sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Uusi kaapisto ruokailutilaan

Mukavaa palmusunnuntaita kaikille. Upeassa ilmassa ovat saaneet pienet pääsiäisnoidat käydä virpomassa. Jospa se kevät sieltä nyt todellakin tulisi.
Ainakin keväinen sisustusinto tuli meille ryminällä kylään. Tällä kertaa kohdistimme sisustuspuuskan ruokailutilaamme. Niin paljon kuin rakastankin vanhoja kaappeja alkoi minusta jotenkin tuntumaan, että neljä tummaa puunväristä kaappia on samassa tilassa liikaa.
Varsinkin näin keväällä valon lisääntyessä huone tuntui jotenkin sekavalta ja tunkkaiselta. Seinien haalea mintunvihreä väri on toki raikas tausta tummille huonekaluille, mutta niitä tummia huonekaluja oli silti minusta liikaa. Kauniit kaapit ikäänkuin kilpailivat huomiosta keskenään ja mikään kaappi ei oikein erottunut edukseen.
Säilytystilaa kuitenkin tälläinen astiahamsteri todellakin tarvitsee. Pohdin monia erilaisia vaihtoehtoja, miten saisimme riittävästi säilytystilaa, mutta silti pystyisimme luopumaan muutamasta huonekalusta. 

Olin vannonut, että kotiimme ei enää Ikean huonekaluja tulisi, mutta niin vain tuli. Päädyimme rakentamaan ruokailutilan peiliseinälle kahdesta Ivar-kaapista kokonaisuuden, johon sain mahtumaan koko kahvikuppikokoelmani ja paljon muutakin. Itse asiassa niin uskomattomalta kuin se tuntuukin tähän kaapistoon mahtui kahden kaapin sisältö. Toki pienen kevätsiivouksen astiavarastooni tein.
Olen keräillyt tässä samalla myytäviä tuotteita huhtikuun 22. päivä järjestettävälle Mansen blogikirppikselle.

Päädyimme maalaamaan kaapiston samalla sävyllä kuin seinä on maalattu eli sävynä on Tikkurilan G370.
Näin kaapisto "uppoaa" seinään kauniisti ja tuo minusta sitä kaivattua harmoniaa tähän huoneeseen.

Ikea Ivar hack

Halusin, että kaapisto näyttäisi mahdollisimman ilmavalta ja raikkaalta, joten päädyimme kiinnittämään kaapit seinään kiinni. Koska kaapit pitävät sisällään minulle todella rakkaita ja myöskin melko painavia astioita, emme ihan uskaltaneet luottaa alkuperäiseen kiinnityssysteemiin. Lisäsimme kaapin alaosaan vielä kulmaraudat, nyt uskon että kaapit ovat todella tukevasti kiinni ja minun astiakokokoelmallani on turvalliset oltavat. 

Ikea Ivar hack

Ike Ivar hack

Ikea ivar hack

Ikea ivar hack

Ikea Ivar hack

Ikea Ivar hack

Ivar-kaappi on kyllä todella helppo ratkaisu jos haluaa tuunata kaapin omanlaiseksi. Kaapit ovat käsittelemätöntä massiivimäntyä, joten mitään hiontaa tai pohjatöitä ei tarvita. Kaappien pinta tosin oli hieman karhea, että jos haluaa ihan sileän pinnan on hionta ehkä tarpeen.
Me maalasimme kaapit ensin pohjamaalilla ja sen jälkeen kalustemaalilla kahteen kertaan.
Pientä huonoa omatuntoa koen, että ostimme ihan uudet kaapit kotiimme.
Olen kuitenkin lopputulokseen niin tyytyväinen, että annan tämän hankinnan itselleni anteeksi.
Kaapit ovat nyt olleet viikon verran käytössä ja tuntuvat toimivilta ja hyviltä.

Ja, kuten arvata saattaa tämän kaapin myötä myös muu huone koki uudistuksia. Mitä muuta tässä huoneessa sitten tapahtui, siitä kirjoittelen teille huomenna lisää.

Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille <3

-Pauliina

14 kommenttia:

  1. Kylläpä huone näyttääkin nyt erilaiselta! Kiva muutos. :) Olen ihastellut näitä kaappeja tuunattuina monessa muussakin blogissa ja välillä on tehnyt mieli hankkia itsellekin, mutta juuri nyt ei taida olla tarvetta. Ikean kaapit on kyllä siinä mielessä hyviä, että ne on mitoitettu todella fiksusti, joten ne vetää sisäänsä ihan uskomattoman määrän tavaraa. Vanhoista kalusteista ei aina voi olla valitettavasti samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain näytäkin, minusta muutos oli ihan huikea, Odotapas vaan kun näet vielä muutkin urkat, olen ihan fiiliksissä siitä miten raikkaalta huone nyt näyttää. Vielä, kun löytäisi sen maton ja tietysti uusi ruokapöytäkin on ollut jo pitkään haaveissa.

      Poista
  2. Aika hauska juttu, kun minä olen haaveillut seinäkaapeista ilman jalkoja jo vaikka kuinka pitkään ja just tällä viikolla miehellekin taas puhuin ideasta. Nyt tämän jutun myötä tajusin, että ne voisi tehdä ikean keittiökaapeista, noista 40cm korkeista! Kiitos :)

    Näyttää hyvältä ja odottelen innolla muita muutoksia! Miten muuten nuo ovien väliset raot, saako ovia säädettyä lähemmäksi toisiaan niin, ettei hyllylevyt paista välistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinäkaapit näyttävät nyt ihanan raikkaalta ja ilmavalta. Kiva, että sait tästä ideaa. Näiden Ivarien ominaisuus on tuo rako, mutta yritämme saada sitä säätämällä hieman pienemmäksi. Minua tuo rako ei edes haittaa :D

      Poista
  3. Hienolta näyttää ja eihän siinä mitään väärää ole jos joskus ostaa jotain ikeaa, jos siitä saa sitä ihanaa onnistumisen tunnetta! :) Minä haaveilen ikea-keittiöstä, jonka voisin tuunata omanlaiseksi.
    Koska meidän keittiö on niin pieni, ettei voi esim. hyödyntää "uuttavanhaa". Toki mittatilaus on yksi vaihtoehto. Tervetuloa myös minun blogiini. https://touhoosi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitois kovasti. Eihän siinä tosiaan mitään väärä ole, tykkään vaan aina suosia kierrätystä ennemmin kuin uuden ostamista. Tai jos ostan uutta, haluaisin ainakin että se oli kotimaista tai muuten eettisesti tuotettua tavaraa.
      Täytyypäs tulla tutustumaan sinunkin blogiiin <3

      Poista
  4. Itse en kestäisi rakoa ovien välissä =D

    VastaaPoista
  5. Ovien saranat ei ole oikein kohdillaan jos jää noin suuret raot. Säätämällä siitä pääsee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katselee netistä kuvia näistä Ivareista niin huomaa, että raot ovat näiden kaappien ominaisuus, mutta koitamme säätää raot hieman pienemmiksi. Vaikka, minua ei nuo raot ei häiritsekään :D

      Poista
  6. Tulipa tilaan paljon valoa ja kaappi on ilmava.
    Kauniilta näyttää teidän ruokahuoneenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kaisa, tykkään itsekin ihan hiruisesti ja säilytystilaakin on vieläkin riittävästi <3

      Poista
  7. Oi miten söpöt! Aivan ihana tunnelma on nyt tuossa tilassa :)

    VastaaPoista