Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kullankeltaista olohuoneeseen!

Kerroinkin teille jo aikaisemmassa postauksessa, että tilasin olohuoneeseen uudet verhot ja nyt ne ovat roikkuneet ikkunassa viikon päivät. Olin aluksi ihan kauhuissani, mitä olin oikein mennyt tekemään. Verhot näyttivät jotenkin tunkkaiselta ja ihan väärän värisiltä ei yhtään sellaisilta, joita olin ajatellut. 
Olin siis varma, että verhot lähtevät bumerangina takaisin. Päätin antaa verhoille kuitenkin hetken aikaa, ne olivat kuitenkin niin erilaiset kuin edelliset hempeän vaaleanpunaiset verhot.
Jospa kuitenkin tottuisin uusiin tulokkaisiin. 

 Ja niin siinä vaan kävi, että hetken verhoja katseltuani, olen alkanut tykkäämään niistä todella paljon. Verhot toivat juuri sopivasti syksyistä tunnelmaa meidän olohuoneeseen ja verhojen värikin on itse asiassa juuri täydellisen kullankeltainen, sellainen jollaiseksi ulkona oleva näkymäkin alkaa pikku hiljaa muuttua. Moni teistä arvasi siis oikein meidän uusien verhojen värin, hyvin te minut tunnette :D

sametti sisustuksessa

Sametti materiaalina sopii mielestäni hyvin syksyyn. Se on jotenkin niin valloittavan pehmeä ja lämmin materiaali. Varsinkin vanhojen ikkunoiden väleistä tuntuu aina hieman vetävän, tälläiset paksut verhot pitävät myös vedon tunteen poissa. 

hakola lazy velvet

keltaiset samettiverhot

Vielä ajattelin jossakin vaiheessa vaihtaa olohuoneeseen syksyisemmän maton ja tämä ihana pastellinsävyinen kelim-matto saa mennä varastoon odottamaan kevättä. Tämä pastellinen ihanuus on kyllä ollut niin loistava hankinta, matto on aina syksyt ja talvet varastossa, mutta aina keväällä tulen niin iloiselle mielelle kun levitän sen taas lattialle. Tekstiileillä saa niin mahtavaa vaihtelua. 

Sateisina ja pimeinä iltoina on tullut jo poltettua paljon kynttilöitä, rakastan niin tätä ihanaa vuodenaikaa, kun voi vaan rentoutua sohvannurkassa viltin alla. 

kodin syysvärit

olohuoneen syysvärit

olohuoneen syysvärit

olohuoneen sisustus

Mitäs tykkäätte?
Eikö vain tullut verhojen myötä ihan eri fiilis, koko huoneeseen?

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Verhojen väri on kiva, ovat vaan liian lyhyet. Jotenkin katse harhailee tuolla, mutta kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ehkä pari senttiä voisivat olla pidemmät, mutta toisaalta taas hyvät, kun eivät makaa kissankarvoissa :)

      Poista
  2. Onpa kaunis kokonaisuus - jälleen! Tuo kullankeltainen sopii ihan mahtavasti syksyiseen ilmeeseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä myös tykkään, että tämä sävy on täydellinen syksyyn <3

      Poista
  3. Kauniit ovat, väri sopii syksyyn ja samalla tuo aurinkoista tunnelmaa! Hyviä syyspäiviä edelleen!

    VastaaPoista
  4. Kauniit verhot, väri on täydellinen. Mutta missä on linssilude? Blogiasi on ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Linssilude taisi olla päiväunilla :D Ihana kuulla, että viihdyt blogini parissa, kiitos <3

      Poista
  5. Hei! Löysin blogisi juuri. Ihana tunnelma kodissanne kertakaikkiaan! Olen itsekin etsinyt tuon värisiä valmisverhoja. Saanko kysyä, mistä löysit kankaan?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top