Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Eräs heikkouteni

Te varmasti kaikki jo olette huomanneet, että minä todellakin rakastan vanhoja astioita. Ihanat vanhat kipot ja kupit sulostuttavatkin meidän ruoka- ja kahvihetkiä lähes poikkeuksetta.
Olen iloinen, kun olen onnistunut löytämään kokoelmiini niin paljon kauniita vanhoja astioita ja uusia astioita on tullut hankittua todella vähän.
Mutta yksi asia tekee poikkeuksen, nyt minun on todellakin myönnettävä yksi asia, olen aivan heikkona Marimekon astioihin. Yritän toden teolla vältellä Marimekon liikkeitä, että en sortuisi ostamaan meille enempää astioita.
Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin sortunut uudelleen, on nimittäin vaikea olla näkemättä ihania uutuksia. Riittää kun selailee Instagramia, Pinterestiä tms. niin aina uudet kauniit astiat hyppivät silmille. Olen onneksi löytänyt monia Marimekon astioita myös käytettynä kirppiksiltä ja facebookin-ryhmistä. Voi tätä astiahulluutta, löytyisköhän tähän jotakin lääkettä?
Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita astiahulluja?




 





Näiden kuvien myötä haluan toivotella teille kaikille mitä ihanininta viikonloppua! Lisäksi toivon kaikille valmistuville ja kouluvuotensa päättäville, oikein aurinkoista kesää <3

-Pauliina





Kommentit

  1. Voi luoja, että noi astiat on upeita. Hivelee just eikä melkein omaakin silmää! Ajattelin kanssa ihan hetki sitten alkaa kerätä noita käyttöön, mutta sitten muistin, että en ole ikäpäivänä noihin törmännyt kirppiksillä enkä raaski uutena ostaa mitään! �� Mutta silmänruokaa saa onneksi täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tosiaan aika hintavia ja itseäni eniten harmittaa se, että näitä ei valmisteta Suomessa. Onneksi olen tosiaan joitain osia onnistunut löytämään käytettynä. Toivotaan, että sinunkin kohdallesi näitä joskus osuisi kirppiksellä :)

      Poista
  2. Ihania astioita, kyllä oli mukava katsella.
    Tavallaan täälläkin on pieni hamsteri, jonka hamstrauspuumi on vähän hellittänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kauniita, näitä tosiaan kelpaa ihastella <3

      Poista
  3. täällä yks astiahullu ilmottautuu =D marimekon astiat ovat kyllä ihania ja niitä löytyy kotoa muutamia.enemmän sitten noita vanhoja nuutajärven ja riihimäen lasin astioita joita keräilen.
    Mukavaa kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löytyy muitakin astiahulluja :D Vanhat astiat minullekin ovat rakkaimpia, mutta hyvin sopivat Marimekon vanhojen sekaan :) Mukavaa kesäkuuta myös sinulle!

      Poista
  4. Nuo Marimekon astiat on niin ihania! Ymmärrän täysin astiahulluuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niiiin ihania, että en vain pysty niitä vastustamaan :)

      Poista
  5. Kauniita ovat. Käytätkö vanhoja astioita arjessa? Minä käytän perintönä tullutta pomonaa ym. arkisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käytän, minusta astiat on tehty käyttöä varten ja käytössä ne tuovat myös paljon enmmän iloa kuin kaapissa turhan panttina :)

      Poista
  6. Moi ihana astiahullu <3 Mä täällä kahlaan tän kuun blogipostauksia läpi (jotenkin ei oo ollut aikaa lukea aiemmin) ja huomasin tän tekstin. Arvaas mitä - sullahan on se yksi vihreä kuppi+tassi täällä mun kaapissa odottamassa. Nii että lisää vaan :D

    Ilmoittele jos ootte joskus Helsingin suunnalla ni me kutsutaan teidät kylään. Terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka sinä toinen ihana <3 Ihanaa, kun olet säilyttänyt sitä kuppia mulle. Täytyy todellakin tulla kahvittelemaan jos ollaan Helsingissä, palataan <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top