Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Onnistunut kirppistapahtuma!

Mikä upea viikonloppu onkaan takana. Vietin viime viikonlopun Tampereella ihan mahtavassa seurassa. Sunnuntaina järjestettiin Mansen blogikirppis ja tapahtumassa oli jälleen kerran ihan mahtava tunnelma. On niin upea tavata muita bloggaajia ja teitä ihania lukijoita. Sain taas niin kannustavaa ja hyvää palautetta, että olen vieläkin ihan hymyssä suin, kiitos kaikille <3
Vaikka tapahtumassa oli kävijöitä viime kertaista vähemmän, niin silti riitti vilinää ja vilskettä ja tavarat vaihtoivat omistajia erittäinkin hyvin.
Sain myytyä itselleni tarpeettomia tavaroita ja pari pientä hankintaakin tuli tehtyä.

Kaikkein ihaninta tässä viikonlopussa kuitenkin oli ihanat kohtaamiset, nauru ja yhdessä olo.
Lauantaina kävimme muiden bloggareiden kanssa laittamassa kirppispöydät kuntoon ja sen jälkeen suuntasimme juuri avattuun ravintola Periscopeen. Aikamoiset maisemat avautuikin tästä Ratinan kylkeen avatuneesta ravintolasta. 

Tässä teille vähän kuvia siitä, millaista kirppistavaraa oli tällä kertaa myynnissä. Itselleni oli ihan työn tuskan takana, pitää itseni kurissa ja olla hankimatta uutta tavaraa kotiin.
Toivottavasti te ketkä kirppikselle pääsitte, teitte onnistuneita löytöjä.







Parolan aseman myyntipöydästä nappasin matkaani ihanan vaaleanpunaisen silkkitäkin. Tämä täkki oli niin täydellisen upean värinen meidän olohuoneeseen. Olin kyllä vakaasti päättänyt, että meille ei enää uusia täkkejä tule. Täkkejä, kun alkaa jo olemaan nurkat aivan täynnä, vaikka parisen viikkoa sitten myin juuri viisi täkkiä pois niin taas täytyy karsia yksi tämän uuden tulokkaan tieltä.
Olen huomannut, että ne kaikista värikkäimmät versiot täkeistä ovat vähän liikaa tämän hetkiseen sisustusmakuuni. Tälläiset hillitymmät täkit kolahtavat minuun nyt huomattavasti paremmin.
Testasin tätä uutta täkkiä jo eilen ja kyllä vaan tämän täkin alle oli ihana kääriytyä. 


Diagnoosi sisustusmania-blogin Maria tekee ihan mielettömiä kippoja ja kuppeja. Viime kirppikseltä ostin häneltä kauniin kahvimukin. Tällä kertaa matkaan lähti upea amppeli. Istutin amppeliin herkän herttaköynnöksen, tämä kasvi sopi minusta täydellisesti tähän sopivalla tavalla rosoiseen amppeliin. Sijoitin amppelin meidän ruokailutilan ikkunaan. Jos Marian upeat astiat kiinostavat niin kannattaa kurkata Marian blogista (klik!) mitä kaikkia ihanuuksia hänellä on tarjolla.



Aamulla meinasi mennä aamukahvit väärän kurkkuun, kun ystäväni oli postannut Facebookkiin kuvan Aamulehden-kannesta. Siellä näkyi tutut kasvot :D Aamulehden nettisivuilta löydät lisää juttua kirppiksestä ja sivuilla on myös pieni klippi, jossa kerron minulla myynnissä olleista tavaroista. Jutun löydät täältä(klik!)



Vaikka olo onkin tällä hetkellä aika väsynyt, niin silti tunnen itseni valtavan onnelliseksi ja onnekkaaksi. Olen blogin kautta saanut tutustua uusiin upeisiin ihmisiin. On ihana vaihtaa ajatuksia muiden bloggaajien kanssa. 
Bloggaaminen kun on aika yksinäistä puuhaa niin on ihana myös nähdä teitä, jotka siellä ruudun toisella puolella olette. Ymmärtää paremmin sen, että siellä todella on ihan oikeita ihania ihmisiä.
Kiitos, kun olette pysyneet matkassani, kiitos kaikista kommenteista ja tykkäyksistä.

Mukavaa uutta viikkoa <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Ei jukupätkä. Sää pääsit aamulehren kanteen. Voi morjens <3 Ihan huikeeta.

    VastaaPoista
  2. Oispa päässyt sinne mutta selkä ei sitten antannutkaan liikkua mihinkään sunnuntaina noh onneks sain lauantaina käytyy kamun kaa veeveen retro tapahtumassa karkilassa suositelen sitä ihania esineitä

    VastaaPoista
  3. Paljon ihania tavaroita näkyy tuolla olleen. Ihanan amppelin ostit!

    VastaaPoista
  4. Oli ihana nähdä taas ja sinä ihana julkkis. :) <3

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavan oloinen meininki! Ihana tuo lehtijuttu ja klippi, jee!

    VastaaPoista
  6. Mukava tapahtuma teillä takana. Itse en päässyt lähtemään, kun kuopus sairastui. No, ensi vuonna toivottavasti taas!

    VastaaPoista
  7. Sä se oot tommone linssilude! Oli ihana nähdä taas ja toivottavasti nähdään pian uudestaan! Ja kiitos mainostuksesta! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana oli nähdä ja ehdottomasti pian uudestaan, ihana oot <3

      Poista
  8. Kaikkea mukavaa näyttää olevan tarjolla. Varmasti oli mukava päivä vaikkakin raskas.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se päivä raskaskin, mutta niin antoisa ja ihana <3 Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista

Lähetä kommentti

back to top