Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

DIY - Lampun varjostin

diy lampun varjostin

Heippa pitkästä aikaa, täällä on painittu tietoteknisten haasteiden kanssa, kun tietokoneeni otti ja hajosi. Nyt kuitenkin vihdoin on taas siltä osin kaikki mallillaan ja pääsen taas kirjoittelemaan teille. Miten ihanaa, olen suorastaan odottunut jo, että pääsisin näyttämään teille väkertelyjäni, kirppislöytöjäni ja projektejani. Täällä on nimittäin kaikenlaista meneillään ja suurimpana niistä on meidän vaatehuoneen remppa, mutta siitä kerron teille myöhemmin lisää.

Nyt esittelyyn pääsee itse tekemäni valaisin, se pääsee koristamaan ja valaisemaan meidän vaatehuonetta. Olen tästä valaisimesta, jotenkin ihan erityisen ylpeä. Minulla ei nimittäin ole mitkään maailman parhaimmat hermot ja en osaa ollenkaan neuloa, mutta niin vain sain väkerrettyä varjostimen jollaisesta olin haaveillut. Nimittäin ajatus tähän valaisimeen lähti Hay:n bon bon varjostimesta, mutta se oli minun lompakolleni aivan liian kallis eikä väritkään oikeen iskeneet minuun. Joten jotakin piti keksiä.


Ensin lähdin penkomaan meidän vinttikomeroita, josko sieltä löytyisi sopivan mallinen varjostimen pohja ja onnekseni sieltä löytyi juuri täydellinen kehikko tähän hommaan. Siinä oli vieläpä rikkinäinen ja homeelta haiseva muovipunos hässäkkä, joten sitä ei ollut harmi edes purkaa pois.

Sen jälkeen pengoin lankakoriani, mutta sieltä ei löytynyt sopivia värejä, mutta onneksi lähikauppa pelasti minut ja pääsin hommiin. Valitsemani värit eivät varmaankaan yllätä ;)


Aloitin työn leikkaamalla pahvista neljä "puikulaa", joiden ympärille kieputin lankaa. Sitten näiden  puikuloiden avulla lähdin punomaan lankaa varjostimen kehikon ympärille. Suunnittelin varjostimen väristystä työtä tehdessäni, en halunnut tehdä siitä liian symmetristä, tykkään siitä, että värit hieman sekoittuvat keskenään. 

Tämän työn tekemisessä parasta olikin juuri värien sommittelu, tälläisesta varjostimesta saa todellakin tehtyä juuri oman maun mukaisen ja varmasti uniikin. Langat yhdistin toisiinsa pienellä solmulla, joiden hännänpäät lopuksi lyhensin ja pienen solmun sai työnnettyä kätevästi lankojen sekaan piiloon.

diy varjostin lanka

diy lampun varjostin

Kerrosten yhdistämisessä kannattaa olla tarkkana, että punoo edellisen kerroksen jokaisen langan väliin, ettei lopulliseen työhän jää rumia rakoja. Tässä oli yllättään kova homma, mutta lopputulokseen olen kyllä ihan todella tyytyväinen, en olisi voinut löytää kaupasta meille sopivampaa valaisinta. 

diy valaisin

Kattorasian messinkinen kupu ja lampun päällä oleva messinkiosa löytyivät varastojemme kätköistä ja ne todella viimeistelivät tämän tekeleeni. Jos haluat katsoa tarkemmin valaisimen tekovaiheita niin tein siitä reelsin Instagramiin, sen löydät täältä(klik!)

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Hei: Pari kysymystä: MIkä on lampun teho? Miten käytetty lanka kestää kuumenemisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Led-lamput eivät kuumene, joten niitä on ihan turvallista käyttää.

      Poista
  2. Tulipa upea varjostin! Tuon tekeminen kyllä vaati paljon kärsivällisyyttä, ei onnistuisi minulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tästä tuli kyllä ihana minustakin <3

      Poista
  3. Minusta taas tekele näyttää helpolta, sellaiselta joka onnistuisi keltä tahansa normaaleilla aivoilla ja käsillä varustetulta, mutta ehkä en vain nyt hoksaa, mikä kumma tuossa voisi olla vaikeaa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ihmiset olemme niin erilaisia, toiset on enemmän käsityö ihmisiä kuin toiset. Kyllä tässä minullekin näpertämistä oli, vaikka tykkään askarrella. En ole sanonut, ettää tämän tekeminen olisi vaikeaa vaan aikaavievää.

      Poista
  4. Nykylamput ei onneksi niin kuumene. Kivat värit ja tekstuuri, kannatti jaksaa pyörittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo nykylamput ei tosiaan enää kuumene samanlailla kuin hehkulamput aikoinaan.

      Poista
  5. Kivan näköinen lopputulos, ihanat värit! ❤️ Kerääköhän tuo villalankainen(?) versio miten herkästi pölyä ja miten kestää kuumenemisen? Olen ymmärtänyt että varjostimien materiaalien tulisi olla palosuojattua, mutta onkohan se vaan jäänne menneisyydestä. Ehkä nykylamput eivät kuumene samalla tavalla sitten. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään tästä itsekin ihan tosi paljon. Nykylamput eivät tosiaan enää samalla tavalla kuumene, joten siitä en olisi huolissani. Ledit ei kuumene oikeastaan yhtään, etikä tuo varjostin muutenkaan ole ihan polttimossa kiinni.

      Poista
  6. Se olikin tuo ”Hitunen” tuolla, joka antoi ymmärtää, että varjostimen tekeminen olisi vaikeaa, et sinä, Pauliina. Kommentoin siis Hituselle. Olisi pitänyt tuoda selkeämmin esille. Anteeksi. -Saga-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top