Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Aurinkoa talven keskelle


Nyt tuli roppakaupalla Aurinkoa kotiin, minua potkaisi nimittäin käsittämätön onni <3 
Löysin Arabian Aurinko-sarjan astioita kerralla sellaisen satsin, että ihan heikompaa hirvittää. Ihailin näitä astioita parisen viikkoa Kotkalaisen Karhulan Osto-ja myyntiliikkeen sivuilla, mutta yritin selittää itselleni että en näitä tarvitse ja tässä joulun alla olisi paljon muitakin menoeriä. 
Kävin kuitenkin lähes päivittäin kurkkimassa tätä astiastoa ja pelkäsin, että ne olisi jo myyty toisaalle. Sitten yhtenä päivän ollessani töissä ruokatunnilla ajattelin, että nyt riittää minun on saatava nämä ihanat keltaiset auringot kotiin. Siltä seisomalta näpyttelin viestin Karhulan Osto-ja myyntiliikkeen omistajalle ja tein astiastosta tarjouksen. 
Tämä sarja on niin täydellisen upea minun makuuni, olisin ollut kyllä melkoisen hölmö jos en olisi antanut itselleni tässä asiassa periksi. Olisin varmasti katunut ostamatta jättämistä pitkään, sillä tätä kyseistä sarjaa liikkuu todella vähän ja varsinkaan tälläistä satsia kerralla en ole kuunaan nähnyt. 
Aurinko-sarjan koristeen on Arabialle suunnitellut upea taiteilija Esteri Tomula. Astioiden malli on Göran Bäckin suunnittelemaa BR-sarjaa. 

Hankkimani astiat ovat vieläpä aivan upeassa kunnossa, eivät varmastikaan ole olleet montaa kertaa käytössä. Minua hieman jännitti tilata näin upeaa astiastoa netin kautta, kun ei itse pääse tarkistamaan astioiden kuntoa ja lisäksi pelottaa miten postissa paketteja kohdellaan. Pelkoni osoittautuivat onneksi täysin turhiksi, astiat olivat upeassa kunnossa ja ne oli pakattu oikein esimerkillisesti ja kaikki saapuivat ehjänä ja kauniina kotiin sulostuttamaan meidän kahvihetkiä. 







                                                Ihania pieniä aurinkoja talven keskelle <3

                                                                        -P

Kommentit

  1. Aaa, nämäkö ne olivatkin! Ihanat <3 Kävin samaisella sivustolla ihailemassa näitä aurinkoisia myös, pääsivät kyllä hyvään kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ihana setti se tosiaan oli, minun jouluajan itselleni <3 Olen tyytyväinen, että "sorruin" <3

      Poista
  2. Oioi, on kyllä ihanan aurinkoinen ja sun näköinen astiasto. Hyvä kun ostit. Ostamatta jääneet asiat jää helposti harmittamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin onnellinen, että annoin itselleni luvan ostaa tämän setin. Tämä sarja on niin minun <3

      Poista
  3. Voi, miten kauniita ja upeassa kunnossa ♡ Kyl kannatti ostaa, kun sait kerralla koko setin =)

    Ihanaa lauantai-iltaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kunto on tosiaan käsittämättömän hyvä, eivät ilmeisesti ole päässeet käyttöön kovin useasti. Ihanaa, kun sain tämän kauniin setin <3 Ihanaa joulun odotusta sinne <3

      Poista
  4. Aivan ihanna setti ja loistokunnossa:-)

    VastaaPoista
  5. Niin ihanan piristäviä! Ja kahvipannun kanssa näky on tyrmäävä. Mukavia kahvihetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piristäviä, todellakin! Kyllä näistä kelpaa nauttia kahvit jos toisetkin <3

      Poista
  6. Voi mitkä Auringot...nyt loppu teillä pimeys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tuli aurinkoa elämään näiden kupposet myötä :D

      Poista
  7. Onneksi olkoon! Aivan ihanat auringot.

    VastaaPoista
  8. uskomaton tuuri sulla =) niin keväisen kaunis astiasto. kelpais mullekkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kanssa kävi kyllä melkoinen onni ja onneksi en kulkenut onneni ohi :D

      Poista
  9. Ihanaa, että sait nuo! Tulivat varmasti oikeaan kotiin.

    VastaaPoista
  10. Vau mikä aurinko teillä rupes paistamaan. Hyvän näköiset kupit ja siistit. Minusta kannatti ostaa, ja hyvä kun tulivat ehjänä perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todellakin ostos joka piti tehdä, ei kaduta yhtään <3

      Poista
  11. Iiik, ja olivat vielä ihan meidän kulmilla! No, tuskin olisin raaskinut...
    Mutta kyllä teillä nyt aurinkoa piisaa keskellä pimeintä vuodenaikaa:) Onnittelut hienosta löydöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin aurinkoa on nyt riittämiin! Niin täydelliset auringot meille <3

      Poista
  12. Oi voi miten ihanan piristäviä!

    VastaaPoista
  13. Olen niiin kateellinen :) Ei näitä löydä enää mistään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top