Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kirppiskierroksen löydöt

Viime viikolla vietettiin synttäreitäni ja sain ihanan lahjan, puolisoni muisti minua minulle sopivimmilla lahjalla. Hän vei minut kahden päivän kirppiskierrokselle, olin aivan otettu tästä ihanasta ajatuksesta ja innoissani rupesin katselemaan viikonlopun tarjontaa. Huomasin ilokseni, että viikonlopulle osui siivouspäivä, miljoonakirppis Tuurissa sekä rompetori Keuruulla. Sitten vain piti päättää minne lähtisimme. Ajoimme ensimmäiseksi  Keuruun rompetorille, joka oli meille hieman pettymys. Voi olla, että kaikki myyjät eivät olleet vielä saapuneet paikalle, koska paikalla oli vain parikymmentä myyjää. Nettisivujen mukaan myyjiä piti olla 150.

Päätimme nopeasti, että ajamme vielä Tuuriin miljoonakirppiksille. Olemme käyneet tapahtumassa viime kesänä ja silloin teimme hyviä löytöjä. Eikä tämäkään kerta tuottanut pettymystä. Tuurin jälkeen mietimme pitkään missä yöpyisimme ja viettäisimme seuraavan kirppistelypäivän. Tällä kertaa päädyimme ajelemaan Lahteen, koska siellä emme ole kirppiksiä kierrelleet kuin yhden ainoan kerran kolmisen vuotta sitten. 
Kesällä on niin ihanaa ajella suomea ristiin rastiin ja katsella kauniita maalaismaisemia. Me molemmat tykätään reissata, joten pitkätkään ajomatkat eivät tuota ongelmia. 

Tässä jutussa kerron matkan löydöistä, teen vielä erikseen jutun kirppiksistä joissa kävimme. Itse ainakin tykkään lukea kävijöiden kokemuksia erilaisista kirppiksistä. Kirppisrakkautta blogia kannattaa lukea jos kirppiskierrokset kiinnostavat. 




Lahdesta löysin upeat seinään kiinnitettävät vanhat kynttilälampetit. Nämä sopivat hienosti makuuhuoneen seinällä olevan peilin vierelle. 


Sitten asia jota olen yrittänyt vastustaa, onkohan minusta tulossa vanha vai mitä on tapahtumassa. Minä nimittäin en aiemmin voinut sietää Arabian Kalevala vuosilautasia. 
Nyt olen kuitenkin näihin ihastunut, lautaset ovat Raija Uosikkisen kuvittamia ja mitä tarkemmin näitä katsoo sitä paremmin huomaa miten kauniita piirroksia lautasissa on. 
Tämä ostamani lautanen on minun syntymävuoden lautanen ja hintakin oli ihan kohtuullinen, 
tämä kustansi  10€. 


Uusia puuttuvia kuppejakin löytyi kokoelmaani. Kaksi yläoikealla olevaa sain vaihtokaupan myötä, kolme muuta löytyivät viikonlopun kirppiskiertokselta. 

                               

Oih ja voih, tätä maljakkoa olin jo aikaisemmin ihastellut Instgramissa Kirpputori kisällin postaamana. Kun sitten olimme kyseisellä kirppiksellä minua suorastaan huvitti, jäin itse suustani kiinni erään tuttavani kanssa, kunnes puolisoni tuli kertomaan "tuolla on aivan ihana ruotsalainen maljakko myynnissä tule katsomaan." Mikäpäs muukaan siellä sitten odotti, kuin tämä kaunotar. Meillä taitaa olla aika samanlainen maku. Hirvittävän tinkaamisen lopputuloksena maljakko lähti mukaamme, onneksi lähti, sillä maljakko on aivan mielettömän kaunis ja aivan priimakuntoinen. 

Maljakon on suunnitellut Lars Thoren 50-luvulla Rörstrandille.Tätä sarjaa löytyy myös kannu, vati ja ainakin kolmen mallisia maljakoita. Aivan upea sarja. 


                                      


Nanny Stillin Riihimäen lasille suunnittelemia Grapponia jälkiruokamaljoja isommassa koossa olen jo useasti pyöritellyt käsissäni, mutta hinnat ovat olleet minulle aina liikaa. Yhdestä maljasta on saatettu pyytää n.20€. Nyt löytyi neljä kappaletta täysin käyttämättömän oloista maljaa 9€ kpl. 


Mirja Vännin suunnittelema "Nooan arkki"-seinäkangas oli ostos johon ihastuin päätä pahkaa, yhtään en tiedä löytääkö se paikkansa meiltä. Mutta ei tämä onneksi kaapissakaan paljoa tilaa vie jos en heti keksi kankaalle paikkaa. Tässä on mielestäni ihan loistavat värit ja Vännin piirrostyyli vetoaa minuun. 


Käyttämättömät jälkkärilusikat maksoivat 1,5€, Meillä nämä pääsevät drinkkilusikoiksi. Tälläisiä pitkiä lusikoita ollaan aina silloin tällöin kaivattu, kivahan näillä on sekoitella vaikka mansikkamargaritaa. 


