Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Messingin kiiltoa ruokailutilaan

Nyt on tässä tuvassa vaihdeltu valaisimia taas ihan urakalla, meillä on  nimittäin vieraillut ruokailutilan katossa melkoisen lyhyen ajan sisään jo kaikkiaan neljä eri valaisinta ja mikään ei ole oikein tuntunut sopivalta. Aina on ollut jotakin liikaa tai liian vähän. 
Nyt löysimme kirpparilta pöydän päälle suuren ruotsalaisen messingin värisen valaisimen, joka ainakin ensi tuntumalta toi ruokailutilaan hyvän seesteisen tunnelman.
Vaikka valaisin valaisee vain alaspäin niin suuren kokonsa vuoksi, se antaa kuitenkin hyvän valon koko ruokapöytään ja toi samalla myös ryhtiä. 
 Tämän valaisimen on valmistanut ruotsalainen Fagerhults belysning, valaisin on valmistettu mitä ilmeisimmin iloisella 70-luvulla. Tykkään valaisimen yksinkertaisesta muodosta ja messingin väri viehättää minua tällä hetkellä kovasti.
Jospa tämä hankinta olisi nyt edes hetken tuolla katossa, vaikka täytyy kyllä myöntää, että minulla on mielessä "ne täydelliset" valaisimet tähän tilaan. Niillä täydellisillä on vain sen verran kova hintalappu kyljessään, että täytyisi saada säästöön euro jos toinenkin jos ne mielisi kotiin hankkia. 







Ruokailutilassa on myös toinen uusi valaisin, tämä seinävalaisin on Ariksen valmistama. Ostaessamme tämän valaisimen siitä puuttui varjostin ja lampunkanta oli muovinen musta rumilus. Päätimme jättää valaisimen ilman varjostinta, mutta vaihdoimme lampunkannan messinkiseen ja maalasimme seinänkiinnitysosan ja keskinivelen mustaksi. Näin valaisimesta tuli eleettömän yksinkertainen. 
Polttimon voisi ehkä vielä vaihtaa suurempaan palloon, mutta tähän hätään ei kotoa löytynyt muita kuin suippomallisia polttimoita.
Minusta tästä valaisimesta tuli hieno ja se sopii mahtavasti tuonne nurkaan. Aikaisemmin meillä on tässä nurkassa ollut aina jalkavalaisin, mutta jotenkin ne ovat aina olleet liian ahtaalla. Tälläinen seinämalli toimii tässä kohtaa paljon paremmin. Tässä nurkassa aiemmin ollut musta jalkavalaisin siirtyi huoneen vastapäiseen nurkkaan, jonne se sopiikin paljon paremmin.





 

Minusta messinki ja puu on ihana yhdistelmä, jotenkin messinki saa puun raikastumaan. Sitä raikkautta olen tähän huoneeseen kaivannutkin. 
Mitäs mieltä olette, ovatko valaisimet ihan pöhkön näköisiä? 

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Ei oo pöhköjä vaan sopii kyllä teille loistavasti. Muutenkin ihanan kodikasta ♥

    VastaaPoista
  2. No ei ainaskaan nuo ole pöhkön näkösiä :) Molemmat valaisimet on minusta tosi kauniita ❤

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Olen ihastunut valaisimiin päivä päivältä enemmän <3

      Poista
  4. Nyt on kyllä niin kivan näköstä, että huh huh! Ihanat valaisimet.

    VastaaPoista
  5. Hauskoja valaisimia. Sopivat hyvin teille! (:

    VastaaPoista
  6. Ei todellakaan. Kauniita ovat ja sopivat ihanasti tuon puun värin kanssa yhteen:)

    VastaaPoista
  7. Näyttää tosi hyvältä, ihania valaisimia!

    VastaaPoista
  8. Molemmat tosi hienoja, mutta tuo seinälamppu on ihan täydellinen <3 Olen tässä etsinyt jotain vastaavaa seinään kiinnitettävää valaisinta, mutta en oikein ole tiennyt mitä, nyt tiedän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinälamppu on minunkin mieleeni, sopivan yksinkertainen. Ihanaa, kun sait tästä ideaa <3

      Poista
  9. Hei! Sattumalta eksyin blogiisi miehen kanssa. Mies sitten havahtui, että tuo postauksen kattovalaisin näyttää hyvin paljon samalta kuin meillä oleva jalkalamppu. Jalkalamppu vaan on valkea. Tiedätkö, onko sama suunnittelija suunnitellut myös vastaavaa jalkalamppua? En löytänyt Googlella, joten veikkaan ettei ole samaa sarjaa.. Myös tuo lampun "alaosa" (missä on reikä) on kannattimiltaan erilainen, kuin meiän lampussa.

    Tiedän omasta lampustani vain sen, että se on ennen ollut hotellissa ja/tai vanhusten hoivakodissa, kunnes ostin kotiin. Mitään lisätietoja ei mukaan annettu. Jalkaosa painaa kuin synti. Jostain menneiltä vuosikymmeniltä tuokin ihan varmasti on.
    Vain tuo jalkalamppu ja (tältä vuosituhannelta oleva) kirjahylly on meillä sellaisia, mistä en tiedä mallia/suunnittelijaa/mitään. Pitäisi varmaan alkaa ostamaan kaikki ihan uutena, niin pysyisin kärryillä mikä on mitäkin eikä jäisi vaivaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mies on aikalailla purkanut tuon jalkalampun atomeiksi, kun tarkisteltiin että on johdot sun muut ehjänä ja poistettiin pari senttiä pölyäkin kuvun sisäpuolelta.. Mitään merkintöjä ei ole löytynyt.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top