Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Helppo seinävaate

Olohuoneen seinät tuntuivat maalaamisen jälkeen tyhjiltä ja minähän en jaksa odotella, että löytyisi sopivia tauluja tai muuta sopivaa seinille ripusteltavaa. Asialle piti siis tehdä jotain heti ja lähdin tonkimaan mitä materiaaleja varastojen kätköistä löytyisi. Löysin villanlankojen loppuja ja siitä se ajatus lähti. Olen joskus jossakin törmännyt villalangoista solmimalla tehtyyn seinävaatteeseen. Autotallista löytyi vanha pyörölistan pätkä ja siihen ryhdyin solmimaan villanganpätkiä aluksi vailla minkäänlaista ajatusta lopputuloksesta.
Aikani solmittuani tein päätökseen, että käyttäisin tässä työssä tylsästi vain harmaata, mustaa ja valkoista lankaa, vihreää olisi kätköistäni myös löytynyt, mutta ajattelin että lopputuloksesta tulisi liian sekava. 

Minusta lopputuloksesta tuli aika hauska ja tuo kivaa lämpöä seinälle.




                      




Tälläisen seinävaatteen tekemisessä vain mielikuvitus on rajana, työhön voi lisäillä esimerkiksi puuhelmiä, lankoja voi letittää ja alareunan voi leikata haluamallaan tavalla. Minä jätin kaikki langat avonaisiksi ilman mitään koristeluja, mutta kun tähän kyllästyy niin tätä on helppo muuttaa erilaiseksi pienillä muutoksilla. 

                                                Mukavaa viikonloppua <3

                                                                  -P


Kommentit

  1. Aivan ihana ja helppo toteuttaa! Suunnitelmissa olisikin makramee seinävaatteen solmimista, mutta koko kaupungista ei löytynyt moppilankaa. Ja pillitkin ovat odottaneet viime vuodesta saakka himmeliksi päätymistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella helppo tehdä. Minäkin olen ajatellut, että makramee seinävaate olisi kiva tehdä, mutta en ole löytänyt mistään sitä lankaa :/ Pillejä mulla on ja tänä viikonloppuna ajattelin kokeilla himmelin tekemistä ❤️

      Poista
  2. Hieno! Olen noita ihaillut joissakin blogeissa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen jossain nähnyt, mutta kun yritin etsiä jonkin sortin ohjetta niin ei heti osunut silmiini muita kuin Makramee ohjeita :)

      Poista
  3. Upea! :) Näitä on näkynyt nyt paljon blogeissa ja Instagramissa ja on pitänyt itsekin toteuttaa tällainen. En vaan meinaa saada nykyään mitään aikaiseksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä haluaisin vielä solmi makrameen, mutta siihen en ole löytänyt tarvikkeita :/

      Poista
  4. Jotain tuon tapaista taidan itsekin ruveta yrittämään.

    VastaaPoista
  5. Kiva seinävaate ja hyvät sävyt valitsit!

    VastaaPoista
  6. Vau tulipa tosiaan hieno seinävaate. Värit sopivat hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään myös! Sopii minusta hyvin tuohon olohuoneeseen :)

      Poista
  7. On se jännä, miten niin yksinkertaisesti saa niin upeata! Todella hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, tälläiset helpot työt sopivat minun kärsivällisyydelleni hyvin :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun saa näinkin helpolla jotain kivaa aikaan :)

      Poista
  9. Tulipa ihana...ja jos joskus kyllästyy niin helppo neuloa vaikka sukat...hihhih..

    VastaaPoista
  10. Yksinkertaisen tyylikäs! :) Itse olen kovasti ihastunut makramehen ja mietin, että samalla aloitusidealla voi tehdä jonkun punotun seinäkoristeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makrameet ovat kyllä ihania ja haluaisin kyllä kokeilla niidenkin tekemistä :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kiva ja helppo tapa saada seinälle koristusta :)

      Poista

Lähetä kommentti

back to top