perjantai 3. marraskuuta 2017

Vanha kaappi sai minttuisen värikylvyn!

Tuttavani kysyi minulta haluaisinko pelastaa hänen mumminsa vanhan kaapin turvaan heidän kylmästä autotallista. Ja, tottahan toki minä halusin. 
Kaappi oli suurempi kuin perinteinen liinavaatekaappi, joten se oli juuri sellainen kaappi jollaista olin metsästänyt vierashuoneeseen.
Tämä kaappi poloinen oli hirmuisen kaunis muodoiltaan, mutta harmillisesti vuodet olivat kohdelleet kaappia hieman epäkunnioittavasti. Kaappi oli saanut runsaasti kosteutta ulkopinnoilleen ja siinä oli myöskin isoja viilupuutoksia. 
Olisin halunnut pelastaa kaapin entiseen loistoonsa, mutta tällä kertaa se olisi vaatinut melkeinpä puusepän ammattitaitoa ja sitä meiltä ei valitettavasti löydy.
Siispä päädyimme tällä kertaa maalaamaan kaapin, vaikka yleensä haluan aina säilyttää vanhat puupinnat mahdollisimman ennallaan. Kaapissa oli niin paljon kitattavia koloja ja kulumia, että maalaminen oli tällä kertaa mielestäni fiksuin ratkaisu.
Vaikka täytyy kyllä myöntää, että maalaminen ahdisti minua, kauniin puupinnan peittäminen tuntui melkeinpä syntiseltä, mutta vaihtoehdot olivat tämän kaapin suhteen hieman vähissä.
Kitattuja kohtia ei olisi saanut lakkaamalla enää kauniiksi.
Nyt olemme siis tilanteessa, että meillä on kaunis mintunvihreä kaappi vierashuoneessa.


Hioimme kaapin ensin kauttaaltaan ja kittasimme puukitillä suurimmat kolot ja viilupuutokset piiloon, kitin kuivuttua hioimme kitatut kohdat vielä tasaiseksi. Tämän jälkeen maalasimme kaapin kertaalleen Uula-tuotteen pohjamaalilla. 
Päälimaaliksi valitsin Uulan kalustemaaliin, maali oli mielestäni loistava valinta tälläiseen vanhaan kaappiin. Maali oli juuri täydellisen himmeä ja vaikka maalipinta on uusi, kaappi näyttää edelleen sopivalla tavalla vanhalta. Päälimaalin maalasimme kahteen kertaan. Maalisävyksi valikoitui vanhanajan värikartasta sävy Minttu.









Vaikka kaappi olisi minusta ollut kauneimmillaan alkuperäisessä asussaan niin täytyy kyllä myöntää, että kyllä minttuinen värikylpy teki kaapista varsin upean ilmestyksen.
Ainakin tämä kaappi kaunotar on nyt pelastettu sisälle lämpimään.
Nyt on vierashuoneen nurkassa sijaitsevassa työpisteessäni varsin hempeä pastellinen värimaailma.
Jotenkin tuo kirsikkapuu-tapetti suorastaan vaati käyttämään tuollaisia hempukoita maalisävyjä.
Kaappi toi vierashuoneeseen lisää kaivattua säilytystilaa, vaikka kaappi ei ulkoisesti näytä hirveästi suuremmalta kuin perinteinen liinavaatekaappi niin silti se vetää ihan uskomattoman määrän tavaraa sisäänsä.

Mitä mieltä olette teinkö suuren virheen, kun päädyin maalaamaan kaapin?
Itse vieläkin hieman kipuilen tämän asian kanssa, entistäminen on selkeästi enemmän minun juttuni, mutta kai sitä täytyisi joskus vain myöntää että maali on ihan hyvä valinta.

Nyt toivottelen teille kaikille ihanaa viikonloppua!

-Pauliina




20 kommenttia:

  1. Olen maalaamisessa samoilla linjoilla kanssasi, se ei ole synti silloin, kun alkuperäinen pinta on huonossa kunnossa :) Me olemme hankkineet ihan tarkoituksella huonopintaisia huonekaluja sen vuoksi, että voi hyvällä omalla tunnolla maalata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä kyllä maalaminen on huonokuntoisen huonekalun kohdalla ihan OK, kiitos synninpäästöstä 😃

      Poista
  2. Oi miten ihana! Minun mielestä maalaaminen oli kyllä hyvä päätös, tuosta kuoriutui melkoinen karkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Todellakin karkki tuosta tulee mieleen, koko nurkkaus on nyt niin kovin hempeä :)

      Poista
  3. Nätti on ja edukseen! Tällaisissa tapauksissa eipä juuri voi kuin maalia käyttää, vaikka se sääli olisikin. Pääasia, että kaappi on nyt arvoisessaan käytössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin yritän ajatella, ihaninta että kaappi pääsi takaisin käyttöön :)