Upeakuntoinen Arabian Kerä-kukkaruukku lähti tietenkin mukaani, näitä on löytynyt viime aikoina ihmeellisen monta. Vielä pari isompaa löytäisi meiltä paikkansa, sitten alkaisi olemaan tarpeeksi kauniita kukkaruukkuja. Kaikki halpisruukut ovat yksi kerrallaan vaihtuneet näihin kaunokaisiin, kyllä kauniit kukat vaativat myös kauniit ruukut.

                              

Aivan ihana kesämekko oli täydellisen kokoinen ja hyvin istuva, kuosikin on herkullinen. Ainoastaan tuo sininen väri vaatteissa on minulle vähän vaikea, mutta ehkä totun siihen. Onhan tämä päälle ihana käyskennellä puutarhassamme. 



Reissun ensimmäinen ja paras ostos oli upea Grapponia-sarjan kakkuvati, vati on ollut ostoslistallani jo pitkään. Näitä ei vain kauheasti ole silmiini missään osunut ja jos on hinta on ollut päätä huimaava. Tämä oli mielestäni priimakuntoiseksi ihan OK hintainen, vaikka ei mikään löytöhinta ollutkaan. Maksoin tästä 50€. Grapponia-sarjani alkaa olemaan aika täydellinen jo, enää puuttuu pullautaset ja iso skooli. Eiköhän nekin joskus löydy tai onhan niitä välillä näkynytkin, mutta yritän löytää ne edulliseen hintaan.




Seppo Mallatin Finelille suunnittelema mattamusta kasari oli järkevä ostos, koska meillä oli aiemmin tälläinen valkoinen käyttökattilana. Jouduimme siitä valkoisesta kuitenkin luopumaan, koska se oli pohjasta karhentunut eikä sopinut enää ruuanlaittoon, tämä yksilö on täysin kiiltävä ja käyttökuntoinen ihanuus. 

                            

Vanhan, kauniin hattulaatikon ostin ompelutilaani, sinne saa säilöön pieniä kangastilkkuja, 
jotka ovat tällä hetkellä levällään kangaskaapissani. 


                  

Marimekon muki vuodelta 2008 on Sanna Annukan kuvittamaa Kanteleen kutsu sarjaa, orava mukissa on niin suloinen. Minulla on tätä sarjaa keltakuvoinen muki, jonka löysin kirppikseltä pari vuotta sitten.

Kuvausassistenttini ei malta pysyä pois kuvista, mutta mikäpäs sen söpömpää onkaan kuin kissan pörheät tassut. 

                                                                   -P

Kommentit

  1. Apua! Superihanasti ajateltu persoonallinen lahja ja upeita löytöjä! Noin paljon ihanuuksia kirpparit pullollaan! Minä en ole aiemmin tuota Grapponian kakkutarjotinta nähnytkaan, kaunis. Triangla-maljakko myöskin kiva ja erikoinen. Nuo Kalevalan vuosilautaset ovat alkaneet miellyttää monia uudelleen. Mutta mielestäni se riippuu vähän kustakin vuodesta, että onko kuvio sellainen joka miellyttää. Osa on liian tiiviisee kuvitettuja tai tummia, mutta tuossa sinun lautasessasi on kaunis sommittelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja oli kyllä mitä ihanin! Eikä tosiaan ollut turha reissu, niin ihania löytöjä tuli kotiin kannettua.
      Se on totta, että kaikki Kalevala vuosilautaset eivät ole kuvioinniltaan niin kauniita, onneksi oman vuoden lautanen miellytti silmääni. En todellakaan ajatellut kaikkia lautasia kerätä, mutta muutama olisi kiva niin saa seinälle nätisti esille.

      Poista
  2. Ihana synttärilahja ja mahtavat löydöt! :) Ehkä sitä itsekin täytyisi lähteä joskus lähikirppistä kauemmaksi. Täältä kun ei tunnu löytyvän mitään. Toisaalta eipä sitä nyt olekaan mitään erityistä hakusessa. P.S. Jos sininen ei tunnu hyvältä väriltä mekossa, niin myy mulle. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, lahja oli mitä mainioin tälläiselle kirppishullulle :D Pidän sinut mielessäni mekon osalta :) Miten se aina tuntuukin, että niiltä omilta lähikirppiksillä ei löydä mitään, ehkä sitä on vaan niin turtunut niitä kiertämään, että silmät ei enää edes näe kaikkea mitä on tarjolla.

