Kuka minä olen...

Ajattelin hieman kertoa teille minusta itsestäni ja syitä siihen miksi kirjoitan blogia. En ole aikaisemmin juurikaan kertonut mitään itsestäni, olen ajatellut, että sisustusaiheisessa blogissa pitää pysyä tiukasti sisustuslinjalla. Huomaan kuitenkin usein ilolla lukevani muiden blogeista myös tarinaa kirjoittajan takana. Tästä syystä voinen olettaa, että myös te lukijani voisitte haluta kuulla minusta lisää. Ihania kysymyksiä esitittekin minulle edelliseen postaukseen ja kysymyksiä saa esitää jatkossakin. Tässä postauksessa vastailen nyt vain pienen murto-osaan, mutta vastailen muihin kysymyksiin myöhemmin.

Olen tänä vuonna 38 vuotta täyttänyt kirpputoreihin ja vintageen hurahtanut nainen. Olen syntynyt Satakuntalaisessa pikkukaupungissa, josta muutin 16-vuotiaana Poriin ja sieltä opiskelujen jälkeen Helsinkiin. 

Porissa opiskelin parturi-kampaajaksi ja kosmetologiksi. Helsingissä olin ensin pari vuotta palkkatyössä ja vuonna 2002 perustin oman kampaamon yhdessä kollegani kanssa.

Liikettä ehdin pitämään vähän reilut kymmenen vuotta. Olen aina rakastanut työtäni ja toimin myös nykyisessä asuinpaikassani parturi-kampaajana. Tosin Helsingistä muuton jälkeen olen tehnyt neljä päiväistä työviikkoa, sillä yksi syy muuttoon oli, että halusin leppoistaa elämänrytmiäni.
Helsingissä asuessani tein jatkuvasti liikaa töitä ja tuntui, että muille mieluisille asioille ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Nyt jää aikaa muillekin itselle tärkeille asioille ja olen löytänyt uusia ihania harrastuksia, kuten valokuvaamisen ja bloggaamisen.
Mieleisistä harrastuksista saa valtavasti energiaa myös töissä jaksamiseen. Toki nykyään on rahaa käytössä aikaisempaa vähemmän, mutta minun mielestäni vapaa-aika korvaa rahan ihan mennen tullen.

Aloitin bloggaamisen joulukuun lopussa vuonna 2015, eli tänä vuonna tulee kuluneeksi kolme vuotta blogini perustamisesta. Olin blogin aloittamista ennen jo reilut pari vuotta kuvaillut kotiamme ja aarteitani Instagramiin nimimerkillä vintageinteriorxx. Monet minua siellä seurailleet toivoivat, että kirjoittaisin myös blogia. Ilmeisesti meidän remonttiprojektit ja kirppislöytöni kiinnostivat ihmisiä. 

Olin asiasta todella otettu, mutta ajattelin että ei minulla riittäisi rahkeita blogin pitämiseen.

En osaisi kirjoittaa tarpeeksi hyvin eikä valokuvani olisi tarpeeksi upeita.

Sitten ajattelin, että minulle tekisi hyvää asettaa itselleni haasteita ja mennä pois mukavuusalueeltani.

Eihän sitä voi oppia hyväksi kirjoittajaksi ellei rohkeasti vain ala kirjottamaan eikä sitä myöskään voi oppia hyväksi valokuvaajaksi ellei vain ala kuvaamaan.

Ei pitäisi aina ajatella, että enhän minä osaa, pitäisi ajatella että minä opin.

Aika harva meistä on saanut synnyinlahjana tälläisiä taitoja lähes kaikki pitää opetella, siksi uskon, että ihminen pystyy mihin vaan, kun vain halua ja tahtoa riittää.

Olen aina rakastanut vanhoja huonekaluja ja tavaroita, mutta rakkaus niihin syventyi valtavasti, kun ostettiin nykyinen talomme. Ehkä se, että ympäristö on juuri täydellinen vanhoille tavaroille ruokkii niiden keräämistä ja toki myös se, että tänne muuton jälkeen on ollut enemmän aikaa kierrellä rompetoreja yms. Täällä läntisessä Suomessa järjestetään myös todella paljon huutokauppoja ja moni vanhoista huonekaluistamme onkin huudettu huutokaupasta melkeinpä pilkkahinnalla. Helsingissä hintataso tahtoo olla lähes poikkeuksetta melko korkea.
Taloon muuttaessamme tuntui, että lähes kaikki vanha viehätti. Innnostuttiin keräämään vahoja peltipurkkeja, mutta sittemmin olemme luopuneet lähes koko peltipurkki kokoelmasta. Vain oikeasti käytössä olevat purkit saivat jäädä. Muutenkin huomaan, että olen tullut aika ronkeliksi vanhan tavaran suhteen. Kotona on jo niin paljon kaikkea, että esineessä pitää olla jotakin todella kiinnostavaa ja viehättävää, että sen viitsii kantaa kotiin.
Aluksi viehätyin ehkä maalaisromanttisemmasta romuromantiikasta, kun taas nykyään sydäntä lähellä on 50-60-luku ja ehkä astetta tyylikkäämmät  ja yksinkertaisemmat esineet ja asiat.



Olen nykyään oppinut laittamaan ei niin mieluisat tavarat helposti kiertoon, sitä ei vaan mitenkään voi kaikkea säilyttää. Nyt minulla on menossa kaappien siivous ja uskon, että taas lähtee paljon tavaraa maailmalle. Mahtuu sitten taas keräilemään itselle mieluisampia tavaroita.
Olen aina rakastanut kaikkea kaunista, ystäväni juuri totesi minulle, että olen aina saanut kodin kuin kodin näyttämään kodikkaalta melkeinpä muuttopäivästä lähtien.
Koti onkin minulle tärkeä paikka ja kodin kauniiksi laittaminen yksi rakkaimmista harrastuksista. En siis koe, että remontoiminen ja kodin laittaminen olisi millään tavalla raskasta.
Päinvastoin olen ikuinen esteetikko ja saan valtavasti voimaa, kun koti näyttää kauniilta ja siellä on turvallinen ja hyvä olla.
Meidän koti ei tule koskaan olemaan valmis, aina on jotain pientä remppaprojektia. Se on varmasti meille elämäntapa, josta molemmat nautimme.

Ihanaa uutta viikkoa teille jokaiselle ja kysymyksiä saa esittää jatkossakin <3
Olen niin onnellinen siitä, että blogini kiinnostaa teitä ja olen saanut paljon ihanaa ja kannustavaa palautetta. KIITOS!

<3 Pauliina