      Poista
  4. Samoilla linjoilla ollaan, tuollaisista tapauksissa maalaus on hyvä ratkaisu :) Ihana lopputulos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen kyllä koko ajan tyytyväisempi kaapin nykyiseen ulkomuotoon :)

      Poista
  5. Kaapista tuli kyllä ihana ja muutenkin tuo nurkkaus on kyllä niin hempeän nätti. :) Ja mintunväri on aina ilo silmälle. Meillä on myös yksi vanha liinavaatekaappi maalattu mintunvihreällä ja tykkään siitä vuosienkin jälkeen edelleen ihan älyttömästi. Mun kaappi oli myös ulkoisesti niin huonossa kunnossa, että maalaaminen oli oikeastaan ainut keino, miten sen sai vielä pelastettua käyttöön. Huonokuntoisen puupinnan voi peittää maalilla ihan hyvällä omallatunnolla. :) -nostalgiannalka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että huonokuntoiset huonekalut on vaan järkevämpää maalata ja uskoisin, että tämä kaappi saa elää meille vielä pitkän elämän <3

      Poista
  6. Kaunis kaappi ja ihana kun löysi paikan teiltä. Kauniin värin olet valinnut. Meillä on vastaava kaappi ja pelastaessamme kaatopaikalle joutumasta, oli toisessa ovessa reikä ja toisesta puuttui suuri pala viilua. Jalat oli katkaistu ja pari hyllyä puuttui. Mutta, kaappi oli mieheni isovanhempien häälahja, joten halusimme kaapin säilyttää. Taitoja korjaamiseen ei meiltäkään löytynyt, joten jouduimme kääntymään puusepän puoleen. Kaapista tuli hieno ja on nyt makuuhuoneessamme kunniapaikalla.
    Mutta, maalaaminen on toisinaan ainut vaihtoehto, joten ei huonoa omaatuntoa tarvi kärsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun olette pelastaneet noinkin huonokuntoisen kaapin. Minusta on ihanaa, kun huonekaluilla on tarina. Maalaaminen on tosiaan joskus erittäin järkevää ellei jopa pakollista <3

      Poista
  7. Unohda omantunnon tuskat maalauksesta, joskus on vaan ainoa oikea keino vetää maalia pintaan. Kaappihan sai kuitenkin upean, uuden elämän ja ilahduttaa nyt uudella hienolla ulkomuodollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. Olen alkanut pitää kaapin nykyisestä väristä ja ulkomuodosta todella paljon ja maalaaminen ei enää niin paljon harmita <3

      Poista
  8. Sinulla on hyvä kirppissilmä. Kaappi on upea kuten niin monet muutkin löydöt jotka olet laittanut käyttökuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kirppiksillä koluaminen harjaannuttaa kirppisilmää :)

      Poista
  9. Valkoisen sisustuksen valtavuosina seurasin surullisena koivuisten sellakkapintojen katoamista maalarin valkoisen alle. Joillekin sanoin suoraankin, että tuota maalaamista tulet luultavasti katumaan. Ja toivoin, että maalaisivat ennemmin uudempia kalusteita ja jättäisi vanhat tarinat näkyviin.

    No, niinhän siinä kävi, että nyt katuvat. Ja myyvät maalattuja ja tuunattuja kalusteitaan ja koittavat etsiä teak-kaappeja tai niitä sellakkapintaisia...

    Olen niin iloinen, että teillä puupintaa arvostetaan. Ja olen varma, että jos te olette maalaamaan päätyneet, ei aidosti muuta vaihtoehtoa ollut. Eli nyt en surulliseksi tullut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille todellakin arvostetaan kaunista alkuperäista puupintaa, en kauniimpaa tiedäkään ja se todellakin on jotain sellaista mitä ei takaisin saa. Minuakin välillä hirvittää, kun upeita puisia huonekaluja maalataan huoletta.

      Tämän kaapin pelastamiseksi, maalaus todellakin oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Hyvä, että et tullut surulliseksi <3

      Poista
  10. Minulla on samanlainen tapaus mökillä. Joku on varmaan lyönyt nyrkin yhdestä ovesta melkein sisään. On siinä sellainen monttu joka pitää myös kitata jne. Kaappi on myös liinavaatekaappi mutta matalampi. Olemme ajatelleet ottaa sen käyttöömme kun olemme sen maalannut. Muuten se jää käyttämättä. Minusta siis ihan oikeutettu ratkaisu sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih, teilläkin riittää siis projektia. Todellakin kaappi kannattaa maaalta jos se muuten jää käyttämättä, ihanaa kun olette päättäneet vielä pelastaa kaapin <3

      Poista