaan. En ymmärrä miten tämä aika voi kulua näin nopeasti. Muistan niin hyvin sen päivän, kun haimme pienen karvaisen söpöläisen kotiimme. Kisu matkusti meille meidän naapuri kaupungista minun kainalossani, muistan niin ne suloiset pikkuruiset ruosteenväriset silmät, jotka arasti tuijottivat minua. Mahtoi pienokainen olla ihmeissään, että minne häntä oikein oltiin viemässä. 

Kaapo muutti meille tosiaan viime vuoden toukokuussa, hän oli silloin kolme kuukautta vanha. Uskomattoman nopeasti pieni kissanpentu kasvoi isommaksi ja isommaksi. Koko ajan hän oppi uusia temppuja ja onneksemme hän selvästi tuntui nauttivan olostaan meidän kodissa. 


Kaapo on ollut pienestä asti aina mukana menossa, hän haluaa olla aina siellä missä tapahtuu. Kaapo tuntuu rakastavan kaikkia ihmisiä ja eläimiä, hän haluaa rohkeasti aina tutustua uusiin meillä vieraileviin ihmisiin. Kaapossa on myös todella paljon luonnetta ja sisukkuutta. 

Kaapo on minun ensimmäinen kissa, jonka olen ottanut ihan pentuna. Kaikki muut kissani olen ottanut aikuisina löytöeläintalosta. On tietenkin todella tärkeää antaa koti aikuisille kodittomille kissoille, jotka löytävät yleensä huonommin uuden kodin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että olen ollut todella onnellinen siitä, että olen saanut seurata tämän pienen tyypin elämää ihan alusta saakka.
Kaapo on rodultaan brittiläinen lyhytkarva ja rotukuvaus osuu kyllä aivan nappiin. Brittiläisistä sanotaan, että ne ovat seurallisia ja omaavat paljon koiramaisia piirteitä. 

Tässä teille valtava kuvakavalkadi Kaapon elämästä. Näistä kuvista varmasti näkyy kuinka luonteikkaasta ja hauskasta tapauksesta on kysymys. Tämän kissan kanssa ei ole kyllä ollut ainoatakaan tylsää päivää. Tämä kisu tuntuu olevan aina siellä missä kamerakin, joten valokuviakin hänestä on todella paljon. Minulle aiheutti suurta tuskaa valita ne parhaat kuvat, jotka kuvastaisivat Kaapoa parhaiten. 





















Hups, tulihan niitä kuvia kuitenkin laitettua aika paljon tähän juttuun, toivottavasti jaksoitte katsoa kaikki. Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille ja vielä kerran:

Paljon onnea rakas Kaapo <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Ei tehnyt tiukkaakaan jaksaa,enemmänkin olisi katsonut mielellään kauniista ja persoonallisesta Kaapostanne.😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,ja paljon onnea yksivuotiaalle!♡

      Poista
    2. Voi miten ihana kuulla, että kuvat viihdyttivät <3 Kaapo kiittää onnitteluista <3

      Poista
  2. Onnea Ihana KAAPO, hän on niin kaunis. Upeita kuvia kisusta.

    VastaaPoista
  3. Onnea Kaapo! Meidän viisikko vilistää aina kameran edessä, joten kuvassa näkyy häntä tai tassu... tai pikkaisen korvaa. :D Kaapo on oikein kuvauksellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kissat taitavat olla niin tottuneita kameraan, kun aina heilun kamera kädessä :D

      Poista
  4. Oi Kaapo, mikä ihana karvapallero <3

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kaapo sulattaa sujuvasti myös koiraihmisen sydämen!

    VastaaPoista
  7. Onnea Kaapolle <3 Kuvista saisi kivan ja värikkään katselukirjan lapsille, Kaapo osaa poseerauksen jalon taidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset rakastavat Kaapoa ja Kaapo lapsia <3 Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  8. Suloinen Kaapo ja tuo hänen "pesänsä" vanhassa telkkarissa on aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo telkkari on kyllä ollut melkoinen hitti :D Se jaksaa ilostuttaa sekä eitä, että kissoja <3

      Poista
  9. Komea Kaapo, ihana on nähdä kuvia hänestä. Onnittelurapsutukset! <3

    VastaaPoista
  10. Ihana Kaapo! Myöhästyneet synttärionnitukset Kaapolle <3

    VastaaPoista
  11. Kaapo on kyllä niin hurmaava pelkästään kuvienkin välityksellä, että livenä hän on varmasti ihan mahdoton sydäntenmurskaaja! Kaapolle myöhästyneitä synttärionnitteluja lähettää täältä brittiläinen lyhytkarva Martta :)

    VastaaPoista
  12. Ihana kisulainen! Kyllä vaan kissa lisää kuviin kodikkuutta ja sielua :)

    VastaaPoista
  13. Voi että on söpö kissa ja mikä poseeraaja, osaa olla niin nätisti kuvattavana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top