Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Viherkasvien keväthuolto

Tänään tein melkoisen urakan, kun vaihdoin viherkasvejani uusiin ravinteikkaisiin multiin. 
Tänä vuonna urakka ei ollut onneksi ihan niin suuri kuin viime vuonna, koska kaikkiin kasveihin en tänä vuonna lähtenyt multia vaihtamaan. Viime vuonna urakka oli valtava, kun vaihdoin mullat ihan jokaiselle kasvilleni. Vanhimmille kasveille ei multaa kannata joka vuosi vaihtaa, multaa voi vaan lisätä ruukun pinnalle. Jos kasvi vaikuttaa elinvoimaselta ja tytyyväiseltä ei kasvualaustalle kannata tehdä mitään.
Jos kasvi pitää vaihtaa suurempaan ruukkuun on uuden ruukun hyvä olla vain pari senttiä edellistä suurempi, monet kasvit viihtyvät paremmin hieman ahtaassa ruukussa kuin liian suuressa.
Kasvit kannattaa mullanvaihtoa edeltävänä päivänä kastella läpikotaisin, se helpottaa multapaakun irtoamista ruukusta.

Viherkasvit, vihersisustaminen






Minulla oli aiemmin suuri ongelma siitä, että multa jämähti ruukkuihin aina ensimmäisen kastelun jälkeen kivikovaksi möntiksi. Kokeilin eri valmistajien kukkamultia ja mikään ei oikein tuntunut  toimivalta. 
Sitten jostakin luin, että multa kannattaa mullanvaihdon yhteydessä ensin kastella kunnolla. 
Nykyään laitan mullan ensin ämpäriin veden kanssa, käytän yhteen multalitraan vettä n. puoli desilitraa. Lisäksi sekoitan multaan paakkuuntumatonta kissanhiekkaa, hiekkaa sitoo itseensä vettä, mutta pitää silti kasvualaustan ilmavana ja kuohkeana. Umpinaisiin ruukkuihiin kannattaa laittaa pohjalle muutama sentti lekasoraa, ettei kasvin juuret pääse mätänemään.
Kaktuksille ja mehikasveille olen laittanut juuriston ympärille vain vähän kaktus-ja mehikasvimultaa ja loput paakkuntumatonta kissanhiekkaa.
Näillä resepteillä minun kasvini ovat voineet entistä paremmin eikä multa ole enää paakkuntunut kovaksi koppuraksi.


Viherkasvien mullanvaihto

Mullanvaihdon yhteydessä on myös hyvä viedä kasvit kylpyyn. Pöly kasvien lehdille altistaa kasveja tuholaisille. Puhtaat ja pölyttömät lehdet saavat paremmin valoa ja kasvin yhteyttämiskyky paranee. Monet kasvit on hyvä viedä ihan reilusti suihkuun, kunhan suojaa mullan ensin hyvin esimerkiksi muovipussilla. Suurimpien ja suihkutukselle herkkien kasvien lehdet pyyhin kostealla liinalla.
Tästä joka keväisestä kasvien keväthuollosta tulee aina niin hyvälle tuulelle, tulee sellainen tunne, että on tehnyt jotakin merkityksellistä. On niin terapeuttista seurata kasvien kasvua ja nähdä se, että on tehnyt jotakin oikein. Olen onnellinen, että minulla ei enää ole viherpeukalo ihan keskellä kämmentä. Olen oikeasti vuosien saatossa oppinut hoitamaan kasvejani paremmin.

Jospa sitä kohta jo voisi alkaa luomaan ajatuksia tulevaan puutarhakauteenkin.
Ihanaa, kun on kevät. Kevät on kyllä ehdottomasti minun lempivuodenaikani.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

-Pauliina



Kommentit

  1. Kylläpä sulla on hyvän näköiset-sekä voivat kasvit. Noissa oli aikamoinen työ,
    ja taisi tulla vähän soktkua.
    Mulla on tosi vähän kukkia, ja mullat vaihdan vasta lämpöisellä ilmalla ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä sitä sotkua väkisinkin vaan tulee, mutta kasvien hoitaminen on minusta niin terapeuttista, että ei pieni sotku haittaa.

      Poista
  2. Itselleni käy mullan kanssa ihan sama kuin sinulla aiemmin. Multa jämähtää kivikovaksi. Etsin juuri eilen sellaista multaa jossa olisi turvetta mukana, mutta empä löytänyt. Täytyypä testata tuo vinkkisi mullan kastelemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mullan kasteleminen todellakin auttaa, lisäksi olen suosinut nykyään luomumultaa.

      Poista
  3. Ihania kasveja. <3 Mulla tuo urakka on vasta edessä. Tosin taidan olla laiska ja vaihtaa vain pariin kasviin mullat ja lisätä muihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkäään tänä vuonna tosiaan kaikkiin jaksanut vaihtaa multia, eikä se ole onneksi joka vuosi tarpeellistakaan.

      Poista
  4. Minä jo kerkisin vaihtaa ja johonkin lisätä. Jo on kovettunut multa jossain ruukussa :) Tuo kissanhiekkavinkki varmaan pitää kokeilla. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se multa vain kovettuu, se on inhottavaa. No ensi kerralla paremmalla onnella <3

      Poista
  5. Hyvinvoivilta ja tyytyväisiltä näyttävät sinun viherkasvisi:>Noita kuvia katsellessa taas huomaa,miten paljon upeammilta huonekasvit näyttävät isoissa ryhmissä,tykkäävät visssiin toisistaan..Meilläkin on mullanvaihto tehty ja ajatukset harhailevat jo kesäkukkien suunnittelussa.Kukahan tietäis,mistä kukista jänikset ei tykkää:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvit todellakin rakastavat toistensa seuraa, siksi olenkin pyrkinyt kasaamaan kasveja ryhmiksi. Yksinäiset sudet tuntuvat aina olevan paljon kituliaampia.

      Poista
  6. Kiitos ihana näistä ohjeista <3 Ne tuli juuri oikeaan ajankohtaan.

    Mä oon saanut nyt pidettyä noi kasvit vuoden hengissä. En olisi itsestäni uskonut. Siispä rohkaistuin eilen hankkimaan muutaman lisää. Mukaan kaupasta lähti ruukkusoraa ja multaa myös. Kissanhiekka on vielä hankkimatta. Sitten meen tän ohjeen mukaan ja pidän peukut pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että ohjeista oli hyötyä sinulle <3
      Ja, mieletöntä että kasvisi ovat säilyneet hengissä, hyvä sinä :D Siitä se lähtee.

      Poista
  7. Kaunis kasvikokoelma! Tuo kissanhiekka olikin hyvä vinkki, täytyy pitää mielessä kun tekee seuraavia istutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kasvit ovat ainakin olleet todella tyytyväisiä, kun mullan seassa on oollut savipohjaista paakkuntumatonta kissanhiekkaa. Edullinen ja hyvä keino saada multaan ilmavuutta.

      Poista
  8. Hei, onko tuo kissanhiekka sitä moler savea?

    VastaaPoista
  9. Ihania kasveja! Meillä pitäisi uudet kasvualustat hankkia. Juuri tuossa ihailin muutamia uusia kasveja jotka tahtoisin kotiuttaa, mutta täytyy nämä nykyiset huoltaa ensin. Vaikuttava kokoelma kyllä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top