      Poista
  3. Ihania löytöjä ja voi miten ihana lahja! :)

    VastaaPoista
  4. Oijoi, miekin haluan tuommoisen lahjan!:D Kuvia katsellessa ja tekstiäsi lukiessa tuntuu kuin itsekin olisi mukana löytämässä ja iloitsemassa löydöistä.
    Rörstrandin maljakko on mahdottoman kaunis. Niin, ja karvapallokisulisi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset lahjat ovat ihan parhaita, ei voi mennä vikaan :D Olen aivan rakastunut tuohon Rörstrandin maljakkoon, se on kaikinpuolin täydellinen meille <3

      Poista
  5. OI mikä lahja ja mitä löytöjä <3 Et ole tulossa vanhaksi. Täälläkin on muutama vuosi sitten hurahdettu Kalevala lautasiin =D Minusta ne oli ihan hirveitä ja nyt niitä on seinällä kuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla että on muitakin, jotka tykkäävät noista seinälautasista. Tuntuu, että suurinta osaa ne kammottavat edelleen :D

      Poista
  6. Oi mitä löytöjä!! Itsekin hamsteroin viikonloppuna keltaista Grapponiaa, se on kyllä niin pirteän värinen ja kaunis kuvio! Haaveissa olisi sellainen monivärinen Grapponia-sarja, kun en osaa valita keltaisen ja tummanvihreän välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen uppoaa minuun niinpä minun on ollut helppo valita mitä väriä kerään, se vihreäkin on ihan hirmu kaunis. Minulla on jonkin verran vihreää kasrehelmeä ja sopii hyvin tuon keltaisen Grapponian kaveriksi niin kuin sopii myös kirkaskin.

      Poista
  7. Mahtavia löytöjä ja miten ihana lahja! Tuollainen lahja minullekkin kelpaisi!

    VastaaPoista
  8. Siis,miten sinä löydätkin aina niin ihania tavaroita kirppiksiltä...mie en ala😐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkera kiertäminen palkitsee, toivon sinullekin hyvää kirppisonnea <3

      Poista
  9. Ihan mahtava synttärilahja! Ja hienoja löytöjä, todellakin. Nuo vuosilautaset ovat vähän kuin Arabian Ruska-sarja, pian todella kuumaa kamaa. Mä olen myös pyöritellyt vuosilautasia käsissäni kirppiksillä, mutta en ainakaan vielä ole "sortunut".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kun mainitsit tuon Ruskan, se kuului myöskin aikaisemmin inhokkeihini ja sitäkin olen nyt alkanut katselemaan sillä silmällä. Totuus on vaan, että kaikkea kaunista ei voi eikä tarvitse kotiin kantaa, täytyy siis yrittää ottaa järki käteen :D

      Poista
  10. Voi ei, olet ollut samana päivänä tuolla kirpputori Kisällissä (on muuten upea kirppis)kuin minäkin ja mikäli oikein ymmärsin tuo hatturasia on juurikin sieltä. Katselin meinaan tuollaista hatturasiaa siinä useiden vanhojen matkalaukkujen päällä. Ostanutkin olisin, mutta koska olin siellä työtehtävissä (asiakkaiden kanssa, mutta en myyjänä sisällä vaan peräkonttikirppiksellä pihamaalla)en voinut tehdä itse ostoksia. Joten onnea vain sinulle tuosta onnistuneesta ostoksesta, meni kyllä kivaan kotiin hatturasia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hatturasia on itseasiassa miljoonakirppikseltä Tuurista, mutta Kisällissä oli kyllä hyvin samantyyppinen myynnissä :) Sun täytyy käydä katsomassa, josko se olisi vielä siellä ja saattahan se olla että tuolta kivalta kirppikseltä jotain muutakin voi tarttua mukaan :D

      Poista
  11. Täytyypä käydä kurkkaamassa ja totta on ettei sieltä taida tyhjin käsin päästä lähtemään. Sellaisella pikaisella vilkaisulla vaikutti kyllä kiertämisen arvoiselle paikalle:)

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi mitä löytöjä! Ja niin paras lahja <3 Multa meni ihan ohi tuo Miljoonakirppis :( Olen huomannut pysähteleväni kirppispöydissä juurikin noiden vuosilautasten kohdalla, mutta syntymävuoteni 1980 on tullut vain kerran vastaan ja oli niin tyyris että jäi ostamatta.
    Tuo Grapponian jalallinen kakkuvati on niin herkku, niitä ei niin usein tule vastaan. Jätin yhden jo kerran kirpparille, se tosin maksoi 65e mutta on jäänyt karvaasti kaivelemaan. Löysin muuten itsekin parisen viikkoa sitten 6 kpl juurikin noita Grapponian isompia jälkkärikulhoja mutten noin halvalla kuin sinä, mutta iso pullalautanen löytyi 20e joka tuntui jo kohtuuliselta. Toimisi varmaan kivasti siinä ison pullalautasen päällä tuo kakkuvati, saisi tavallaan kerrosvadin aikaiseksi kun halkaisija taitaa olla niissä sama. Pikku hiljaa nämä kokoelmat vaan täydentyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtava idea tuo viimeinen, minä siis nyt todellakin tarvitsen ison pullavadin vielä :D Noita kakkuvateja ei todellakaan näe kovin usein, siksi sen tuohon hintaan kotiutinkin.

      Poista
  13. toi eläin näyttää oravalta onko se kissa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top